Klo lähentelee 23:a ja jollakulla muutto

meneillään!

Anteeks, mut ihmeessä jotkut onnistuvat hoitamaan muuton päiväsaikaan?

Omatoimimuuttajat roudaa yötä myöten.
5317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Työttömät muuttaa päivällä.

Äänestä
  • Työlliset saavat muuttoon ottaa vapaata!

    Ne muuttavat yöaikaan, jotka eivät halua näyttää aarteitaan muille asukkaille. Kuvittelevat että muut ovat kyttäämässä heidän tavaroitaan. Mahtaa olla antiikkikalusteet ja arvotaulut!

    Sitä paitsi, työllisillä, jos ei ole halua ottaa vapaata muuttopäivään, on sen verran älliä päässä, että rumba loppuu noin klo 21:een.

    Ja tässä nyt aloitukseen liittyvässä tapauksessa, muutto ei edes tapahdu mistään toiselta puolelta Suomea, vaan saman kylän sisällä.

    Äänestä

  • Niin, no, työllisillä on yleensä varaa ottaa muuttomiehet ja -auto. Kalliiks tulis muutto yöaikaan.
    Mutta omatoimimuuttaja, joku joka pelkää tavaroitaan näyttää, muuttaa sitten kun ilta on laskeutunut pimeyteen!

    Äänestä

Mitähän näin jännää seuraavaksi?

Äänestä

Ainakin kerrostaloasukkaan on syytä totttua siihen että muuttö on ns. normaalielämää aina silloin tällöin. Sitä saa tehdä ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Tarpeetonta melua tietysti on syytä välttää mutta esim. hissin käyttö on luvallista ja jopa suotavaa ainakin seitsemänteen kerrokseen muuttajilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

meneillään!

Anteeks, mut ihmeessä jotkut onnistuvat hoitamaan muuton päiväsaikaan?

Omatoimimuuttajat roudaa yötä myöten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu