"Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut lahtelaisen entisen kunnallispoliitikon Simon Ekpan, 40, kuudeksi vuodeksi vankeuteen terrorismirikoksista.
Käräjäoikeus katsoi Ekpan syylliseksi terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn julkiseen kehottamiseen rikokseen ja terroristiryhmän toimintaan osallistumiseen.
Tuomio liittyy väkivaltaisuuksiin Kaakkois-Nigeriassa sijaitsevan Biafran alueella vuosina 2021–2024. Oikeuden mukaan Ekpa pyrki edistämään Biafran alueen itsenäistymistä laittomin keinoin Suomesta käsin.
Ekpa hankkiutui sosiaalisen median avulla vaikutusvaltaiseen asemaan sekaannustilassa olleessa, Biafran itsenäisyyttä separatistiliikkeessä. Ekpa yhdessä muiden kanssa kehitti toimintaa järjestäytyneempään muotoon, ja sen alaisuuteen perustettiin aseellisia ryhmiä, jotka oikeus katsoi terroristiryhmiksi.
Oikeuden mukaan Ekpa varusti ryhmiä aseilla, räjähteillä ja ampumatarvikkeilla kontaktiverkostonsa kautta. Lisäksi hänen katsottiin kehottaneen ja houkutelleen X-tilinsä seuraajia tekemään rikoksia Nigeriassa.
Oikeuden mukaan Ekpan yhä tiiviimmäksi muuttunut yhteydenpito liikkeen muiden toimijoiden kanssa osoitti hänen asteittaisesta radikalisoitumisestaan.
– Tähän viittaa myös se, että Ekpa on pääkäsittelyssä rinnastanut itsensä ja menettelynsä Jeesukseen, Gandhiin ja Mandelaan, käräjäoikeuden tuomiossa kerrotaan.
Ekpa kiisti, että hänellä olisi ollut mitään vaikutusvaltaa aseellisissa ryhmissä. Hän väitti, että ei ollut itse tehnyt julkaisujaan viestipalvelu X:ssä.
Jätti tuloja ilmoittamatta
Lisäksi Ekpa tuomittiin törkeästä veropetoksesta ja asianajajista annetun lain säännösten rikkomisesta.
Hän jätti ilmoittamatta Youtubesta saamiaan tuloja ja vältti siten noin 30 000 euron verot. Lisäksi hänen yrityksensä verkkosivuilla annettiin ymmärtää, että hän olisi asianajaja, vaikka näin ei ole. Suomessa ammattinimikettä asianajaja saa käyttää vain Suomen asianajajaliiton jäsen.
Maanantaina annettu tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen.
Ekpa toimi pitkään Lahden kunnallispolitiikassa kokoomuksen jäsenenä. Hän oli muun muassa Lahden seudun joukkoliikennelautakunnan jäsen."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/69d67bc5-9198-4df1-b94c-77faf85d8b18
Näitä löytyy siis persujen lisäksi myös Kokoomuksesta. Ja kun perskokkarit itse ovat öyhöttäneet terrorismin uhasta vaan se ei ilmeisesti ole tainut koskettaa ihan kaikkea terrorismia?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/opehuone/persujen-oma-natsiterroristi-sai-tuomion/
Miksikäs muuten hallitus on ollut ihan hiljaa tästä persuterroristista, joka puuhaili synkkiä touhujaan vuoden 2023 eduskuntavaalien alla ja joka vielä Orpon hallituksen astuessa valtaan kirjoitteli persupuolueen omalla blogisivustolla? Tapaus vaiettiin kuoliaaksi vai? Samana syksynä tuomittiin Lahdessa kome äärioikeistoterrorististia vankeuteen, joista itse päätekijä on Lapin PS-nuorten kasvatti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kolme-tuomittiin-aarioikeistolaisista-terrorismirikoksista-lahdessa/8810176
"”Minähän olen tehnyt geenitestin, joka näyttää minun olevan 98,3 prosenttisesti suomalainen”, Lapin piirin Viljam Nyman sanoo."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006158171.html

Vastaukset 18
Vanhimmat
Kokoomuslaiset on todenneet ;
" tuo nyt on niin vähäistä, ettei kannata edes mainita, se on vain terroristi teko "
Se on sitä heidän vihervasemmistosiiven (petter & kok. naiset) mukaista parempaa rasssismia.
Pianhan. Asia unohtuu.
TEKEVÄLLE SATTUU, KUISKAA AVUSTAJA TEKOÄLY.
Pahempaa on puhua eduskuntalaisena terroristeja vastaan.
MITEN TÄMÄ LIITTYY KOKOOMUKSEEN?
naama kertoo kesän helteistä
Kaverihan kelpaa selvästi persujen ehdokkaaksi kunhan pääsee linnasta.
Näitä ulkomaan eläviä löytyy eri puolueista ja yhteistä heille on se että jossain vaiheessa jäävät kiinni valehtelusta, rikoksista tai jostain vilungista. Näin on käynyt mm Husseinille , Al tälle, vihreissä toimineelle naispoliitikoille jne. Valehtelu han on sallittua vääräuskoisille ja sitä muslimit harrastavat .
Istuisi kuitenkin täydellisesti Perussuomalaisiin? Iso sulka hatussa.....
Ja onhan perussuomalaisista mustia löytynyt ennenkin.
https://www.is.fi/kuntavaalit2017/art-2000005112107.html
Keskisarja sanoi...
Ihmeellistä!
Kokoomus osoittautunut siis julkisesti terrorismin tukijaksi. Ilmankos nyt siitä puhuminen saa ankarat seuraukset eduskunnassa.
Mutta ankarampi on se tuho mikä tulee Suomen rasistipoliitikoille, terroristien rakastajille, kansansa sortajille.
hienoa Limnell ja Toveri-hih
hyvin taustat selvitetty
Hiukanko absurdia Kokoomukselta 😶🌫️
Kokoomus: "Muutama murha sinne tänne. Näitähän sattuu. Pääasia, että meidän terroristi jatkaa Kokoomuksessa sen myöntämällä täydellä mandatiilla Lahden seudun joukkoliikennelautakunnassa!"
HARVOIN TARJOLLA NOIN PITKÄÄ VALTION TÄYSIHOITOA.
Oliko se kokoomuksen tiedusteluosastoa Toverin kanssa yhdessä?
hovioikeus lievensi Simon Ekpan terrorismirikostuomiota 6 vuodesta 4 vuoteen.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000012344481.html
ps. TTK hommiin seuraavaksi mtv?