Oulussa sarjakakkaaja muutama vuosi sitten?

Eikö siellä ollut sellainen, jossakin kaupassa ruikki piilossa lattialle. Kukahan se oli, kaikista Oulun sontiksista?
13388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oli kuulema joku vihreä maailmanpelastaja

Äänestä

Tietynlainen perverssi tämäkin. Muita paikkoja ovat mm. uimarannat, uimahallit(pasko kelluu uimaveessä), saunat, nuotiopaikat, WCt joka paikassa (varsinkin Prismat, ABCt, junanvessat on välillä rajun terrorismin kohteena), lenkkipolut ym. Tätä voidaan verrata pyromaaniin, kleptomaaniin. Tosin tämä on haittavaikutuksiltaan hieman lievempi, mutta toisinaan hyvinkin kiusallinen, ja sotkun siivoaminen tuottaa lisäkuluja. Oulu ei ole ainoa kaupunki näiden esiintymisessä. Tapauksissa esiin nousevat ainakin Kemi, Jyväskylä, Imatra ja Lahti. Mieluummin silti kohtaisin sarjapaskantajan, kuin sarjakuristajan.

Äänestä
  • Uimahalli on jo liika pervoa. Kuvittele, että yksi sonta pilaa jopa vuorokaudeksi ihmisten mahdollisuuden käyttää hallia. Ja kuinka joku edes voi paskoa veteen. Kusemisenkin voin ymmärtää paremmin. Toki sekin vain luonnonvesissä.

    Äänestä

Asiallinen analyysi. Sikäli kun ole. Itse tutustunut asiaan, kiinnittäneet ovat yleensä työssäkäyvää keskiluokkaa, aivan kuten kleptomaanitkin.

Asd

Äänestä

Miehän se olin. Olen se tumma mies Ranualta. 170cm 77kg. Ikää on varmaan jo yli puolet eletty (1966). Joku varmaan tunnistaa kyllä meikäläisen.

Äänestä

Tottakai jos Oulussa tapahtuu jotain, niin syyllinen on AINA Kylmis. Ei ole muita vaihtoehtoja olemassa.

Äänestä

Olen jo usean vuoden ajan seurannut vaiettua yhteiskunnallista ongelmaa. Salapaskojia. Tarkkailen usein kahviloissa ohikulkijoita. Joskus siistin näköinen pukumies poikkeaa kirjakaupassa sukkelasti laskien kyykkypaskat hyllyjen väliin pian kiirehtien konttorille. Olen usein yllättänyt salapaskojan kirjastosta hyllyjen välissä.
Marketeissa salapaskojiin törmää päivittäin. Oluthyllyjen välissä on hyvä pyöräyttää paskat. Todisteeksi jää vain höyryävä rinkeli. Busseissa salapaskoja ottaa iltapäivälehden, käy tyhjällä penkkirivillä, kun hänen poistuttuaan tarkastaa tilanteen löytää höyrävän tortun lehden välissä.

Äänestä
  • Mutta miksi ne tekee noin? Sama juttu rappukäytävään ja jopa hissiin paskojien kanssa. Sontimisen jälkeen kiiruhtavat asuntoonsa, pesevät takapuolensa ja asettuvat sohvalle kylmän oluen kanssa. Samalla kuunnellen rapusta pian kantautuvaa kiroilua ja mökää, kunnes huoltoyhtiön siivoajat tulevat korjaamaan sotkut, oksennusta pidätellen.

    Äänestä

Kylmis on vuosittain ryypännyt yli puolet Oulun kunnallisveroista. Useampi sairaalan laajennus, koulurakennus ja uimahalli on valunut Puohitien janoisen vuohen ahnaaseen turpaan. Tällä hetkellä Oulun yliopistollisen sairaalan parhaista lääkäreistä koostuva tiimi suunnittelee kuinka Kylmis varustetaan uusilla sisäelimillä ja aivoilla, jotta ryyppääminen voi jatkua. Turisteille suunnitellaan Kylmis rihkaman, kuten t-paitojen ja dildojen myyntiä, jotta sosiaalitoimisto pystyy toimittamaan Puohitien paronille riittävästi janojuomaa suoraan Rajamäen tehtailta kesähelteillä.

Äänestä
  • Minusta on PÖYRISTYTTÄVÄÄ kuinka kalliiksi Puohitien Pulisaurus tulee yhteiskunnalle. Miksei kukaan puutu asiaan? Lisäksi tienaa verottomasti Alepan tuulikaapissa.

    -Kuolema Kylmäkädelle Ry

    Äänestä

  • Kylmis alkoi pelkäämään teidän vaikutusvaltaanne siinä määrin, että yritti lavastaa muka muuttaneensa poissa. Pelkää ovihyökkäyksiä niin paljon, että on valmis jopa valehtelemaan. Siellä se kököttää edelleen ovensa takana retkikirves tanassa ja pelkää jokaista rasahdusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kylmis alkoi pelkäämään teidän vaikutusvaltaanne siinä määrin, että yritti lavastaa muka muuttaneensa poissa. Pelkää ovihyökkäyksiä niin paljon, että on valmis jopa valehtelemaan. Siellä se kököttää edelleen ovensa takana retkikirves tanassa ja pelkää jokaista rasahdusta.

    Säpsähtää jokaista kolausta ja huutaa oven läpi pelonsekaisella raivollaan, hakaten oveaan, kuin bluffatakseen olevansa alfa-gorilla. Samalla kittaa Nobelaneria ja sammahtaa aina välillä, kunnes taas kuuluu käytävästä joku ääni.

    Kylmis on laitoskamaa. Lopettakaa ryyppääminen ajoissa, jotta vältätte saman kohtalon.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Säpsähtää jokaista kolausta ja huutaa oven läpi pelonsekaisella raivollaan, hakaten oveaan, kuin bluffatakseen olevansa alfa-gorilla. Samalla kittaa Nobelaneria ja sammahtaa aina välillä, kunnes taas kuuluu käytävästä joku ääni.

    Kylmis on laitoskamaa. Lopettakaa ryyppääminen ajoissa, jotta vältätte saman kohtalon.

    En voi kuvitella pahempaa maanpäällistä Hëlvettiä. Alkoholi on laillista vain ja ainoastaan sen takia, koska kieltolaki ei toiminut. Se vain pahensi asiaa, kun trokarit toivat pimeitä pulloja janoisille, monista asiakkaista tuli sokeita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö siellä ollut sellainen, jossakin kaupassa ruikki piilossa lattialle. Kukahan se oli, kaikista Oulun sontiksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu