Arvoisa Suomen valtionvarainministeri Riikka Purra.
Olette toimissanne osoittanut paitsi huonoa valtiomiestaitoa myös kansalaisten kesken valikoivaa ja eriarvoistavaa politiikkaa.
Vaalikamppanjassanne kumminkin ilmoittauduitte innokkasti suomalaisten köyhien, vähäosaisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja eläkeläisten suojelijaksi.
Arvelitte valtion pakollisten menoleikkauksien määräksi n. 6 miljardia euroa jota sitäkin piditte kenties ylimitoitettuna.
Vallankahvaan päästyänne menoleikkausten summa lisääntyi moninkertaiseksi ja maksumiehiksi valjastitte juurikin nuo "suojelunne" kohderyhmät.
Teiltä ei löydy Riikka Purra minkäänlaista sääliä tai empatiaa oman maanne köyhiä ja sairaita kohtaan, päinvastoin, he ovat aina ihan jokaisessa tuloleikkauksissanne sitä kärkikaartia.
Olette siis monin eri tavoin todella kalliiksi käynyt nainen Suomen kansalle valtiovarainministeri Riikka Purra.
Kumminkin joka neljäs vuosi äänestysoikeuden omaava Suomen kansalainen saa mahdollisuuden antaa äänensä/valtakirjansa luottamuksen arvoiseksi kokemalleen ihmiselle. Eniten ääniä saaneet nousevat sitten eduskuntaan toteuttamaan niitä tavoitteita ja sitä politiikkaa joita äänet saadakseen on luvannut. Muistakaa Riikka Purra tämä kyseinen tosiasia nyt ihan aina, sillä Suomen kansa ei unohda..
Olette toimissanne osoittanut paitsi huonoa valtiomiestaitoa myös kansalaisten kesken valikoivaa ja eriarvoistavaa politiikkaa.
Vaalikamppanjassanne kumminkin ilmoittauduitte innokkasti suomalaisten köyhien, vähäosaisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja eläkeläisten suojelijaksi.
Arvelitte valtion pakollisten menoleikkauksien määräksi n. 6 miljardia euroa jota sitäkin piditte kenties ylimitoitettuna.
Vallankahvaan päästyänne menoleikkausten summa lisääntyi moninkertaiseksi ja maksumiehiksi valjastitte juurikin nuo "suojelunne" kohderyhmät.
Teiltä ei löydy Riikka Purra minkäänlaista sääliä tai empatiaa oman maanne köyhiä ja sairaita kohtaan, päinvastoin, he ovat aina ihan jokaisessa tuloleikkauksissanne sitä kärkikaartia.
Olette siis monin eri tavoin todella kalliiksi käynyt nainen Suomen kansalle valtiovarainministeri Riikka Purra.
Kumminkin joka neljäs vuosi äänestysoikeuden omaava Suomen kansalainen saa mahdollisuuden antaa äänensä/valtakirjansa luottamuksen arvoiseksi kokemalleen ihmiselle. Eniten ääniä saaneet nousevat sitten eduskuntaan toteuttamaan niitä tavoitteita ja sitä politiikkaa joita äänet saadakseen on luvannut. Muistakaa Riikka Purra tämä kyseinen tosiasia nyt ihan aina, sillä Suomen kansa ei unohda..
Vastaukset 243
Vanhimmat
Kansa haluaa nähdä persut kanveesissa. 🥊
Vasuhallitus+keput joi itsensä kanveesiin.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009438580.html
Purra on pantava vankilaan
Linkkipersu vetää Stolishnayaa ja toimii Medvedevin bottomkundina.
Miksi ihmeessä?
Mitä laitonta Purra on tehnyt?
Riikka: Lainaa, lainaa, lisää lainaa, herrat tykkää.
Riikka: Leikkaamalla onnistut. ✂️✂️✂️✂️✂️
Valehteli ministerivalassaan.
Mikä kansa ? Miksi ? Vaikka perseestä ovatkin sotahulluutensa kanssa ja feikki EU-vastaisuutensa kanssa. Perussuomalaiset ovat ainoa vaihtoehto - joka edes antaa meille hiukan aikaa ja mahdollisuuden selvitä tästä hulluudesta. Vihervasemmisto hallituksessa - ja se on siinä. Kokoomus vielä seuraavassa hallituksessa noiden idioottien kanssa - se on siinä !
Joten, kerrohan perusteltuja vaihtoehtoja. Vaikka ei muuta, kuin sen, kuka ja mistä, lillä tulee maksamaan nuo vihervasemmiston ja Kokoomuksen hulluudet EU;ssa ja Ukrainassa, Natossa.
Purra on pantava...
Purra on puhdas suurpääoman edunajaja, vaikkakin täysin puhdas kaverikapitalismin lestatuote.
Totta!
Teki Siimekset
Purra väittää olevansa duunarin paras kaveri vaikka kaikki touhuilunsa kertoo ihan muuta.
Lestatuote. Pitkään meni tajuta miksi sanotte Teemua lestaksi. Samasta syystä.
SDP PILASI KAIKEN, MYÖS AIVOPESTYT NATO NIILOT
Miksi valehtelet?
No no persukka.
Miksi uskot joulupukki demukomuun ?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b700b8f8-42d5-4d9b-8ddb-83c86be67cd0
Mene hoitoon!
Semmoinenkos persujen Koponen on?
https://www.paivanlehti.fi/tag/brother-christmas/
Heräsin viimeyönä painajaiseen, samassa pöydässä kuppilassa oli viisas insinööri, raitis maalari ja rehellinen persu.
Miten, oliko joulupukki mukana ?
Ei ollut.
Kumminkin edellisen hallituksen syy kumminkin
Tai pikemminkin sitä edellisen hallituksen syy kumminkin.
Nyt kirjoitat asiaa
Onhan se!
Tuskinpa vain on.
Riikka Purran poliittinen linja on reilusti esimerkiksi kokoomuksen harjoittaman politiikan oikealla puolella.
Näin ollen aloituksessa mainittu köyhien aseman parantaminen on hänelle täysin tuntematon käsite.
Persuthan ovat juuri sitä äärioikeistoa täällä Suomessa.
Suomen Sisu niminen fasistinen jäörjestö tekee persujen kanssa läheistä yhteistyötä.
Sehän oli läppää johon monet sortuivat.
Pelkkää valetta se oli Suomeksi sanottuna.
Mitä mieltä putinin kamusta on vasuakka ?
https://yle.fi/a/74-20008168
Mitä tekee putini ja mitä vasukomut 100 vuotta suomelle.
https://www.hi2.fi/7-stalinin-neuvostoliitto/venajasta-tulee-neuvostoliitto/
Mene kiireesti hoitoon!
Koita kestää. Mä soitin sulle jo ambulanssin.
"Näin ollen aloituksessa mainittu köyhien aseman parantaminen on hänelle täysin tuntematon käsite."
Kirjoittanet nyt 2019-2023 hallituksesta, jonka hallituskaudella noin 300 000 suomalaista putosi köyhyysloukkuun!? Kansalaisten ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle, valtionvelka nousi yli 50%, lainojen korot nousi yli 5%:iin!!!!
"Pelkkää valetta se oli Suomeksi sanottuna."
Eipä äärivihervasudemut muuta osaa, kuin valehdella!!!!!
Miksi valehtelet?
"Kirjoittanet nyt 2019-2023 hallituksesta"
En kirjoita.
Kirjoitan nyt vain Riikka Purran ammattitaidosta Suomen nykyisenä valtiovarainministerinä.
Ja Riikka Purran ammattitaito näyttää olevan kovinkin surkealla ja heikolla tasolla Suomen valtiovarainministerin hommiin.
Tyhjänpyörittäjäpersu taas valheineen paikalla. Mikäs onkaan se taho EU:ssa, joka päättää korkopolitiikasta? Suomen hallitusko?
Persun harmituksesta on mukava lukea. Palstan vakioautisti jankkaa samaa mantraa päivästä toiseen ymmärtämättä jankkaamisen sisällöstä yhtään mitään. On kuullut juopon isukkinsa mölisevän ja toistaa kuulemaansa hokemisella ja tekstittämällä.
Apinanaama Purra, kaltereiden taakse
Perussuomalaiset pettivät kaikki äänestäjänsä ja alkoi lipoa petteri Orpon takapuolta
Näin siksi, koska ne sai hyväpalkkaiset duunit ministereinä.
Se oli aivan liian iso huokutus perussuomalaisille.
Sillä Suomessa ministeri tienaa neljässä vuodessa noin 800 000 euroa.
Kepulaiset varastaa köyhien rahat, lisää pyytävät valtiolta eivät maksa niitä itse.
https://yle.fi/a/3-12193730
Miksi varastat?
"Perussuomalaiset pettivät kaikki äänestäjänsä "
Kenetkähän ne on nyt pettäneet!? Sanoivat etteivät lähdehallitukseen puolueen kanssa, joka leikkaa koyhiltä, eli siksi eivät lähteneet äärivihervasudemujen kanssa, joka leikkasi yli 25% KAIKILTA, kun ostovoima ja varallisuus ROMAHTI 2009 tasolle 2019-2023 hallituskaudella.
"Kenetkähän ne on nyt pettäneet!?"
Suomen kansan tietenkin.
Riikka Purra on esimerkiksi aikoinaan omassa vaalikampanjassaan kertonut ilmoittautuvansa todella innokkaasti suomalaisten köyhien, vähäosaisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja eläkeläisten suojelijaksi.
Mutta nyt näyttää todellakin nyt siltä, että Riikka Purra petti kaikki äänestäjänsä pelkkää paskaa jauhamalla.
Kuuntele ja opi!
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931
Purra on kaikkien aikojen paras valtionvarainministeri. Ja Orpon kanssa yrittävät saada maan taloutta kuntoon edellisten koko maailmaa syleilevien naikkosten jälkeen. Purra ei ääniä kalastele vaan hoitaa hommansa.
Ja maan pilasi edellinen hallitus ja nykyiset vellihousut, jotka sosiaalituella luovivat läpi elämänsä. Opiskelijat voivat ottaa opintolainaa ja itse maksaa opiskelunsa, niin on ennenkin tehty. ei yhteiskunnan kuulu kustantaa kenenkään mukuloiden opintoja peruskoulun jälkeen.
Eikä jokaiselle kalliita yksiöitä vuokrataloista.
Pienipalkkaisemmat työt eivät kelpaa muille kuin ulkomaalaisille, nämä kotimaan vellihousut haluavat vähintään johtajan palkan, vaikkei tietotaitoa ole minkäänlaiseen hommaan.
Mutta kun pienestä saakka on opetettu, että kun "mä haluun", niin mannaa tulee taivaalta. Tai käyn vähintään riehumaan. Työtä tekemällä saa maan nousuun , ei soskun luukulla vetelehtimällä.
Työn perässä voi muuttaa ja ottaa vastaan se kehnompikin työ. Kaikki muu on tekosyitä.
"Purra on kaikkien aikojen paras valtionvarainministeri."
EK-kokoomuslaisen alivaltiosihteerinsä Mörttisen puhuva pää. Vai että paras? Joko saa nauraa?
Miksi valehtelet?
Rutiköyhyydestä noussut demokratialaiseksi ruhtinattareksi.
"Rutiköyhyydestä noussut demokratialaiseksi ruhtinattareksi."
Nykyään lentelee ympäriinsä, viimeksi Venetsiassa....
Näytät olevan kovasti kateellinen.:-))
Buchenwaldin noidalleko?
Ihan kenelle tahansa vaan.:-))
Perusteeton väite.
Äitiskö sano?
Suomen nykyuinen hallitus on onnistunut tavoitteessaan mainiosti. Sosiaaliturva on tiputettu melkein euroopan heikoimmaksi ostovoimaan suhteutettuna.
Houkuttelevuus ulkomaisten ja kotimaisten keskuudessa on vähentynyt ja kiinnostus täältä poistumiseen on kasvanut molemmissa ryhmissä.
Valtion velka kasvaa nopeammin kuin yhdenkään aikaisemman hallituksen aikana eli ennätyksiä rikkoen silläkin saralla. Hyvä Suomi.
Valtion velka kasvaa nopeammin kuin yhdenkään aikaisemman hallituksen aikana eli ennätyksiä rikkoen silläkin saralla.
Yhdelläkään aikaisemmalla ei olekaan ollut 2019-2023 kaltaista kauhukabinettia paskomassa maan taloutta ja hyvivointia!!!!!
Orpon hallitus on saksalaisten tituleeraama kauhukabinettihallitus. Tästäkään persu ei kykene olemaan valehtelematta.
Samaa mieltä.
Kiitos! Hyvä kirjoitus.onneksi muutama tuhat persua äänestänyttä persuakin huomasi kusetukset, ja pötki pakoon persuista.
Vasuhallitu/keput antoi täysihoidon velaksi, eliniäksi lisäksi ei palautuksia yhtään.
https://stm.fi/paperittomien-terveydenhuolto
Miksi valehtelet?
Näyttää tuo äänestäjäpako toteutuvan vihreissä, vasureissa ja demuissakin!!!! Juuri tuon mainitsemasi kusetuksen takia.
Miksi valehtelet?
No miksikäs sitten demarien kannatus vain kasvaa? Ei kai persu sortunut taas valehtelemaan?
älä lyö lyötyä.
Nyt en ymmärrä mitä yhteistä noilla on: "Riikka Purra" ja sitten "Mulkku, joka pilasi Suomen!" sillä tuo 2019-2023 mulkkuhan on nykyään muissa hommissa.
Köyhien kurittaminen on persujen lempilaji. Siitä Riikka lahkolaisineen ei luovu koskaan mistään hinnasta.
Onko Spermis sitten ansiotta tituleerannut itsensä?
KYLLÄ !!!
Persun uho, Suomen tuho.
Harvoin historiassa vain yksi epäpätevä ihminen väärässä paikassa on saanut näin suurta tuhoa ja taloudellista vahinkoa aikaiseksi.
Totta turiset.
Mistä tietää ettei persu valehtele?
Siitä, jos hän on täysin hiiren hiljaa tai nukkuu eikä puhu edes unissaan.
Purra on osoittanut taloustaitoa jota paskat ei osanneet, muuta kuin pilata suomen talouden, En ole persu mutta talousmies.Pitäkää te paskanpuhujat suu kiinni, kun ette osaa lukea edes tasetta muuta kuin tekstin ja numeroista ette ymmärrä mitä ne tarkoittaa. Turpa TUKKOON PASKAPUJILTA JA NURKANTAA
Miksi valehtelet?
Minkäslainen "talousmies" sinä mahdatkaan olla, kun mielestäsi kasvavat työttömyys sekä valtionvelka ovat onnistunutta taloudenpitoa? Miinuksellehan Purran tase jää ja on jäänyt koko ministeriuransa ajan alijäämän pahetessa sitä enemmän, mitä pidempään hän on valtiovarainministerinä istunut.
Talutapas itse itsesi sinne nurkan taakse.
älä lyö lyötyä.
Valehtelevaa persua saa ja pitääkin ojentaa.
Marinin pöksyjen nuukaisu Venetsian keikan jälkeen avaa paatuneenkin sosialistin
silmät ja nenän.paskan ja kusen hajua on vaikea peittää.valitettavsti!
Miksi valehtelet?
Tämä kyseinen kommentti paljastaa, millainen pervoilija persu todellisuudessa on. Pissa- ja kakkaleikit päällimmäisimpänä mielessä :(
No en nyt ole mitenkään persu mutta ei se Riikka yksin mitään siellä päätä ,joska asiasta on kokouksia joissa keskustellaan muidenkin kanssa. . Joten minusta on väärin syyttää yhtä ihmistä siitä mitä hallitus kokonaisuudessaan päättää.
"No en nyt ole mitenkään persu, mutta....."
Niinpä niin 😶🌫️
Se hetki kun Purra saa koko Suomen konkurssiin, on taas päivää lähempänä.
Suomihan on käytännössä jo konkurssissa vallan kokonaan.
Vain parissa vuodessa Purra opetuslapsineen hoiti Suomen konkurssiin.
Tämä Suomen nykyinen hallitus on surkein ja huonoin hallitus mitä Suomen itsenäisyyden aikana Suomessa on ollut.
Samalla tavalla sinä ap itket persujen perään 24/7 silloinkin kun ne on oppositiossa.
Koita kestää vielä vähän aikaa. mä soitin sulle jo ambulanssin
Vaan oppositiossa ne eivät päässeet tekemään tuhojaan.
Luuletko, että nuo ymmärtää hallituksen työnjaon ja päätöksien teoista yhtään mitään, kunhan raakkuvat ja huonoa oloaan purkavat palstoilla.
Suomen surkeuden syynä on valittu ulkomaan politiikka. Ukraina ja NATO on aika kalliita pyhiä lehmiä, joita suurin osa suomalaisista kannattaa. Turha inistä, jos itse kannatat niitä.
Suomen kansa ei ole niin tärkeää, kunhan sota vain saisi jatkua loputtomiin.
Samaa mieltä.
Nyt kun Suomen ulkomaankauppa Venäjälle loppui, niin se oli siinä sitten Suomen kannalta.
Eli maan johdon tehtävä on löytää ulkomaankaupalle muita kohteita, eikä jäädä itkemään ja ulisemaan.
Nyt kun Trump lyö EU-alueelle 30% tullimaksut, niin EU-alue alkaakin sitten olla aika lailla kaputt ja taputeltu.
Hieman outoa nimittää naishenkilöä mulkuksi, mutta onhan Purralla sanottu olevan hallituksen isoimmat munat, joten mulkku -nimityskin lienee paikallaan.
Viemällä persut kokkareiden apupuolueeksi, Purra on mahdollistanut suomalaisen yhteiskunnan tuhoamisen tavalla, jota ei ole ennen koettu.
Onko Purra muka oikea nainen?
Transu😀.
SheMale!
Persu pettää aina.
Purralla olleet suuret puheet ja pienet teot,
Velka senkuin kasvaa kiihtyvällä vauhdilla.
Samaa mieltä.
Kyllä kansa tietää kuka kusetti.
Se siitä tulee kun moraalittomat pääsevät vallan kahvaan kiinni. Valta sokaisee ja ahneus ajaa. Kansan asiat on saada jäädä ja se unohtunut että heidät on valittu luottamustehtävään niitä ajamaan ja turvaamaan kansan olot ei ajamaan niitä alas .
Totaalinen Untergang edessään.
Totta, näin teki ja se oli väärin. Vähemoi rikkaiden suosiminen oli kyllä riittänyt.
Nyt vaan vaarana on, että jos SDP ja Vasemmistoliitto pääsevät ensi kaudella valtapuolueiksi, niin ei käykään niin, että suomalaisten köyhien oloja helpotettaisiin vaan menot muodostuisivatkin lisääntyvästä ulkomaanavusta.
Rahan ei tule virrata ulkomaille, kun Suomi elää velaksi. Velkaa ei tule ottaa ja lahjoittaa rahaa ulkomaille. Se vaan on tyhmää.
Ennen persut vastustivat valtaeliittiä. Nyt persut ovat osa tuota valtaeliittiä.
Suomen totaalituho alkoi Kataisen hallituksesta jota Sipliä ja Marin jatkoi. OrpoPurra viimeistelee tuhon
Siinä olet oikeassa että juuri soramontun pikkunakkiporvari Katainen aloitti poskettoman lisävelanoton.
Saksikäsi purra joutaa karoittaa venäjälle
aloitus lienee moktar.gubta suomi24 käsialaa?
mainosrahoitteinen
Persujen trollitoimiston salaliittoteoriaa?
Äitiskö sano?
EK-herrojen piikatyttö noin 15 000 €:n kuukausipalkkiolla. Ja tottakai kansan piikkiin, kuten kokkaritkin laskunsa maksattavat. Eli ei siis mitään hyötyä tavallisille suomalaisille, pikemminkin päinvastoin.
Kansa unohtaa aina , vaalikarjalle luvataan sitä ja tätä vasemmiston puolelta ja taa demarit pissivät kansan taskuun
Ja persut aina tietenkin pettävät omat äänestäjänsä ihan aina.
Persun tyhjä väite siirtääkseen maalitolppaa pois persujen omasta petostelusta!
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931
Totta!
Riikka Purra on luuseri, oikein megaluuseri.
Kun nyt perussuomalaisten edessä häämöttää taas vain pelkkä valtava vaalitappio, tekeekö Riikka kovasti töitä Ps:n puheenjohtajana puolueensa kannatuksen parantamiseksi?
Ei todellakaan tee. Hän esimerkiksi valehtelee, että Suomen kouluissa opetetaan muka lapsia pervoilemaan.
Kun ei itse pärjää, niin sitten hyökätään vaikkapa opettajien kimppuun. Ihminen, jonka tekemästä "työstä" on Suomelle lähinnä kovasti haittaa, on tyhmyyksissään mustamaalaamassa nyt Suomen tärkeimpiin kuuluvan työn tekijöitä.
Golgatan Olga on häpeilemätön paskanpuhuja, jolle ei tuota pienintäkään tuskaa valehdella kansalaisille ilmeenkään värähtämättä.
HS: Työttömät tulisi velvoittaa töihin, sanoo Purran erityisavustaja
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011311238.html
"Sosiaaliturva | Jussi Lindgren panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi. Kyse ei kuitenkaan olisi hänen mielestään pakkotyöstä.
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Jussi Lindgren ehdottaa työvelvoitetta pitkäaikaistyöttömille sosiaaliturvan ehtona."
Työstä saa palkkaa, alan tes-palkan ja muut sovitut työsuhde-edut, eikä työtä tekevä ole työtön vaan työläinen, osa-aika- tai kokoaikatyöläinen. Sosiaaliturvan ehtona tehtävä pakkotyö on pakkotyöorjuutta, jos vaihtoehtona on rahattomuus ja asunnottomuus sekä nälkäkuolema.
Jos palkkatyötä on tarjota, sen vastaanottamiseen voi velvoittaa tes-palkalla ja työehdoin. Mutta mikäli palkkatyötä ei löydy, tai yhteiskunta ei sitä pysty tarjoamaan, pakkotyö sosiaaliturvan ehtona ei muuta pakkotyöorjuuden määritelmää, eli oikeisto haluaa palauttaa orjuuden perustuslain vastaisesti, joka tarkoittaa maanpetoksellisesti toimivia rikollisia toimijoita, jotka pitää saattaa vastuuseen maanpetoksellisesta toiminnastaan vaikka voimatoimin.
Riistävien persujen politiikkaa ei kokoomuksesta enää erota, samaa ideologiaa edustavat.
Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta pakkotyöorjuuden luokkayhteiskunnaksi, siinä se on näköjään kokoomuksen ja persujen arvovalinta?
Oikeistolla: kokoomus, persut, rkp, kd (ja kepu) tuskin on halua ja tahtotilaa maksaa työtä tekeville "työttömille" lisää, jos he vapaaehtoisesti tekevät työtä sosiaaliturvansa eteen. He (oikeisto) haluavat nimenomaan työttömät töihin nykyisellä sosiaaliturvalla, jota he haluavat koko ajan vielä alentaa. Orjapiiskureita koko oikeisto!
Natsi-Saksa tai nyky-Venäjähän niiden ihanneyhteiskuntia ovatkin. Hitler pisti poliittisen vasemmiston vankilaan ja keskitys- sekä tuhoamisleireille ja kielsi ay-liikkeen toiminnan. Putlerin ajatusmaailma ei juurikaan poikkea Hitlerin vastaavasta, koska Putler on samanlainen fasisti kuin Hitlerkin oli. Ainoa ero on siinä, että se mitä natsi-Saksassa kutsuttiin keskitysleiriksi, niin nyky-Venäjällä kutsutaan gulagiksi.
Kaikille Suomalaisille tiedoksi !!
Suomen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat 57% !?
Luku on käsittämättömän huono, eli korkea !?
Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 36%
Suomen julkinen velka on tasoa 230 miljardia Euroa !?
Velka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Mukava perintö tuleville sukupolville !?
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !?
Valitettavasti 80% Suomalaisista eivät ymmärrä mitä yllä lukee ??
Ja Petteri sekä Riikkuli ne vaan pahentavat tilannetta entisestään. Oletko kuurosokea, poliittinen lahkouskovainen?
Nousisiko persujen kannatusprosentti jos Purra vaikkapa panostaisi omaan ulkonäköönsä?
Nykyisellä Purran ulkonäöllä persujen jyrkkä kannatusalamäki oli ja tulee olemaan selviö.
Päätöksenteko perustuu valtakunnan hyvinvoinnin ylläpitämiseen ei tissien kokoon ta perseen keinuttamistaitoihin. Edellä mainitussa tämä hallitus on epäonnistunut täysin, jälkimmäiseen ei ole kiinnittänyt huomiota sen kummemmin valtion politiikan suhteen.
Missä viipyy EU direktiivi joka kieltää kierot mulkut kuten Purra politiikassa?
Ei siitä ole kuin 30 vuotta jolloin kiellettiin liian käyrät kurkut ja banaanit!
Tämä on esimerkki siitä mikä on Suomen demokratian suurin pulma !?
Jokainen täysi-ikäinen saa äänestää eduskuntavaaleissa, vaikka hän ei ymmärrä kansantaloudesta yhtään mitään !?
Sitten menevät ja äänestävät persuja. Ja soppa onkin valmis.
Ei ole näköjään lukutaitokaan kunnossa ??
Totta!
Ymmärtääkö persu muka jotakin kansantaloudesta? Ei taatusti sen enempää kuin sika karsinansa sähkövalosta.
persut tuhosi suomen
JOs demarit voittavat vaalit, niin paetkaa!
Tervemenoa persut Venäjälle, sinne henkiseen kotiinne! Kansan enemmistö ei jää kaipaamaan.
Minkä kansan ? Pohjois Korean ?
Kaikki muut täällä kyllä nyt ymmärsivät että kyse on nyt Suomen kansasta.
Aika outoa ja kummallista ettet sinä nyt huomannut tuota kyseistä asiaa.:-))
Persulandiahan olisi kuin Pohjois-Korea :)
https://rekoravela.org/2023/08/11/kiihdytettya-perussuomalaisuutta/
Kansaa on jallitettu ja jallitetaan. Se on poliitikkojen peliä, V Vennamon sanoin; pelin politiikkaa.
Tätä ketjua ei kannata noteerata ollenkaan kokoomusmoderaattori sensuroi kaiken.
Miksi valehtelet?
Missä persu, siellä valhe.
Kirjoitat pelkkää asiaa.
Isona minäkin haluan pilata Suomen.
no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.
Koita kestää, mä soitin sulle jo ambulanssin.
Mene töihin juuttaan pökiö!
Jospa mölypersu aloittaisi itsestään, kun Riikkuli tekee niin hyvää jälkeä työpaikkoja luodessaan?
"Työttömyysaste yli 10 prosenttia
Työttömiä oli 27 000 enemmän kuin viime vuoden huhti–kesäkuussa."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011379212.html
Miksi Perussuomalaiset nauttivat ihmisten kärsimyksistä ja tahtovat tuottaa niitä koko ajan lisää?
Pipipäillä on pipipäiden huvit.
Riikka häpeää jo itseään.
Riikka taitaa joutua itse nyt työttömäksi parin vuoden päästä.
Riikka Purra meni vasemmiston ja kokoomusliberaalien yhdessä virittämään ansaan. PS kärsii seuraukset. Siitä huolimatta toivotan Riikalle jaksamista. Suomea vihaavat vasemmistolaiset käyvät kimppuun kuin raivotautiset koirat, kuitenkin - kukapa tätä Suomi-parkaa puolustaisi ellei perussuomalaiset.
Virheitä on tehty, ei mahda mitään. Virheiden tunnustaminen on politiikassa liki mahdoton juttu, ymmärrän, että se on vaikeaa persuillekin. Toivon silti, että ainakin omassa mielessä hiljaa tunnustettaisiin, että PIELEEN MENI.
Jos persujen kesken olisi asioita pohdittu, Purra olisi jo vaihdettu pois puheenjohtajan pallilta ja hallitus kaadettu.
Sen sijaan persut katsovat hiljaa, kun heidän puolueensa painuu pohjaan.
Samalla moni persu miettii itsekseen, mikä oli Purran ja kumppaneiden motiivi. Antoivatko kokkareiden vedättää itseään, vaikka tiesivät, että persut yritettiin jo aiemmin halata kuoliaiksi? Vai iskikö jytkyn hetkellä vauhtisokeus, usko EK-kokkareiden oppeihin ja kuvitelma, että seuraavissa vaaleissa persut todella saisivat yli puolet äänistä?
Selvää on, että persujohto teki hirvittävän virhearvion kevätkesällä -23.
Ei kannata olla huolissaan, sdp pelastaa meidät seuraavassa hallituksessa, rahaa tulee taas seinästä kuin turkin hihasta. Daa daa.
Persuista huomaa, että hanskat on hallitustyön osalta lyöty tiskiin, mutta hillopaalulla pysytään hillojen vuoksi.
Samalla jo valmistaudutaan vaalitappioon ja mäkätetään jo omassa mielessä päätetylle pääministeripuolueelle, kuin itse oltaisiin jo oppositiossa, vaikka todellisuudessa ollaan hallitusvastuussa. 🤡 🎪 🎡
Mutta Sannahan on jeesus?
Näkeekö persu Sannan jo sellaisena?
En enää koskaan äänestä Perussuomalaisia. 2009-2023 äänestin heitä uskoen valheisiinsa.
Alat oppia.
https://ibb.co/S40GvJ58
Price? Of Darkness
Voi helvetti, että säpsähdin tuota saatanallista ilmettä 🤢
Pahansuopuus paistaa rumasta naamasta.
Petospersut!
Yhtä kieroja kuin Hitlerin kansallisosialistit, jotka kusetettivat aikoinaan saksalaista työväestöä äänestämään fasistista NSDAP:tä.
Totta turiset.
Jos törmään Purraan, niin pidän kehityskeskustelun hänelle.
Ymmärtääkö se puhetta ?
Tuskinpa vain.
Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra....Milloin sinä ap haet apua tuohon sinun Purra pakkomielteeseen?
Koita kestää aappina, mä soitin sulle jo ambulanssin.
Taistoon toverit, Suomi tuhottu !! Sdp valtaan ja kaikilla on taas reput täynnä muiden rahaa taikaseinästä ??
Sanoo Velka-Riikan uskollinen sivarinettisoturi!
Äitiskö sano?
Oliko edellinen hävinny?
https://imgur.com/a/3aMce4M
Buchenwaldin noita.
Muissa maissa tommonen paska olisi jo ammuttu ajat sitten.
Totta!
Voi että, menehän hiekkalaatikolle pörisemään, kamut odottaa jo.
Suomen pilaantuminen alkoi 2019, kerkesi vaan hapata niin pahoin että ennallistaminen taitaa olla mahdotonta?
Eri mieltä.
OIkeasti Suomen talouden pilaantuminen alkoi huomattavasti aiemmin kun sinä nyt väität, eli vuonna 1987 alkoi Suomen pilaantuminen kun kokoomus, tai yleensäkin koko oikeisto vihdoinkin pääsi päättämään Suomen talouteen kuuluvista asioista.
Näin se meni. 1987 kokoomus pääsi päättäville paikoille ja alkoi välittömästi ulosmitata hyvinvointivaltion saavutuksia omille eturyhmilleen.
Yhä edelleen kokkarit markkinoivat itseään vastuullisena, edistyksellinen talouspuolueena,
joka saa aikaan virtaa elinkeinoelämään. Kuitenkin käytännön saavutukset ovat kuten nytkin Orpon persuhallituksella. Kaikki käyrät sojottavat alaspäin, mutta rikkaat sentään rikastuvat, kuten aina.
Suomen talouden ja hyvinvoinnin kannalta olisi lottovoitto, jos kokoomus tyräpuolue persuineen olisi oppositiossa seuraavat 20 vuotta.
Perskokkarien politiikalla Suomi on Sudanin tiellä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010833106.html
PS:n johdolla mennään nyt Kreikan tien kautta Sudaniin.
Jokainen mulkero on pudotettu jalustaltaan.
Onpas repäivä aloitus, mutta eihän sitä kiistää voi.
Lapanen samoin.
Keskittykäähän vasurit omiin vassuhommiinne kun ette kelpaa edes Gaasaan tunnelitiöhin.
Hyvä kirjoitus olen samaa mieltä Purrasta mutta kyllä Orpo on melkein samaa sakkia, tosin Kokoomuksesta tiesi että rikkaita hyysäävä puolue leikkaa köyhiltä mutta Persut käänsi takkinsa heti kun pääsi hallitukseen, ennen vaaleja Persuille ei käynyt köyhiltä leikkaaminen mutta päästyään haklitukseen Purra on ivallisesti hymyillen leikannut köyhiltä😡 Voi vit.. 🤬
Alle 2% kannatus on kuin kuolemantuomio poliitikolle ja puolueelle!
Se on pelkkä Vtunkantoteline ei edes ihminen.
Purra voi jo nyt pakata romunsa valmiiksi eduskunnasta ja viedä ne Paska Aholle!
Kyllä on kova pelko oppositiossa, tämä ketju on hyvä todiste siitä :) Riikka on seuraava pääministeri !
Ei nyt sentään! Suomi tarvitsee tervepäisen pääministerin, siksi Purra ei sovi siihen rooteliin.
Siinä sinä TH olet ihan oikeassa kuinka Purralla on paljon isommat munat kuin sinulla anonyyminä puskista huuteleva miesoletettu sometrolli.
Demarit on vähän niinkuin vauhdilla seinään lentäneitä talitinttejä.
Titityydemareita.
Totta joka sana.
Nuo kommentit kertovat persujen pölhöydestä todella paljon.
Maaninen öyhötys volyymi sen kun voimistuu oman hillotolpan kohtalon kuumotellessa persuja. Kaikki heitä äänestäneet eivät olleetkaan sitä ydinkannattajakuntaa, joka kylläkin luopuu mielellään satasesta, kunhan mamulta viedään viisikymppiä ja luvataan euron pensaa.
Tälläkin palstalla persujen kielenkäyttö on saastuneempaa päivä päivältä, varsinkin kun suunnilleen kirjoitustaidottomat persut yrittävät purkaa kitkeriä tuntojaan. Ja sitten ne haukkuvat ja kiroavat kaikki, jotka eivät kannata samoja "arvoja" kuin ne. ;D
Onneksi noin 84 prosenttia äänestysikäisistä suomen kansalaisista on tervepäistä sakkia. Loput ovat persuja, eli haittasuomalaisia.
Se etsii nyt kuu-ukkopataljoonaa hallituskumppaniksi.
Miksi vertaat Riikka Purraa mulkkuun. Monet ikään ja sukupuoleen katsomatta pitävät mulkuista ja useilla on sellainen itselläänkin.
Persujen rasistinen vaali-show ottaa koko ajan lisäkierroksia.
Viha ja rasismi, siinä nykypersujen murtumaton peruslinja.
Onko rasisti myös fasisti?
Takinkääntäjä emakko .
Jos persulta kysyy vaikka mielipidettä vallitsevasta säätilasta, persun vastaus on AINA: mamu, mamu, mamu, mamu, mamu, mamu, mamu. mamu......
Niillä älykääpiöillä ei ole enää muuta kuin maahanmuuttajavastaisuus ja rasismi, niillä sivistymättömillä. Kuten Rydmanin ja Rantasen lippikset, menevät jo halpahintaisuuden puolelle. Nähdäänkö Purrakin kukkamekossaan tekemässä vaalityötä turuilla ja toreilla mainittu lippis päässään?
Demaripölvästit huomio !!
Vielä 2019 Suomessa kaikki hyvin !!
Sitten tuli Sdp ja Sanna Marin !!
Purra hoveineen pääsivät vahingossa vallankahvaan todella vakuuttavilla valeillaan. Purralla hoveineen on ollut täydet mahdollisuudet viedä Suomea siihen suuntaan, mistä puhui liian suurella suulla. Purran aika on ollut kaamea katastrofi ja meillä demareilla on vuosikymmenien työ korjaamisessa, mitä nuo onnettomat OrpoPurrat saivatkaan aikaan. Niin lyhyessä ajassa kuin kolme vuotta.
Sdp Rinne : Rahaa on. Sdp Marin : Rahaa oli.
"Me emme mene hallitukseen, joka leikkaa pienituloisilta".
Eihän tuo täyspäinen ole missään tapauksessa, ellei sitten kusipäisyydessä.
Ap, mulkku joka saa kuukausipalkan moderaattorina pääasiassa siitä, että mustamaalaa Purraa pakkomielteisesti 24/7. Sensuuriin turvautuen kun sitä häiritään.
Persupoliitikkojen menestys persustuu pärjäämättömien vihaisten ihmisten kannatukseen. Pelkäävät menettävänsä sosiaalitukensa pakolaisten hyväksi. Ei voi enää juopotella ja polvella tupakkia, kun töihinkään ei huvita mennä.
Suunpieksennällä pärjää melko hyvin politiikassa, mutta kansanedustajan liksoille ei pääse kuin harva. Maurinkin ura alkaa hiipua, kunhan nyt pääsisi sopeutumiseläkkeelle kuten Suvi Linden konsanaan.
Suomalainen sisu, missä se on?
Ja kuinka helppoa meitä on kusettaa? Koirankin kusettaminen on näköjään vaikeampaa. Jopa USA:n heikosti peruskoulutetut arsut ymmärsivät tulleensa huijatuksi.
Ehkä meilläkin on vielä toivoa?
Siksihän sinäkin olet nykyisin ex persu kun Orpon hallituksen KOKOOMUSMINISTERI leikkasi 2,5 miljardia sos.etuuksista joiden varassa valtaosa persuista elää. Mistä te sisäsiiton hedelmät syytätte Purraa..😂😂
Anonyymi00242
4.11.2026 klo 22.52
Anonyymi00240 kirjoitti:
"Me emme mene hallitukseen, joka leikkaa pienituloisilta".
Lue lisää
https://blogit-cdn.a-lehdet.fi/uploads/sites/64/2015/05/leikattiin-silti.jpg
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQBm8gQ5OC8SrY1unMT75HcFmd6JAuC412IRw&s
Vihervasureiden kuona aktivoitui.
Äitiskö sano?
Älä muutq sano. Pani rajat kiinni ja ei päästä 50000 korkeakoulutettua elintasopakolaista suomalaisten maksettaviksi. Ihan hirveää.
Ja Sai ennätysvelat Suomen valtiolle ja siinä samalla Suomen talouden aivan kuralle ja työttömyyden EU:n huippulukemiin.
Rahaa meillä raukoilla on.....
Valtiokonttori järjestää euromääräisten velkasitoumusten huutokaupan 10. marraskuuta
Valtiokonttori järjestää 13.5.2027 ja 13.8.2027 erääntyvien valtion velkasitoumusten huutokaupan tiistaina 10. marraskuuta.
Huutokauppa on osa valtion lyhytaikaista varainhankintaa.
Huutokaupan enimmäismäärä on 2 000 miljoonaa euroa.
Huutokaupan tiedot:
Ajankohta: 10.11.2026
Aika: 12.30–13.00
Huutokaupan tulokset julkaistaan muutama minuutti huutokaupan päättymisen jälkeen.
No, miten se olikaan.....
Sanna Marinin hallituskaudella (2019–2023) Suomen valtionvelka kasvoi noin 38–42 miljardilla eurolla.
Velan kasvu ja määrä Lähtötaso: Velkaa oli noin 106 miljardia euroa vuonna 2019.
Lopputaso: Velka nousi noin 144–146 miljardiin euroon kauden päättyessä.
Kasvu yhteensä: Nettolainanottoa kertyi noin 38–42 miljardia euroa.⚠️
Velkaantumisen taustatekijät.
Koronapandemia: Yritystuet, terveydenhoito ja yhteiskunnan sulkutoimet vaativat suuria lisämenoja.
Turvallisuus ja energiakriisi: Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa nosti puolustusmenoja ja aiheutti energiakriisin.
Matalat korot: Lainaa otettiin poikkeuksellisen edullisesti, osin miinuskoroilla.
Miinuskorot :)))
Kuka idiootti muutti miinuskorot vaihtuviin korkoihin :))
https://www.hs.fi/visio/art-2000009911214.html
Persut ovat nyt niin äksyinä, kun Amerikan persu koki rökäletappion ja tämä suunta on muuallakin nähtävissä. Persut pelkäävät kevään vaaleissa hillotolpilta putoamista.
Ei meillä pitäisi olla varsinaista merkitystä siitä, ketkä ovat Usassa tai muuallakaan vallassa. Meidän tulisi kyetä omaan, itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan. Tietystikin se on nyt hieman vaikeampaa kun myövät vitun mulkut Suomen Natolle. Mutta vielä ei ole myöhäistä - ihan, palata itsenäiseksi valtioksi.
Suomi ei ole enää ollut mikään itsenäinen valtio yli 30 vuoteen.
Totta - mutta tuhotyö on vuosivuodelta vain tehostunut.
Persut ovat nyt niin äksyinä, kun tyhminkin persu tietää ensi kevään vaalin olevan persujen Waterloo.
Samaa mieltä.
Vihervasemmisto, satiaisvitut jotka pilasivat Suomen, ja kukin tahoillaan luikki vuorille karkuun.
Miksi valehtelet?
Riikka on kaputt.
PS PURRAN AKKA KOK n EK n HANURIN NUOLIJA JA NÄIN EK HÄKÄMIES SAI KAIKKI ASETTAMANSA TAVOTTEET LÄPI NYT NÄKYY TULOKSET ENNÄTYS KÖYHYYS, ENNÄTYS TYÖTTÖMYYS, ENNÄTYS KONKAT, ENNÄTYS VELANOTTO. JA KAIKEN HUIPPUN ELÄKKEITTEN LEIKKAUS TÄÄ ON ASIA MIKÄ EI PURRALLE KUULU. TYÖELÄKE YHTIÖT ON YKSITYISIÄ JA NÄIN VALTIO EI MAKSA TYÖELÄKKEITÄ HALOOOO IHMISET ON AIKA KAPINOIDA HALLITUS TOLLOJEN PÄÄTÖKSIÄ.
Sdp:n hiivaemätin teurasti Suomen.
Myös demarit tietävät, mutteivat myönnä.
Valheessako kiva elää?
Äitiskö sano?