Miten menettelette kun heräätte aamuyöllä täysin pirteänä?

Joskus sitä herää jo klo 04. Harmittaa kun nukkumisaikaa olisi vielä tuntikausia, mutta olo tuntuu täysin levänneen oloiselta.

Unilääkkeitä ei kannata tuollaisessa tilanteessa alkaa napsimaan.
8356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sama. Luin, oisko kaamosunettomuutta.
Nukuttaa sitten myöhemmin.
Mutta en halua nousta 4.00

Äänestä

Voi laittaa vaikka jotain ruokaa niin jää päivällä aikaa muulle. Turha sitä on väkipakolla yrittää unta silmään.

Äänestä

Nousen seisomaan ajatellen ettei kukaan tee istuessakaan tätä paremmin.

Äänestä

Alan lukemaan päivän lehteä, joka on jo siihen aikaan yleensä tullut, 4n aikaan varmasti, usein jo 3n aikaan. Keitän kahvit ja alan päivät. Monesti niiden jälkeen menen hetkeksi sängylle takaisin ja otan vielä torkut. Sitten vasta pirteä olen. Pääasia etten ala murehtimaan asiaa, siitä se stressi tulee. Silloinkin klo on vasta 7 ja ehtii töihin ja vaikka mitä.

Äänestä

Sekin paljon odotettu ja kaivattu eläkkeelle pääsy ei jokaiselle onnistu ongelmitta. Pahimmat vastoinkäymiset tulee kyllä alkoholin käytöstä.
Jos se puolihuomaamatta yltyy jokaviikkoiseksi, niin jossain tulee ennenpitkää sanomista.

Äänestä

Menen, joka aamu klo 5:30 kahvilla st1.
Aukeaa klo 5.
Herään, joka aamu klo 4

Äänestä

En hermostu siitä, vaan käpsyttelen asunnossa. Jos tuntuu, että vähän voisi syödä, niin teen vaikka pari voileipää, ehkä lueskelen nojatuolissa hetken ja menen takaisin vuoteeseen. Uni tulee sen jälkeen yleensä vielä pariksi kolmeksi tunniksi. No panic.

Äänestä

Aikasemmin valmistin mikrouunissa pienen kaurapuuron. Tein voileivän ja söin varhaisaamiaisen. Makeat unet vielä ennen lääkerobotin huomautusta; ota lääkkeesi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joskus sitä herää jo klo 04. Harmittaa kun nukkumisaikaa olisi vielä tuntikausia, mutta olo tuntuu täysin levänneen oloiselta.

Unilääkkeitä ei kannata tuollaisessa tilanteessa alkaa napsimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu