otettava käyttöön Suomessa viipymättä-työtä mamuille

Turvapaikka ei saa olla elinikäinen sosiaalietuus

Koponen kritisoi vasemmiston ja pakolaisjärjestöjen vastustusta vastikkeelliselle mallille.

– He puolustavat vastikkeetonta elämistä muiden rahoilla. Tämä tie on nähty, ja se on johtanut epäonnistuneeseen kotoutumiseen ja kasvaviin kustannuksiin, Koponen sanoo.

Koposen mukaan turvapaikka ei saa muodostua elinikäiseksi sosiaalietuudeksi.

– Pakollinen yleishyödyllinen työ kaikille työkykyisille, työttömille turvapaikanhakijoille on otettava käyttöön Suomessa viipymättä.

Koponen muistuttaa, että nykyisellä hallituskaudella on jo tehty merkittäviä kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan, kuten pakolaiskiintiöihin, kansalaisuuden ehtoihin, perheenyhdistämisiin ja kotoutumistukiin.

– Työtä on kuitenkin edelleen tehtävänä. Suunta on oikea, mutta se ei vielä riitä, Koponen summaa.

suomen uutiset kertoo

PS. vihreät tukee ehdotusta?
187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei keskustelua

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Turvapaikka ei saa olla elinikäinen sosiaalietuus

Koponen kritisoi vasemmiston ja pakolaisjärjestöjen vastustusta vastikkeelliselle mallille.

– He puolustavat vastikkeetonta elämistä muiden rahoilla. Tämä tie on nähty, ja se on johtanut epäonnistuneeseen kotoutumiseen ja kasvaviin kustannuksiin, Koponen sanoo.

Koposen mukaan turvapaikka ei saa muodostua elinikäiseksi sosiaalietuudeksi.

– Pakollinen yleishyödyllinen työ kaikille työkykyisille, työttömille turvapaikanhakijoille on otettava käyttöön Suomessa viipymättä.

Koponen muistuttaa, että nykyisellä hallituskaudella on jo tehty merkittäviä kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan, kuten pakolaiskiintiöihin, kansalaisuuden ehtoihin, perheenyhdistämisiin ja kotoutumistukiin.

– Työtä on kuitenkin edelleen tehtävänä. Suunta on oikea, mutta se ei vielä riitä, Koponen summaa.

suomen uutiset kertoo

PS. vihreät tukee ehdotusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu