eli isämme kuoli jo parisenkymmentä vuotta sitten - oli uusissa naimisissa - heillä ei ollut yhteisiä lapsia, mutta uudella vaimolla oli pari lasta. Heillä oli keskinäinen rajoittamaton testamentti, joten me isän lapset vaadimme lakiosamme ja ajattelimme, että homma on sitten siinä. Nyt kun isämme leski kuoli niin yllättäen saimme kutsun perunkirjoitukseen lesken lapsien kanssa. Mihin meitä nyt sitten tarvitaan enää kun olemme osuutemme saaneet ajat sitten. Itse testamenttia ei ole nähty, mutta perukirjasta huomasimme, että testamentti oli rajoittamaton omistusoikeus sellainen. Omaisuutta heillä kyllä oli jonnin verran. Olemme kuulema toissijaisia perillisiä, mutta miten niin? Selventäisikö joku? Mist6ään klausuulista testamentissa emme ole tietoisia
Mihin meitä tarvitaan perunkirjoituksessa??
Anonyymi-ap
4384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olette siis saaneet lakiosanne, olette nähneet testamentin aikoinaan, se on annettu teille tiedoksi ja olette testamentin silloin hyväksyneet.
Leskellä on ollut oikeus pitää kuolinpesä hallussaan jakamattomana. Olette silti toissijaisia perillisiä, ja teidät on erikseen voitu määrätä perijöiksi lesken jälkeen. Olette joka tapauksessa kuolinpesän osakkaita, vaikka ette olisikaan saamassa saamanne lakiosan jäljiltä muuta.
Todennäköisesti isäsi on tehnyt keskinäisen testamentin uuden puolisonsa kanssa niin, että puoliso saa kaiken omaisuuden täysin omistusoikeuksin ja sen jäälkeen, kun leski kuolee, omaisuus jaetaan tasan molempien lapsille (toissijaiset saajat).
Testamentin vuoksi olette siten saamassa lesken jäämistöstä osanne. Siitä vähennetään jo saamanne lakiosa. Syytä on huomata, että lakiosa on puolet perintöosasta, eli olette saamassa loppuosanne, mitä ette isänne kuollessa saanut.
jeps - näin se olikin.. eli kyllä siellä testamentissa oli, että molempien kuoleman jälkeen heidän yhteenlaskettu omaisuus jaetaan kaikkien lasten kesken..
Aina kun kutsutaan perunkirjoitukseen niin annattaa mennä kun sieltä voi saada vaikka pullakahvit tai turpaansa joltain toiselta perilliseltä, kaikki on saatua.