Anteeksi, perheenäiti, te olette kaunis, tehtäisimmekö seksiä tänäiltana?

Feministinen kukinto on mystinen miehelle ja sen humalaa on kiva kokeilla, koska tutun raja hämärtyy.

Biologinen luominen kaikista vahvinta.



Yhteiskunta on kauniissa pisteessä, jossa seksiä teoriassa voisi pyytää valkoinen hymy kasvoillaan ja saada keneltä vain sukupuolivapaudessa.



Kuitenkin ennen kuin kirjoittaa näin rohkeasti, pitää todeta kylmäjärkisesti, että oletus ei toimi, koska on liikaa seksijanoisia miehiä ja kommunikaatiossa miehet taistelevat naisista veri suussa. Vertaa on vähemmän kuin ennen kenties, mutta sitä on olemassa, mikä vahingoittaa koko ihmisen keskustelun kulttuuria. On liian vanhanaikaista ja hiljaisuus, toimettomuus pelastaa meitä.




Seksi kuuluu perustarpeisiin, mutta sen puute romuttaa lopullisesti perustarvetunnustuksen. Sitä ei ole olemassa. Vertailtiin ruoka ja seksi ja edelleen ruoka voitti seksin, vaikka jokainen tahtoo lisää seksiä.

Tiede ei saanut selvää, kuinka saada lisää seksiä, että on kylläinen.
Kovassa tieteessä jatketaan seksittöminä.
Emme voittaneet, me hävittiin.
Paljon helpompi on kieltää seksi laissa. Se edistää suuremmin kaikkia.


Ihmiskunta hävisi kunnolla.
Voidaan miettiä jatkaa lisää, miten seksiä parantaisi.

Sillä aikaa oikein on tietenkin olla kysymättä vapaalta, kauniilta, sivistyneeltä, naiselliselta naiselta illan seksikohtaamisesta uskoen, että hän ymmärtää minua kaikessa ja suostuu kokemaan mielihyvän hetken tuntemattoman kanssa.
0115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Feministinen kukinto on mystinen miehelle ja sen humalaa on kiva kokeilla, koska tutun raja hämärtyy.

Biologinen luominen kaikista vahvinta.



Yhteiskunta on kauniissa pisteessä, jossa seksiä teoriassa voisi pyytää valkoinen hymy kasvoillaan ja saada keneltä vain sukupuolivapaudessa.



Kuitenkin ennen kuin kirjoittaa näin rohkeasti, pitää todeta kylmäjärkisesti, että oletus ei toimi, koska on liikaa seksijanoisia miehiä ja kommunikaatiossa miehet taistelevat naisista veri suussa. Vertaa on vähemmän kuin ennen kenties, mutta sitä on olemassa, mikä vahingoittaa koko ihmisen keskustelun kulttuuria. On liian vanhanaikaista ja hiljaisuus, toimettomuus pelastaa meitä.




Seksi kuuluu perustarpeisiin, mutta sen puute romuttaa lopullisesti perustarvetunnustuksen. Sitä ei ole olemassa. Vertailtiin ruoka ja seksi ja edelleen ruoka voitti seksin, vaikka jokainen tahtoo lisää seksiä.

Tiede ei saanut selvää, kuinka saada lisää seksiä, että on kylläinen.
Kovassa tieteessä jatketaan seksittöminä.
Emme voittaneet, me hävittiin.
Paljon helpompi on kieltää seksi laissa. Se edistää suuremmin kaikkia.


Ihmiskunta hävisi kunnolla.
Voidaan miettiä jatkaa lisää, miten seksiä parantaisi.

Sillä aikaa oikein on tietenkin olla kysymättä vapaalta, kauniilta, sivistyneeltä, naiselliselta naiselta illan seksikohtaamisesta uskoen, että hän ymmärtää minua kaikessa ja suostuu kokemaan mielihyvän hetken tuntemattoman kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu