Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa vapaana..,

Olen lähipiiriltä kuullut,
että työntekijöiden vaihtuvuus on aika päätähuimaavaa ja työntekijöitä ei saada pidemmäksi aikaa pysymään, jolloin muutamat pitkäaikaisemmat jäljellä olevat työntekijät olisivatkin loppuun väsytettyjä...?

Onko täällä nykyisiä tai entisiä Rehux oy työntekijöitä, onko työpaikkana yhtä synkkä kuin maine on?
Minkälainen ilmapiiri on ja miten yritystä johdetaan ? Kannattaako hakea ja minkälaisilla odotuksilla??
9610659
200Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Vaihtuvuus on suurta, koska sielä on järjestelmällistä työpaikkakiusaamista yhden henkilön osalta ja sen sallii esihenkilö=toimari.
Tämän takia yrityksestä lähtenyt viime vuosien aikana kymmeniä ihmisiä.
Syksyllä 2024 avi teki tutkinnan, jossa todettiin heidän rikkovan työsuojelulakia tässä ja vaarantaneen työntekijän terveyden. Asiat ei silti muutu. Tänä vuonnakin porukkaa lähtenyt.
EI MISSÄÄN NIMESSÄ KANNATA MENNÄ

124Äänestä
  • Ja työsuojeluvaltuutettu tietää asiasta. Moni käynyt puhumassa. Silti avin tarkastajalle lähettänyt sähköpostin ettei ole huomattu työpaikkakiusaamista.

    103Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ja työsuojeluvaltuutettu tietää asiasta. Moni käynyt puhumassa. Silti avin tarkastajalle lähettänyt sähköpostin ettei ole huomattu työpaikkakiusaamista.

    Tämä on täysin totta. Kuulostaa siltä, että ruma totuus ostetaan piiloon hyvillä palkoilla.

    5Äänestä

  • AI-yhteenveto
    Rehux Oy (perustettu 2000) on Liedossa toimiva vakaa rehuvalmistaja, jonka luotettavuutta tukee vahva taloudellinen tulos (29,9 milj. € liikevaihto 2024) ja jatkuva kasvu investointien kautta, kertoo Finder ja Maaseudun Tulevaisuus. Yritys työllistää 15 henkilöä ja on investoinut miljoonia tuotannon kasvattamiseen.
    Tässä keskeiset tiedot Rehux Oy:n luotettavuudesta:
    Taloudellinen vakaus: Yrityksen liikevaihto on ollut kasvussa (1,1 % kasvu) ja tulos on positiivinen.
    Toiminta-aika: Toiminut alalla vuodesta 2000 lähtien, mikä viittaa vakiintuneeseen asemaan.
    Investoinnit: Rehux on tehnyt merkittäviä investointeja tuotantokapasiteetin kasvattamiseen, mikä kertoo luottamuksesta tulevaisuuteen.
    Luottokelpoisuus: Suomen Asiakastieto tarjoaa yksityiskohtaisia tietoja yrityksen luottokelpoisuudesta ja taloustiedoista.
    Yhteenvetona Rehux Oy vaikuttaa taloudellisten lukujen ja investointien perusteella vakaalta toimijalta alallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    AI-yhteenveto

    Ehkä näin, mutta jos firma rakennetaan työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella, niin ei ansaitse minkäänlaista arvostusta olipa kuinka hyvä tulos tahansa.

    116Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ehkä näin, mutta jos firma rakennetaan työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella, niin ei ansaitse minkäänlaista arvostusta olipa kuinka hyvä tulos tahansa.

    Itseasiassa firma menestyisi vielä paremmin kun sillä ei menisi jatkuvasti aikaa uusien työntekijöiden perehdyttämiseen.
    Firmalla olisi tällä hetkellä siellä iso liuta kokeneita ammattilaisia.

    2Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Itseasiassa firma menestyisi vielä paremmin kun sillä ei menisi jatkuvasti aikaa uusien työntekijöiden perehdyttämiseen.
    Firmalla olisi tällä hetkellä siellä iso liuta kokeneita ammattilaisia.

    Ei siellä perehdytetä uusia työntekijöitä, ei edes vaikka sitä itse pyytäisi. Mutta olet oikeassa, firmalla menisi todella paljon paremminkin, jos pidettäisiin työntekijöistä huoli ja toimittaisiin kuten oikeissa työpaikoissa kuuluu toimia.

    108Äänestä

  • Tämä Avin tarkastuskertomus julkinen eli sen saa kyllä ihan nähtäväksi.

    103Äänestä

  • No tätä en oikein usko...kun työsuojeluvaltuutettu pelkää oman paikkansa puolesta...

    Toimari ja yksi toimistosta lisäksi pois...
    Niin alkaisi firma kannattamaan paremmin

    3Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei siellä perehdytetä uusia työntekijöitä, ei edes vaikka sitä itse pyytäisi. Mutta olet oikeassa, firmalla menisi todella paljon paremminkin, jos pidettäisiin työntekijöistä huoli ja toimittaisiin kuten oikeissa työpaikoissa kuuluu toimia.

    Rehuxilla ei kyllä ole minkäänlaista perehdytystä. Sitten saa loskaa niiskaan, kun ei tiedä jotain, mitä ei koskaan ole kerrottukaan.
    Kuullut myös, että pikkumies, joka on lähestulkoon yhtä vähän pidetty ihminen, kuin tj, jättäisi tarkoituksella kertomatta uusille työntekijöille oppeja.
    Muutenhan jostakin toisesta voisi tulla parempi, kuin hän.

    95Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Rehuxilla ei kyllä ole minkäänlaista perehdytystä. Sitten saa loskaa niiskaan, kun ei tiedä jotain, mitä ei koskaan ole kerrottukaan.
    Kuullut myös, että pikkumies, joka on lähestulkoon yhtä vähän pidetty ihminen, kuin tj, jättäisi tarkoituksella kertomatta uusille työntekijöille oppeja.
    Muutenhan jostakin toisesta voisi tulla parempi, kuin hän.

    Ja huhut myös kertovat, että tämä eräs henkilö taitaa olla "maksettu", jotta pystytään vahtomaan muiden tekemisiä. Todella sairasta touhua, jos tämä tieto pitää paikkaansa.

    68Äänestä

En voi suositella kenellekään. Viimeisen kerran kun lähdin sieltä maatalon pihalta, niin itkin lähes koko kotimatkan helpotuksesta. Minä pääsin työkuntoisena pois, kaikki ei.

107Äänestä

Valitettavasti joudun sanomaan täysin samaa kuin kaksi edellistäkin. Älä missään nimessä mene töihin kyseiseen firmaan!!!
Aluehallintovirastoon tehdään vuosittain valituksia työpaikassa esiintyvästä järjestelmällisestä työpaikkakiusaamisesta (julkisesti Avilta tilattavia osa) ja kun toimitaan Avin ohjeiden mukaan, eli otetaan asia puheeksi toimitusjohtajan (esimies) kanssa, joudut tikunnokkaan ja vielä pahemman kiusaamisen kohteeksi. Tämä valitettavasti näkyy sen n. 10 henkisen toimistotyöyhteisön jäsenten järkyttävän suurena vaihtuvuutena. Ei ole tervettä vaihtuvuutta, jos parissa vuodessa vaihtuu yli puolet henkilöstöstä. Ikävästi tämä tieto on kantautunut jo maatilallistenkin korviin ja useammalta karjatilalta olen kuullut huolestuneisuuden heidän kysyessään miksi aina on eri myyjä soittamassa ja miksi on kokoajan työpaikkoja samoihin rooleihin auki. Ei kuulosta siltä, että tulee työllistämään hyvin montaa vuotta, kun kerta jo ne rehuja ostavat asiakkaatkin huolestuvat.

130Äänestä

Moni asia tökkii vastaan tässä firmassa! 😰 Täytyy olla henkisesti vahva, että pärjää, jos pärjää sittenkään. 😰 Toivon parempaa tulevaisuutta firmalle ja työntekijöille!

104Äänestä

Olen täysin samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa. Selkeää työpaikkakiusaamista, aina on joku kohteena. Ilmapiiri on aiheuttanut useille terveydellisiä ongelmia, joten näiden syiden vuoksi en voi suositella työpaikkaa kellekään.

108Äänestä

Vaikuttaa myös tehtaan puolella olevan vaihtuvuutta. Vuosien ajan sillon tällöin asioidessani yleensä näkee uuden kaverin palvelevan. Jo listatut ongelmat huomioiden täytyy kyllä nostaa hattua tehtaalle sekä toimistolle että jaksavat hymyssä suin palvella ja tilausten teot puhelimitse on myös mennyt ongelmitta.

Firmahan on kasvanut, mutta näköjään millä hinnalla…

102Äänestä

Yhdyn aikaisempiin kommentteihin. Järjestelmällistä työpaikkakiusaamista ja henkistä väkivaltaa. Tuolla työskennellessä menetti niin itsetuntonsa kuin yöunensakin. Ne jotka uskaltautuivat jotain asialle tekemään, joutuivat entistä pahemmin kiusatuiksi. Julkinen nöyryyttäminen, pilkkaaminen, epäasiallinen palaute. Muiden työntekijöiden henkilökohtaisia terveysasioita puitiin vähättelevästi ja pilkkaavasti asianomaisen selän takana avokonttorissa niin, että kaikki kuulivat.. Ja nimenomaan esihenkilön toimesta. Lista on pitkä. Mutta lyhyesti: älä mene sinne töihin!

112Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä 👍👍👍

    Älä missään vaiheessa aukaise ovea

    101Äänestä

Voi varmasti keneltä tahansa entiseltä Rehux työntekijältä kysyä, palaisiko sinne takaisin ja kuinka mielellään sitä firmaa suosittelisi muille,
niin saa jo aika kattavan käsityksen Rehuxista, ja sen toimintatavoista.

Ystäväni puoliso kertoi, että Rehuxilla aikaisemmin työskennellessään näki noin viikottain unissaan painajaisia ja myöskin palkanmaksuissa taisi olla jotain epäselvyyksiä. Nykyään aivan eri ihminen toisessa työssä :)

Näköjään ei ollut yksin noiden ongelmien kanssa, kun tätä sivua lukee. Kertakaikkiaan surullista.

110Äänestä
  • Palkka tulee kyseisessä firmassa.... niinkuin toimarille sopii 🤷

    Ja sitten jätetään pois jotain että pääsee keskustelemaan

    103Äänestä

  • Ei ne hiilet ilman märliäkään tikkuja pala.
    Onko kukaan palannut Rehuxille lähdettyään?
    Minä olen! No jaaah miehenikin.
    Tiedän suuuuuria ongelmä kohtia,bjoille pitää tehdä "jotain", ettei uskottavuus olisi mitä on.
    Mutta kyllä mä voin ylpeydellä sanoa et olen REHUX!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ei ne hiilet ilman märliäkään tikkuja pala.

    No sitten taitaa olla se ogelma että muualle ei kelpaa.

    Jos suomen kieli on tota luokkaa,niin suuresti epäilen a-holilla on paljon tekemistä.

    77Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ei ne hiilet ilman märliäkään tikkuja pala.
    Onko kukaan palannut Rehuxille lähdettyään?
    Minä olen! No jaaah miehenikin.
    Tiedän suuuuuria ongelmä kohtia,bjoille pitää tehdä "jotain", ettei uskottavuus olisi mitä on.
    Mutta kyllä mä voin ylpeydellä sanoa et olen REHUX!!!

    Tuo ulosanti vahvistaa kyllä entisestään sitä, että itse en pysty ottamaan yhtäkään rehuxilla työskentelevää ihmistä vakavasti..

    73Äänestä

Työpaikat näyttäisi olevan vuokratyöfirman kautta. Selittää vaihtuvuuden, jos ei koeajan jälkeen oteta talon kirjoille.

Äänestä
  • Ei selitä, sillä paljon on lähtenyt niitäkin, jotka on palkattu suoraan firman listoille.

    109Äänestä

  • En jaksaisi uskoa, että oikeasti kymmenet ihmiset, jotka tuolla ovat käyneet kääntymässä, olisi aina vain työntekijöissä "vikaa."
    Hyvä, että näitä Rehuxin epäkohtia tuodaan esille. Voi jokainen tehdä omat johtopäätökset tästä puljusta.

    115Äänestä

  • Ei vuokratyöfirma selitä vaihtuvuutta. Työntekijät erinomaisia, mutta ei kukaan halua tulla toistuvasti haukutuksi, tehdä iltoja ja viikonloppuja töitä ja kiitokseksi saa haukut ja arvostelut päälle. Firmassa johto on muualla kuin tj:lla. Vuokrafirman pitäisi kertoa etukäteen kyseisen työpaikan ikävästä ilmapiiristä, ettei kukaan erehtyisi sanomaan itseään irti mennäkseen ojasta allikkoon.

    107Äänestä

  • Ei johdu siitä.

    99Äänestä

  • Mikä firma tänne vuokratyöntekijöitä välittää? Onko aina tuo sama Värväämö, jonka kautta nytkin työpaikkoja auki. Eikö siellä olla tietoisia täällä kuvatuista ongelmista? Jos ollaan, niin heidän toiminta on minusta hyvin kyseenalaista.

    105Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mikä firma tänne vuokratyöntekijöitä välittää? Onko aina tuo sama Värväämö, jonka kautta nytkin työpaikkoja auki. Eikö siellä olla tietoisia täällä kuvatuista ongelmista? Jos ollaan, niin heidän toiminta on minusta hyvin kyseenalaista.

    Ovat tietoisia. Heille on kerrottu tästä, joten kyllä, heidän toiminta on hyvin kyseenalaista. Itse olen huomannut myös, että värväämön puolelta työpaikkailmoituksessa mainittu henkilö vaihtuu melko usein. Mutta värväämön kannaltahan tämä harrastelijatehdas on heille hyvä asiakas kun rekryjä on monta kertaa vuodessa ja niistähän se raha tulee.

    108Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mikä firma tänne vuokratyöntekijöitä välittää? Onko aina tuo sama Värväämö, jonka kautta nytkin työpaikkoja auki. Eikö siellä olla tietoisia täällä kuvatuista ongelmista? Jos ollaan, niin heidän toiminta on minusta hyvin kyseenalaista.

    melkoisen moraalitonta toimintaa värväämöltä, vaikka pelkkää businesta onkin.
    minun mielestä pitäisi työnhakijalla kuitenkin olla jonkinmoinen oikeus tietää paikan taustoista ja minkälaiseen sirkukseen sitä mahdollisesti olisi hakemassa mukaan.

    32Äänestä

Niin totta mitä täällä on kirjoitettu.
Aivan järkyttävää kiusaamista tämän yhden naisen osalta ja toimitusjohtaja antaa sen tapahtua.

Toivoisin todella että karma kostaisi, kun mikää muu ei näytä tepsivän.

104Äänestä

" emme etsi syyllisiä rehuxilla "

82Äänestä
  • Rehux motto🤣🤣🤣

    79Äänestä

No antakaa nyt vähän armoo, ei kestä päivänvaloo kaikki ton toimarin tekemät temput!
Ollut joskus oikeuden edessä ainakin laittomasta irtisanomisesta.

110Äänestä
  • Mistä tästä saisi lisätietoa?

    Äänestä

  • Nimenomaan, liikaa keskitytään tähän yhteen työntekijään vaikka ihan yhtä iso kikare on itse tj!

    91Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Nimenomaan, liikaa keskitytään tähän yhteen työntekijään vaikka ihan yhtä iso kikare on itse tj!

    Ilman muuta on. Ei voi tietää edes mitä kaikkea tj on touhunnutkaan, mutta jo pelkästään se, että antaa tämän yhden toimia niinkuin nyt toimii, tekee tj:stä yhtä syyllisen. Ellei jopa pahemman.

    99Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ilman muuta on. Ei voi tietää edes mitä kaikkea tj on touhunnutkaan, mutta jo pelkästään se, että antaa tämän yhden toimia niinkuin nyt toimii, tekee tj:stä yhtä syyllisen. Ellei jopa pahemman.

    Tätä on vähän vaikea uskoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tätä on vähän vaikea uskoa?

    Niin varmasti on, jos ei ole itse "elänyt" sitä. Niin on myös niiden kaikkien työntekijöidenkin vaikea uskoa, jotka ovat vuoronperään käyneet huomauttamassa tj:lle epäasiallisista käytöksistä ja kuinka tj vaan sivuuttaa tämän täysin.

    109Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Niin varmasti on, jos ei ole itse "elänyt" sitä. Niin on myös niiden kaikkien työntekijöidenkin vaikea uskoa, jotka ovat vuoronperään käyneet huomauttamassa tj:lle epäasiallisista käytöksistä ja kuinka tj vaan sivuuttaa tämän täysin.

    Toimitusjohtajan esimies on kai hallituksen puheenjohtaja. Eikö? Kuka se on?

    5Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Toimitusjohtajan esimies on kai hallituksen puheenjohtaja. Eikö? Kuka se on?

    Nämä hallitustiedot löytyvät kyllä netistä ja tiedän, että sinnekin päin on oltu yhteydessä, mutta keskusteluhalukkuus sieltäkin puolen on ollut tasan nolla.

    107Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Toimitusjohtajan esimies on kai hallituksen puheenjohtaja. Eikö? Kuka se on?

    Hallituksen puheenjohtaja ei tee asialle mitään koska firma tekee riittävän kovaa tulosta.

    112Äänestä

  • Miten siellä voi vieläkin olla sama vanhus puikoissa?
    Johtajaksi en minäkään häntä kutsu, koska ei sitä ole.

    Eikö olisi jo enemmän kuin korkea aika, astua sivuun, ja tehdä työmarkkinoille tilaa esim. yleisesti kehnosta työllisyystilanteesta kärsiville nuorille ihmisille, jotka sentään osaisivat hommansa ja ennen kaikkea olisivat myöskin rehellisiä.

    76Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Miten siellä voi vieläkin olla sama vanhus puikoissa?

    Ei se helppoa ole olla joka alan ammattilainen.

    Ilmeisesti vaikka olisi erikoislääkärin kirjoittama lääkärinlausunto sairaslomatodistuksineen, tekee hän siitä huolimatta itse arvioinnin, onko työntekijä oikeasti työkuntoinen... Eli kumoaa lääkäritkin omassa hierarkiassa 😂

    54Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Miten siellä voi vieläkin olla sama vanhus puikoissa?
    Johtajaksi en minäkään häntä kutsu, koska ei sitä ole.

    Eikö olisi jo enemmän kuin korkea aika, astua sivuun, ja tehdä työmarkkinoille tilaa esim. yleisesti kehnosta työllisyystilanteesta kärsiville nuorille ihmisille, jotka sentään osaisivat hommansa ja ennen kaikkea olisivat myöskin rehellisiä.

    hemmetin hyvä kysymys. mutta alkaa olemaan jo varmaan vähän kuumat paikat hänel, kun ihan kaikkia asioita ei pystykään lakaisemaan maton alle piiloon??

    13Äänestä

Toivottavasti menisi nurin koko pulju.

109Äänestä

Jos on rehuxilla ollut, niin pärjää kyllä ihan missä vaan.

Senverran kovan kuoren se paikka ainakin itelleni kasvatti.
Toivon kaikkea hyvää muutamalle yksittäiselle rehuxilaiselle, toivottavasti olette jo päässeet pois sieltä.
Ei ole ihmisen paikka. Heti kun selän kääntää, niin p**kan puhuminen ym. kieroilu alkaa, ja vielä ihan kaikkien kesken, aivan sairasta.

110Äänestä
  • Juu, vuosi rehuxilla vastaa kymmentä vuotta muualla!

    119Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Juu, vuosi rehuxilla vastaa kymmentä vuotta muualla!

    Jos edes riittää 😅🤣

    101Äänestä

Johtaja, jolla itsellä ei kylläkään ole mitään käsitystä johtamisesta - on jo kauan sitten todellisuudesta vieraantunut.

108Äänestä
  • Juurikin näin. Osuva on myös useammankin maatilallisen suusta kuulunut lause: "toimitusjohtaja ei ole se, jonka oletat sen olevan ja kenet siihen markkinoidaan, sillä päätökset tehtaan toiminnasta tulee aivan toiselta henkilöltä mutta samasta pihasta kylläkin".

    13Äänestä

Nyt pinnalla myös vuoden Eevaksi ehdolla oleva yrittäjä, joka on monen vuoden ajan vaalinut työpaikkakiusaamista omassa firmassaan :D Ihan tulee sama keissi mieleen, käykääpäs lukemassa Bypias yrityksestä kun googlaa bypias työpaikkakiusaaminen.,

1Äänestä

En tiedä, voiko edes olla rehuxin voittanutta, mitä tulee työpaikan paskuuteen.
Tietenkin ikävä aihe tuokin.

103Äänestä

Toimari vähättelee ja valehtelee asiasta kuin asiasta päin naamaa sen minkä ehtii -(saattaa olla kiireinen seuraamaan toisten ihmisten työskentelyä tehtaan puolen valvontakameroista) ja puuttuu jokaiseen mahdolliseen, toimitusjohtajalle kuulumattomaankin asiaan. Ei taida luottamus olla kovin korkealla, niihin itse valitsemiinsa työntekijöihin?

110Äänestä
  • Huhujen mukaan katsoo kyllä ihan oman työpisteensä kautta kameroita että mitä työntekijät tekevät..niin helppoa se on.

    102Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Huhujen mukaan katsoo kyllä ihan oman työpisteensä kautta kameroita että mitä työntekijät tekevät..niin helppoa se on.

    Juu. Näihin valvontakameroiden kuviin pääsee käsiksi kaikki toimistolla omalta koneeltaan.

    98Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Huhujen mukaan katsoo kyllä ihan oman työpisteensä kautta kameroita että mitä työntekijät tekevät..niin helppoa se on.

    Tämähän taitanee olla ihan jonkinasteinen rike. Ymmärtääkseni kameroiden kautta ei saa "kytätä" työntekijöiden työntekoa, vaan ne on ihan muita juttuja varten.

    102Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Tämähän taitanee olla ihan jonkinasteinen rike. Ymmärtääkseni kameroiden kautta ei saa "kytätä" työntekijöiden työntekoa, vaan ne on ihan muita juttuja varten.

    Juurikin näin. Äijä kattelee niitä kamerakuvia kotootakin käsin ja on todistetusti soitellut ehtoisinkin työmaalle kommentoiden sekä suorasti että epäsuorasti jonkun työskentelyä ?!?

    102Äänestä

  • Ensimmäinen viesti tällä palstalla, kun joku nostaa jalustalle sen kameroiden seuraamisen,
    hyvä.

    100Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Juurikin näin. Äijä kattelee niitä kamerakuvia kotootakin käsin ja on todistetusti soitellut ehtoisinkin työmaalle kommentoiden sekä suorasti että epäsuorasti jonkun työskentelyä ?!?

    Sairasta ja erittäin laitonta toimintaa.

    101Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Juurikin näin. Äijä kattelee niitä kamerakuvia kotootakin käsin ja on todistetusti soitellut ehtoisinkin työmaalle kommentoiden sekä suorasti että epäsuorasti jonkun työskentelyä ?!?

    Onko tästä toiminnasta kukaan tehnyt ilmotuksia eteenpäin? Jos on todisteita, niin eikun liittoon vaan yhteyttä, ja kapuloita rattaisiin tuon puljun perseilyyn.

    99Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Ensimmäinen viesti tällä palstalla, kun joku nostaa jalustalle sen kameroiden seuraamisen,
    hyvä.

    Kameroista EI saa katsoa tai siihen vedota mitään työntekijään liittyvää. Kamera tiedostoa voidaan käyttää vain jos epäilyksenä rikos, ihmisiin tai eläimiin kohdistunut huolimattomuus, tahallinen estäminen.
    Jos joku viettää työaikaansa väärin vaikka kännykällä, työnantaja EI todellakaan kameroiden kautta voi tehdä mitään, vaan hän voi tehdä asialle jotain kävellen itse paikalle ja todeta tilanteen.

    69Äänestä

Värväämön sivuilta kopsattua:
" Etsimme asiakkaallemme Rehux Oy:lle tuotantotyöntekijää vakituiseen ja pitkäaikaiseen työsuhteeseen. "

Saattaa äkkiseltään kuulostaa riittävän hyvältä jonkun korvaan!
Voi kunpa silti toivoisin, että jokainen Rehuxia potentiaalisena työpaikkana pitävä löytäisi kyseisen sivuston ja vähänkään lukisi tätä keskustelua. Varmasti avaisi silmiä.

108Äänestä
  • Just laitoin reippaan hakemuksen sinne… täytyy toivoo että nappais duunipaikka jostain muualta.
    Ps luulin että nykynen on jo kamala ja sisäsiittonen..

    1Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Just laitoin reippaan hakemuksen sinne… täytyy toivoo että nappais duunipaikka jostain muualta.
    Ps luulin että nykynen on jo kamala ja sisäsiittonen..

    Ei kai sitä pakko ole ottaa vastaan? Siitä vaan kokeilemaan, mikä oikeasti on kamalaa ja sisäsiittoista,, takuulla muuttaa sen käsityksen!!

    19Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Just laitoin reippaan hakemuksen sinne… täytyy toivoo että nappais duunipaikka jostain muualta.
    Ps luulin että nykynen on jo kamala ja sisäsiittonen..

    Ei kai kukaan hullu tonne hae?

    14Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Ei kai kukaan hullu tonne hae?

    Ei hullut haekaan. Terveet hakevat. Kunnes sairastuvat.

    18Äänestä

En voi suositella kenellekkään. Ihan älytöntä työpaikkakiusaamista ja työntekijöiden täysin eriarvoista kohtelua.
Ihan koko aikaa ei välttämättä kuitenkaan tarvitse olla silmätikkuna, koska näitä kiusattavia kohteita vaihdellaan, jotta jokainen varmasti pääsisi kokemaan oman osuutensa siitä älyttömästä käytöksestä.

103Äänestä

Johan kuulostaa hyvin erikoiselta työpaikalta. Ei uskoisi, että tuollaista voi esiintyä työyhteisössä nykyään.

2Äänestä

Elintarviketehtaaksi huonoa hygieniaa noudattava yritys. Kaikki on pas*** peitossa ja tuotantotiloissa epäsiistiä. Tämä yritys kärsii myös rottaongelmasta 🤮

93Äänestä
  • Jep, ei ihan jokainen rehuxin asiakas taidakaan täysin tietää, minkälaisessa ympäristössä ja olosuhteissa niitä tuotteita valmistetaan.

    34Äänestä

Näyttää tuossa yrityksessä olevan tosi ahdistava tunnelma. Miten kukaan jaksaa tuollaisessa organisaatiossa työskennellä? Toivottavasti kukaan ei sairastu tuollaisessa ilmapiirissä..

Äänestä
  • Ei siellä jaksa, pysty ja/tai haluakaan työskennellä.

    Monikin sairastunut tuolla, toki miten se sitten kelläkin näkyy ulospäin. Jotkut saattavat alkaa hoitamaan itseään holin kanssa.

    Ei kuitenkaan ole merkki mistään omasta heikkoudesta, jossei tuonne paikkaan koe kuuluvansa joukkoon.

    Työterveydessäkin ihmetelty toimarin välinpitämättömyyden lisäksi, että miten niin moni Rehuxilla työskennellyt / työskentelevä tarvitsee kallonkutistajan palveluita.

    91Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ei siellä jaksa, pysty ja/tai haluakaan työskennellä.

    Monikin sairastunut tuolla, toki miten se sitten kelläkin näkyy ulospäin. Jotkut saattavat alkaa hoitamaan itseään holin kanssa.

    Ei kuitenkaan ole merkki mistään omasta heikkoudesta, jossei tuonne paikkaan koe kuuluvansa joukkoon.

    Työterveydessäkin ihmetelty toimarin välinpitämättömyyden lisäksi, että miten niin moni Rehuxilla työskennellyt / työskentelevä tarvitsee kallonkutistajan palveluita.

    Notuohan on erittäin hyvä kysymys miksi ?
    Ja valitettavaa on et me päädyyään tähän.
    Mut Kiitos Mehiläinen ja Rehux meillä on mahdollisuus tähän.

    Äänestä

Eikö tuohon epäasialliseen toimintaan voi kukaan puuttua? Ei työntekijöutä voi noin kohdella. Lähinnä ajattelin, että mikäli nämä keskustelussa mukana olleet asiat on todellisuutta tuossa yrityksessä?

Äänestä
  • Tämä on valitettavasti mahdollista Suomessa :( Työpaikkakiusaamisen pois kitkeminen on melkein mahdotonta, jos johto sen sallii ja tässä yrityksessä vahvasti saatu luotua pelko sen esiin tuomisesta, kun nähty on usean kohdalla, että mitä siitä seuraa (joudut tarkkailun alaiseksi "mustalle listalle jne). Nykyään siellä työsuojeluvaltuutettu vaihtunut. Toivon todella, että uusi ottaa tehtävänsä vakavasti ja tekee kaiken sääntöjen mukaan. Pieni toivo, että tähän saataisiin muutosta...

    84Äänestä

Pyydän ylläpitoa ystävällisesti poistamaan tämän keskustelun, kiitos.

3Äänestä
  • Ei tätä keskustelua tarvitse eikä pidä poistaa.

    On aika läpinäkyvää, että heti kun esiin alkaa tulla erilaisia kriittisiä kokemuksia, joku ilmaantuu paikalle vaatimaan koko ketjun poistamista.
    Se herättää ennemmin lisää kysymyksiä kuin lisää luottamusta – varsinkin kun tällaiset keskustelut ovat täysin normaali osa työelämään liittyvää tiedonvaihtoa.

    Jos yrityksessä kaikki olisi kunnossa, ei olisi mitään tarvetta yrittää vaientaa keskustelua. Päinvastoin, avoimuus ja kritiikin sietäminen ovat yleensä merkki terveestä työyhteisöstä. Nyt vaikutelma sekä todellisuus on täysin päinvastainen.

    Täällä esiin tuodut kokemukset mm. työpaikkakiusaamisesta, epätasa-arvoisesta kohtelusta ja johdon toiminnasta eivät katoa sillä, että keskustelu poistetaan. Ne ongelmat poistuvat vain, jos niihin puututaan oikeasti ja asiat muuttuisivat.

    Ja rehellisesti sanottuna – tuo viesti vaikuttaa enemmän yrityksen maineenhallinnalta kuin aidolta ulkopuolisen kommentilta. Aika moni muukin varmasti tekee saman johtopäätöksen. Keskustelu ei riko minkäänlaisia sääntöjä ja näin ollen saakin pysyä.

    90Äänestä

  • Nyt on jopa itse päällikkö löytänyt ketjun myös😅

    Lue tarkkaan ja opi virheistäsi.

    Mutta vanha koira ei opi uusia temppuja 👋

    76Äänestä

No en tiedä tästä puljusta muuta kuin, että tilasin sian rehua niin sain kanan täysrehua.

En tule käyttämään enää.

80Äänestä

Pyysin tarkastuskertomuksen Avilta. Tarkastajana toiminut Ville Maanavilja

1 Työnantajalle annettava toimintaohje
1.1 Häirintä
Tarkastuksella arvioin sitä, onko työnantaja toiminut työturvallisuuslain
(738/2002) 28 §:n mukaan ja noudattanut velvollisuuttaan siitä, että
työnantaja on velvollinen tiedon saatuaan ryhtymään työssä esiintyvän
työntekijään kohdistuvan hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa
häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun poistamiseksi.
Häirintä voi ilmetä työnjohto-oikeuden väärinkäyttönä esim. toistuvana
perusteettomana puuttumisena työntekoon tai työtehtävien laadun tai määrän
perusteettomana muuttamisena, sovittujen työehtojen yksipuolisena
muuttamisena perusteetta, epäasiallisena työnjohtovallan käyttönä tai
nöyryyttävänä tehtävien antamisena. Kun työnantajan työnjohto-oikeutta
objektiivisesti arvioiden käytetään epäasianmukaisesti tai
häirintätarkoituksessa, kohtelu voi aiheuttaa haittaa tai vaaraa terveydelle.
Häirinnän taustalla voi olla työn järjestelyihin tai työyhteisön sosiaaliseen
toimivuuteen liittyviä asioita, kuten epäselvät vastuut, puutteellinen esimiestyö
ja toimimaton yhteistyö.
Asiassa on ensin arvioitava, onko työnantajalle syntynyt velvollisuus ryhtyä
työturvallisuuslain 28 §:n tarkoittamiin toimenpiteisiin. Arvioinnissa on otettava
huomioon, että työnantajalla on velvollisuus pyrkiä selvittämään tapahtumien
kulku ja noudattaa johdonmukaisia toimia ja ratkaisuja suhteessa
työntekijöihinsä. Työnantajalta voidaan edellyttää, että tietoon saatettu
häirintä selvitetään huolellisesti ja viivyttelemättä. Selvittäminen tulee tehdä
niin, että sen perusteella työnantaja voi päättää, millaiset toimet ovat tarpeen
häirinnän lopettamiseksi. Työnantajan valitsemat keinot epäkohdan
poistamiseksi tulee olla työpaikan olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita,
tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia. Tarkastuksella arvioidaan myös, onko
työnantaja työturvallisuuslain 19 §:n mukaisesti kertonut ilmoituksen tehneelle
työntekijälle, mihin toimenpiteisiin asiassa on ryhdytty tai aiotaan ryhtyä.

Olen käsitellyt häirintään ja epäasialliseen kohteluun liittyvää asiaa RehuX
Oy:ssä (myöhemmin käyttäjäyritys) Lounais-Suomen Aluehallintoviraston
työsuojelun vastuualueelle toimitettujen asiakirjojen perusteella Värväämö
Henkilöstöpalvelut Oy:n työntekijä on ilmoittanut työnantajalleen
käyttäjäyrityksessä kokemastaan häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta,
sekä käyttäjäyrityksen
kokemastaan epäasiallisesta
kohtelusta. Työntekijä kertoo kokeneensa epäasiallista kohtelua
käyttäjäyrityksen työntekijän taholta. Epäasiallinen kohtelu on työntekijän
kertoman mukaan ilmennyt työtehtäviin puuttumisena, työyhteisöstä
sulkemisena ja asettamisena eriarvoiseen asemaan muihin työntekijöihin
nähden.
Työntekijän kertoman mukaan häirintä ja epäasiallinen kohtelu työpaikalla
koettu häirintä ja epäasiallinen kohtelu on alkanut työntekijän aloittaessa
työskentelyn henkilöstövuokrausyrityksen kautta käyttäjäyrityksessä
lokakuussa 2023. Työntekijän kertoman mukaan käyttäjäyrityksen työntekijä
on kohdistanut häneen epäasiallista käytöstä koko hänen työskentelyaikansa
ajan. Työntekijän kertoman mukaan hän on saanut jatkuvaa negatiivista
palautetta työskentelystään, ja samalla häntä ei kuitenkaan ole riittävästi
perehdytetty käyttäjäyrityksen toimintaan ja toimintatapoihin. Työntekijä
kertoo, että hänen työhönsä on puututtu lähes päivittäin toisin työntekijän
taholta ja kyseinen työntekijä ei ole ollut esihenkilöasemassa häneen nähden.
Työntekijä kertoo, että on ensimmäisen kerran ilmoittanut käyttäjäyrityksen
kokemastaan epäasiallisesta kohtelusta 20.3.2024
keskustelu on käyty kahdenkeskeisenä. Työntekijä on uudestaan ilmoittanut
kokemastaan epäasiallisesta kohtelusta käyttäjäyrityksen
18.4.2024. Työntekijän kertoman mukaan kumpikaan näistä keskusteluista ei
johtanut hänen kokemansa epäasiallisen kohtelun loppumiseen.
Työterveyshuolto on ollut asiasta yhteydessä käyttäjäyritykseen 10.6.2024
pidetyn tapaamisen jälkeen.
Työntekijä kertoo, että on kertonut kokemastaan häirinnästä ja epäasiallisesta
kohtelusta omalle työnantajalleen Värväämö Henkilöstöpalvelut Oy:lle
27.8.2024 ja ollut omaan esihenkilöönsä siellä yhteydessä 29.8.2024.
Työntekijä kertoo, että hänen kokemastaan epäasiallisesta kohtelusta on
pidetty palaveri yhdessä käyttäjäyrityksen ja Värväämö Henkilöstöpalvelut Oy:
n kanssa 2.9.2024. Tapaamisessa ehdotettiin, että työntekijä keskustelee
kokemuksistaan käyttäjäyrityksen hankkiman konsultin kanssa. Työntekijä
kertoo keskustelleensa konsultin kanssa työyhteisön tilaan liittyvistä asioista

78Äänestä
  • jatkuu...
    6.9.2024. Työntekijä kertoo, että ei ole saanut teitoa, miten konsultti on hänen
    ilmoittamaansa asiaa käsitellyt tai mihin päätelmin konsultti on käydyn
    keskustelun perusteella tullut. Asian käsittelyssä on pidetty työntekijän
    aloitteesta
    Työntekijä kertoo, että ei ole saanut tietoa, miten hänen ilmoittamaansa
    epäasiallista kohtelua on käyttäjäyrityksessä selvitetty tai minkälaisiin
    toimenpiteisiin asian käsittelyssä on ryhdytty. Työntekijä kertoo, että hänen
    kokemansa epäasiallinen kohtelu on pahentunut käyttäjäyrityksessä
    ilmoituksen tekemisen jälkeen ja, että hänen työn tekemisen ehtoja käyttäjäyrityksessä on muutettu yksipuolisesti ja häntä ollaan ajamassa pois
    työyhteisöstä. Työntekijän kertoman mukaan koettu epäasiallinen kohtelu on
    aiheuttanut hänelle terveyden menettämisen vaaran ja hänen työhön
    paluunsa on pitkittynyt.
    Käyttäjäyrityksen työnantaja on kertonut omat näkemyksensä ilmoitettuun
    epäasialliseen kohteluun työpaikalla. Työnantaja kertoo, että on käynyt
    keväällä 2024 keskusteluja työntekijän kanssa liittyen hänen kokemaansa
    epäasialliseen kohteluun. Työnantaja kertoo, että keskustelujen perusteella
    luvatut asiat on hoidettu, eikä niitä ole jäänyt keskeneräisiksi.
    käyttäjäyrityksen työnantaja korostaa, että epäasiallisesta kohtelusta tehdyn
    ilmoituksen perusteella tehdyt toimenpiteet eivät kuulu ilmoituksen tehneelle
    työntekijälle. Samassa yhteydessä käyttäjäyrityksen työnantaja kertoo, että on
    osallistunut useaan eri palaveriin, missä ilmoitettua epäasiallista kohtelua on
    käsitelty. Käyttäjäyrityksen työnantaja tuo vahvasti esille työntekijän työssään
    tekemiä virheitä ja niiden korjaamiseen käytettyä työaikaa. Käyttäjäyrityksen
    työnantajan kertoman mukaan ilmoituksen tehnyt työntekijä on itse
    käyttäytynyt epäasiallisesti työpaikalla ja aiheuttanut vahinkoa yrityksen
    toiminnalle. käyttäjäyrityksen selvityksen mukaan työntekijän ilmoituksessa
    kuvaavat tilanteet eivät ole olleet epäasiallista kohtelua, vaan työtehtäviin
    liittyviä erimielisyyksiä.

    78Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    jatkuu...

    Käyttäjäyrityksen työnantaja kertoo, että yrityksen työsuojelukokouksissa on
    käsitelty monia eri asioita ja milloinkaan muulloin ei ole noussut esille
    vastaavia kokemuksia epäasiallisesta kohtelusta työpaikalla.
    Käyttäjäyrityksen työnantaja on toimittanut konsultin tekemän selvityksen,
    mikä liittyy työntekijän ilmoittamaan epäasialliseen kohteluun. Konsultin
    selvityksessä otetaan kantaa työntekijän työssä suoriutumiseen ja työntekijän
    henkilökohtaiseen kokemukseensa työpaikan tapahtumista.
    Käyttäjäyrityksen työnantaja kertoo, että asian käsittelyssä on tehty useita
    muistioita ja pöytäkirjoja, mutta ne ovat vain heidän käytössään. Asiakirjoja ei
    toimitettu Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle
    pyynnöstä huolimatta.
    Johtopäätökset ja tarkastajan näkemys asiasta.
    Työntekijä on kertonut kokemastaan häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta
    käyttäjäyrityksen keväällä 2024. Käyttäjäyritys on aloittanut
    ilmoitetun epäasiallisen kohtelun selvittämisen ja osallistunut myös
    henkilöstövuokrausyrityksen järjestämään yhteispalaveriin. Käyttäjäyrityksen
    edustaja korostaa, että asiassa ei heidän selvityksensä perusteella ole ollut
    kyse epäasiallisesta kohtelusta. Käyttäjäyrityksen kertoman mukaan
    työntekijä on osoittanut huolimattomuutta ja tehnyt useita virheitä ollessaan
    yrityksen palveluksessa. Käyttäjäyritys on myös käyttänyt konsulttia apuna
    työpaikalla sattuneiden tilanteiden selvittämiseen.
    Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle toimitettujen
    asiakirjojen perusteella, esitän seuraavan näkemyksen asiasta.

    77Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Aluehallintoviraston tarkastuksessa arvioitiin, onko RehuX Oy toiminut lain edellyttämällä tavalla työntekijän ilmoittaman häirinnän selvittämisessä.

    Tarkastuksen perusteella työntekijä on ilmoittanut toistuvasta epäasiallisesta kohtelusta, joka on jatkunut pitkään eikä ole loppunut ilmoituksista huolimatta. Vaikka työnantaja on ryhtynyt joihinkin toimiin (keskustelut, konsultin käyttö), kokonaisuus osoittaa, että toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä.

    Tärkein kohta koko tekstistä: "Työnantajan toimet eivät vaikuta riittäviltä täyttämään lain velvoitteita "

    Erityisesti puutteita ilmeni siinä, että:
    • häirinnän selvittäminen ei ole ollut riittävän perusteellista ja läpinäkyvää
    • työntekijälle ei ole kerrottu asian käsittelystä ja toimenpiteistä asianmukaisesti
    • työnantaja ei ole osoittanut, että häirintä olisi tosiasiallisesti saatu loppumaan
    • kaikkia pyydettyjä selvityksiä ei toimitettu viranomaiselle

    RehuX Oy ei ole täyttänyt riittävällä tavalla velvollisuuksiaan Työturvallisuuslaki 738/2002 28 §:n mukaisesti.

    86Äänestä

Poistettu tuhoton määrä viestejä.

Mut joo, itsekin tuonne aikanaan erehdyin, ja olipa iso virhe.
Ei minkäänlaista johtamiskulttuuria, kyttäämistä ja kuiskimista.
Rakennuksissa valehtelematta satoja myrkyllä tapettuja rottia, taukotilassa paskakärpäsiä, kissoja ja homehtuneita eväitä toissavuodelta.
Työpaikan irvikuva.
Älkää oikeesti hakeko tänne, työttömyys on varmasti parempi vaihtoehto.

65Äänestä

Taas siellä haut auki ja porukka vaihtumassa...

58Äänestä
  • Ihan normi setti!!!!Harmi vain, että väärät vaihtuvat..,.!?koska se/ne,,jotka toistuvan vaihtuvuuden aiheuttavat, saavat itse toimia niin kuin aina ennenkin,,,

    59Äänestä

  • On kyllä ihan grande katastrof koko firma.
    Niin kuin paljon ylempänä mainittu, ei tosiaan ole mitään tervettä vaihtuvuutta.
    Ei Rehuxilla ainakaan työntekijöiden nimiä kannata opetella... 😁 Muutenkin pelkkiä pelinappuloita.

    54Äänestä

Jälleen tänään uusi työpaikkailmoitus toimistonporukkaan 🙈

39Äänestä
  • Tsemppiä vaan siihen porukkaan... Miksiköhän edellinen _taas_ lähtenyt?

    40Äänestä

Täytyy sanoa näin entisenä työntekijänä, että jälkeenpäin ymmärtää aika hyvin miksi firmasta löytyy niin paljon negatiivista keskustelua. Itsekin ajattelin alussa, että ihmiset vain katkeroituneina puhuu sekä kirjoittelee nettiin, mutta kyllä siellä aika nopeasti huomasi syyt, ettei työpaikan meininki ollut normaalia.

Ainakaan kaikki työt itsessään eivät edes olleet se ongelma, vaan jatkuva outo ilmapiiri. Porukka vaihtui koko ajan, uusia tuli ja vanhoja lähti pois vähän väliä. Perehdytys oli käytännössä olematon ja monet asiat piti vaan yrittää oppia lennosta. Silti virheistä saatettiin tehdä iso numero, vaikka kukaan ei ollut kunnolla opastanut.

Itselle jäi eniten mieleen sellainen jatkuva kyräily ja selän takana puhuminen. Tuntui että siellä oli tietyt ihmiset joilla oli aina eri säännöt kuin muilla, ja jos et sattunut olemaan “oikeiden tyyppien” kanssa tietynlaisissa väleissä. niin työpäivät muuttuivat aika nopeasti raskaiksi. Johto taas vaikutti lähinnä siltä ettei niitä kiinnostanut mitä työntekijät oikeasti kokee, kunhan hommat jotenkin pyörii ja tulosta tulee.

Rehellisesti sanottuna lähteminen oli itselle pelkästään helpotus. En väitä että kaikki siellä olisi huonoja ihmisiä ollut, koska mukana oli myös ihan ok työkavereita, mutta kokonaisuutena paikka jätti tosi väsyneen fiiliksen. En itse todellakaan menisi enää takaisin vaikka palkkaa nostettaisiin.

34Äänestä
  • ... Jotenkin jäi sellainen fiilis, että työpaikassa olisi ehkä potentiaalia paljon parempaan, jos ilmapiiriin ja johtamiseen haluttaisiin joskus kunnolla MUUTOSTA. Pelkällä positiivisella tuloksella ei kuitenkaan pitkälle paikkailla sitä, kun porukka palaa jatkuvasti loppuun ja vaihtuu koko ajan.

    35Äänestä

  • Eipä ole tainnut muuttua kuin pahemmaksi meno…

    1Äänestä

Kerta kaikkiaan todella surkeasti johdettu yritys. Henkilöstön jatkuva vaihtuvuus puhukoot puolestaan. Vai juuri siitäkö johtajalle maksetaan palkkioita?

8Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa vapaana..,

Olen lähipiiriltä kuullut,
että työntekijöiden vaihtuvuus on aika päätähuimaavaa ja työntekijöitä ei saada pidemmäksi aikaa pysymään, jolloin muutamat pitkäaikaisemmat jäljellä olevat työntekijät olisivatkin loppuun väsytettyjä...?

Onko täällä nykyisiä tai entisiä Rehux oy työntekijöitä, onko työpaikkana yhtä synkkä kuin maine on?
Minkälainen ilmapiiri on ja miten yritystä johdetaan ? Kannattaako hakea ja minkälaisilla odotuksilla??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu