keskustella lisää vasemmistolaisesta väkivallasta ja sen uhkasta.

Äärilaitoja myös Suomessa

Aittakummun mukaan Yhdysvaltojen politiikassa on pitkään menty yhä enemmän erilaisiin äärilaitoihin ja myös Suomessa esiintyy samankaltaisia piirteitä.

– Meillä Suomessakin näkyy, että hän, joka ajattelee eri tavalla, niin hänet jopa epäinhimillistetään. Poliittinen keskustelu saa olla kärjekästä, mutta siinä mennään aika pitkälle, jos emme enää näe toisiamme ihmisenä, Aittakumpu jyrähtää.

Suomessa pitäisi Aittakummun mielestä keskustella lisää vasemmistolaisesta väkivallasta ja sen uhkasta.

– Sitä on meillä nähty tämän hallituskauden aikana. Esimerkiksi ministereistä on tehty todella ala-arvoisia ja törkeitä graffiteja. Mielenosoituksissa on kannettu banderolleja, joissa on vaadittu heidän päänsä irti leikkaamista. Kiinnittäisinkin huomiota vasemmalta tulevaan väkivaltaiseen puheeseen, Aittakumpu peräänkuuluttaa.

suomen uutiset ote
8141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ååmi

Äänestä

000

Äänestä

bbb

Äänestä

Minäkin näen Aittakummun ihmisenä, aviomiehenä joka pimahti , erosi ja muutti puoluetta jonkin asian perässä. Otti aimo askeleen äärioikeistoon, syvälle!

Äänestä
  • Miksiköhän ihmiset radikalisoituu? Ehkä viidenkympin kriisi? Tylsä elämä?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksiköhän ihmiset radikalisoituu? Ehkä viidenkympin kriisi? Tylsä elämä?

    Annie Mestariampuja on uskaltanut ampua karhunpennunkin! Aika likka!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Annie Mestariampuja on uskaltanut ampua karhunpennunkin! Aika likka!

    Aha

    Äänestä

Öööl

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Äärilaitoja myös Suomessa

Aittakummun mukaan Yhdysvaltojen politiikassa on pitkään menty yhä enemmän erilaisiin äärilaitoihin ja myös Suomessa esiintyy samankaltaisia piirteitä.

– Meillä Suomessakin näkyy, että hän, joka ajattelee eri tavalla, niin hänet jopa epäinhimillistetään. Poliittinen keskustelu saa olla kärjekästä, mutta siinä mennään aika pitkälle, jos emme enää näe toisiamme ihmisenä, Aittakumpu jyrähtää.

Suomessa pitäisi Aittakummun mielestä keskustella lisää vasemmistolaisesta väkivallasta ja sen uhkasta.

– Sitä on meillä nähty tämän hallituskauden aikana. Esimerkiksi ministereistä on tehty todella ala-arvoisia ja törkeitä graffiteja. Mielenosoituksissa on kannettu banderolleja, joissa on vaadittu heidän päänsä irti leikkaamista. Kiinnittäisinkin huomiota vasemmalta tulevaan väkivaltaiseen puheeseen, Aittakumpu peräänkuuluttaa.

suomen uutiset ote

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu