Poliisi kuulusteli Päivi Räsästä 13 tuntia

Rikoksesta josta lähes aina tuomitaan sakkoja. Onko todella niin että poliisi voi kuulustella pikkujutuistakin niin monta kertaa ja niin pitkään kuin vain sitä huvittaa ja tähän on alistuttava?

Ei voi tunnin jälkeen sanoa että tämä oli nyt tässä, enempää en puhu, ei voi poliisiasemalta poistua koska poliisi ottaa kiinni ja jatkaa kuulusteluja?
12315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minkähän mahtavat jos sanoo heti kuulustelun aluksi ettei kerro mitään ja lähtee pois?
Kuulusteltava voisi lähettää laskun valtiolle ainakin silloin jos tulee ansionmenetyksiä ja muutenkin.

Äänestä
  • Sinut otetaan kiinni, sen jälkeen pidätetään. Jos suu pysyy edelleen kiinni vangitaan viikoksi.

    Äänestä

Jos raamatun siteeraaminen on rikos niin ollaan rikollisvaltiossa.

Äänestä
  • Ei ole raaempaa vihaa kuin kristityn osoittama mukarakkaus ja halveksunta.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Ei ole raaempaa vihaa kuin kristityn osoittama mukarakkaus ja halveksunta.

    Näin on. Puhdas ja aatteellinen on ahdas ja puutteellinen eikä raamattua paljoa väkivaltaisempaa teosta löydy.
    Olisi ihan oikein, että sen siteeraamisesta eräiltä osin rangaistaisiin ainakin kansanryhmää vastaan kiihottamisena tai väkivaltakuvauksen levittämisenä.

    Ehkä joskus vielä koittaa aika, että Suomen eduskuntaan ei kelpaa avoimen ahdasmielisesti taikauskoinen puolue.

    Äänestä

Joo, jokainen.joka osaa käyttää nettiä voi tietysti lukea periaatteet Esitutkintalaista.
Ketään ei saa pitää esitutkinnassa/kuulustelussa kauempaa, kuin on välttämätöntä.
Todistajaa ja asianomistajaa voidaan kuulustella kerralla enintää 6 tuntia. Epäiltyä voidaan kuulustella kerralla enintään 12 tuntia. Jos hänet on pidätetty, tai vangittu, niin enintään 24 tuntia. Uudelleen kuulustelu voidaan suorittaa, kun edellisistä on kulunut vähintään 12 tuntia.
Rikoksesta epäilty, vaikka häntä ei ole pidätetty, tai vangittu voidaan laittaa lukittuun tilaan poistumisen estämiseksi, jos se on välttämätöntä.

Äänestä
  • Jos on pidätetty tai vangittu voidaan kuulustella 24 tuntia putkeen?!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jos on pidätetty tai vangittu voidaan kuulustella 24 tuntia putkeen?!

    Kyllä välillä syödään ja juodaan kahvit, sekä käydään vessassa.

    Äänestä

Poliisilla tuntuu olevan yllin kyllin resursseja kun niitä on varaa tuhlata huuhaa-juttuihin. Seuraavan hallituksen pitää kovalla kädellä leikata poliisin määrärahoja. Sen jälkeen voivat keskittyä olennaiseen.

Äänestä

Minä en puhuisi mitään, pelkästään vittuilisin.

Äänestä
  • Näin konnat usein menettelevät, mutta se ei ole aina kovin viisasta. Jos poliisilla on niin paljon näyttöä, että se johtaa tuomioon, niin silloin vittuilijalla ei ole mitään mahdollisuutta saada lievää tuomiota.

    Äänestä

Antit ovat pahoittaneet, mielensä hau hau!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rikoksesta josta lähes aina tuomitaan sakkoja. Onko todella niin että poliisi voi kuulustella pikkujutuistakin niin monta kertaa ja niin pitkään kuin vain sitä huvittaa ja tähän on alistuttava?

Ei voi tunnin jälkeen sanoa että tämä oli nyt tässä, enempää en puhu, ei voi poliisiasemalta poistua koska poliisi ottaa kiinni ja jatkaa kuulusteluja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu