Vasemmiston politiikalla saamme valtavat ongelmat.

Huumeet ja rikollisuus lisääntyy räjähdysmäisesti tukipolitiikalla.
Tuet on tärkeät,mutta vasemmiston ajatus on,että ihminen kituu koko elämänsä niiden varassa!
Työttömälle on oltava työmarkkinoilla mahdollisuuksia ja näkymiä tehdä työtä. Työ luo mielekkyyttä ja mahdollisuuksia nousta köyhyydestä.
Vasemmisto on täysin poistanut politiikassaan työn ja työpaikkojen syntymisen tärkeyden. Työpaikat ja työnantajat on otettu jatkuvan arvostelun ja halventamisen kohteeksi.
21349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Minja Koskeka nimesi oikeistohallituksen aikaansaannoksina leikkaukset koulutuksesra, julkisista sos.ja terveyspalveluista, lapsiperheiltä, kulttuurista ja ilmastotyöstä.
Eikös vaan Tampereen oma demaripormestari IMMU olekin juuri nyt toteuttamassa tämänkaltaisia leikkauksia . Ainakin nämä leikkaukset pitäisi tehdä Antti Lindmanin sanojen mukaan REILUMMIN ( kuin siis miten oikeistohallitus tekee).

Äänestä
  • Vassarithan ovat tunnetusti huume- ja matumyönteisiä. Isänmaan pettureita tällaiset!

    Nimimerkki. 1918 ei ole näköjään opettanut sdp-vihervassareille mitään, ikävä kyllä...

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vassarithan ovat tunnetusti huume- ja matumyönteisiä. Isänmaan pettureita tällaiset!

    Nimimerkki. 1918 ei ole näköjään opettanut sdp-vihervassareille mitään, ikävä kyllä...

    No voi sentään

    Äänestä

Vasemmisto on enemmän huolissaan Suomen susikannasta,kuin mitä ihmisten työllistymisestä!
Niitä tulee jatkuvasti Venäjältä lisää ja varmaan lähettävätkin niitä poromiesten kiusaksi.

Äänestä
  • Ei ole, ne syövät maukasta tuoretta naan-leipää aamupalaksi.

    Äänestä

Huume ongelma on täällä, nyt se pitäisi ratkaista. Hallitus ei kykene tekemään mitään.

Äänestä
  • Huumeiden vastaista sotaa on käyty vuosikymmeniä ja tulos on tasan nolla. Narkit eivät voi hakea apua koska käyttö on rikos.

    Äänestä

Vasurit ovat täysin todellisuudesta irrallaan
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/vasemmistoliitto-ajaa-15-euron-minimituntipalkkaa/ar-AA1QZmyk?ocid=msedgdhp&pc=ASTS&cvid=6923ccb5f22e490b93a15552c5ddfe19&ei=7
Jos laitetaan vaikka siihen 15e/tunti bruttona, niin henkilön pitää tuottaa 30e/liikevaihtoa yritykselle, että työ kannattaa. Jos työntekijä on ekassa/ensimmäisissä työpaikassa tai vajaakuntoinen, tuo ei usein toimi. Tästä seuraa se, että pienipalkkaisia töitä tulee katoamaan. Missä todellisuudessa Minja Koskela elää?
Jotenkin ymmärtäisin tuon, jos vaatimus olisi 8-10 euroa, mutta 15 euroa, on todella paljon. Monessa pienipalkkaisessa töissä tuntipalkka on paljon vähemmän kuin 15 euroa, varsinkin niissä nk. paskaduuneissa. Monet pienipalkkaiset työt loppuisivat ja ihmiset joutuisivat kortistoon.

Äänestä
  • Suomen uutisten "luotettavuus" - buaahahahahahaaahaa!!!

    Koettakaa nyt keksiä parempia vitsejä, pässinpäät.

    Äänestä

tavoiteohjelmassansa ( pj. Koskela ja kumppanit) hekumoivat kannabiksen käytön laillistamisesta ja valtion pyörittämistä kannabiskaupoista. Vasemmistoliitto kannattaa uudessa tavoiteohjelmassaan kannabiksen käytön laillistamista ja sen myynnin siirtämistä valtio-omisteisiin myymälöihin. Lisäksi puolue kannattaa sen pienimuotoisen kasvatuksen sallimista. Puoluekokous päätti asiasta sunnuntaina 23.11.2025. Uskomatonta luettavaa ja kuultavaa.
Vas. liiton johtoa ei kiinnosta lainkaan kansanterveydestä huolehtiminen vaan oman hörhö-kannattajakunnan määrän lisääminen. Itsekkäistä syistä. Terveet elämäntavat ja raittiuden edistäminen ei näin ollen todistetusti kuulu vas.liberaaliin ihanteisiin. Ihanneihmiset ovat vas.liberaalissa ihanneyhteiskunnassa aina huuruissa pupillit laajentuneina ja yhteiskunnan elätteinä toikaroimassa.
UK poliisi tv-sarjaa seuranneet kansalaiset ovat varmasti huomanneet millaista jälkeä kannabispöllyissä ajavat mielipuoliset kaaharit tekevät. Järkyttävää tuhoa.
Kannabis on rappiokulttuuria jos mikä. Ja se kamala lemu mikä kannabiksesta lähtee.
Jos vas.liitto oikeasti olisi huolissaan vähäosaisista kansalaisistamme niin kannabiksen kaupustelijat laitettaisiin vankilaan ja käyttäjät pakkohoitoon ja vieroitukseen. Ei hyvää päivää millaista turmellusta vas.liiton vääristynyt ihmisarvokäsitys ja ideologinen rappioteologia pitää sisällään. Naamiot on lopullisesti riisuttu.

Äänestä

Vasemmisto suojelee susia vihreitä peesaten kannabis höyryjä pössytellen.
Toistä viis.
Yrittäjät riistäjiä.
Kivoilla kurssikeskusten virkkauskursseilla lähtevät nostamaan taloutta kuntoon.
Työpaikka on vasemmistolle viimeinen paikka johon suosittelevat ihmisten menevän.
Luovat työpaikkapelkoa ja luovat helppoa reittiä masennuslääkkeiden pariin,kaiken mahdollisen tuen luvaten.

Äänestä

Vasemmistolla uusi räkytystaktiikka.
Arhinmäen tilalle etsitty nuoria vihaisia naisia propagandan levittäjiksi.

Äänestä

Ohu

Äänestä

Kannabis tappaa
Il kertoo tänään

Äänestä

Näillä vassuilla on vain yksi tavoite kommunistien perillisinä. Olla itse samanlaisia diktaattoreita kuin Putin Venäjällä. Demokratia on näille vain työkalu valtaan pääsyyn mutta onneksi Suomessa on riittävästi vastavoimaa näitä kommunisti/anarkisteja vastustamaan ja jäävät taas seuraavissa vaaleissa alle 10% saaliiseen. Vasemmistoliittoa ei tarvita demokratiassa koska se ajaa pohjimmiltaan diktatuuria.

Äänestä

Mene takaisin kotisivuillesi eli: perussuomalaiset, turhaan täällä kitiset, ota vastuu hallitustyökentelystänne ihan loppuun asti, vielä sen 1,4 vuotta, shitt oppositio kutsuu!(

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Huumeet ja rikollisuus lisääntyy räjähdysmäisesti tukipolitiikalla.
Tuet on tärkeät,mutta vasemmiston ajatus on,että ihminen kituu koko elämänsä niiden varassa!
Työttömälle on oltava työmarkkinoilla mahdollisuuksia ja näkymiä tehdä työtä. Työ luo mielekkyyttä ja mahdollisuuksia nousta köyhyydestä.
Vasemmisto on täysin poistanut politiikassaan työn ja työpaikkojen syntymisen tärkeyden. Työpaikat ja työnantajat on otettu jatkuvan arvostelun ja halventamisen kohteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu