Kouluruokailussa keittiöhenkilökunta valmistaa kahdenlaista ateriaa ruokailuun.
Toiseen ruokaan käytetään tyydyttyneitä rasvoja kuten voita, ja toiseen ruokaan käytetään tyydyttymättömiä rasvoja kuten öljyjä.
Jommankumman ruoan valitsemisesta palkitaan jälkiruoalla, kun varsinainen ruoka on ensin syöty.
Mitä hyötyä tästä kaikesta sitten on ?
Paras hyöty on se, että koululaiset syövät kouluruokaa sen sijaan, että ostaisivat sen kaupasta.
Toiseksi paras asia on se, että koululaiset syövät rasvaisen ruoan ensin, ja sen jälkeen heille tarjotaan makeaa jälkiruokaa. Rasvat ja öljyt estävät insuliinipiikin nousemisen makean jälkiruoan jälkeen.
Jos makeaa jälkiruokaa ei ole tarjolla, niin koululaiset valitsevat mieluummin kaupan ostokset, eikä sokerisia välipaloja ennen syödä rasvaisia ruokia. Tämän seurauksena koululaisten haiman toiminta heikkenee, hormonitoiminta häiriintyy ja oman elämän hallinta häiriintyy.
Keittiöhenkilökunta seuraa koululaisten valintoja pääruoan ja jälkiruoan suhteen ja osaa valmistaa ruokaa koululaisten mieltymysten mukaan.
Molemmissa rasvoissa , tyydyttyneissä ja tyydyttymättömissä, on omat hyvät ja huonot puolensa, ja siksi oma mielipiteeni on, että kumpaakin tarjotaan tasapuolisesti koululaisille.
Tärkeintä on tarjota tietoa rasvojen hyvistä ja huonoista puolista, jotta ihmiset voivat itse valita oikeat rasvat tilanteen mukaan.
Millaiseksi haluaa sitten omien solujensa rasvahappojen pääasiassa koostuvan, on jokaisen ihmisen oma asia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.