Näkyykö suusyöpä röntgenissä ja hammastarkastuksessa?

Pelkään, että minulla on suusyöpä. Kävin hammastarkastuksessa, hammaslääkärillä, myös röntgenkuva koko suusta otettiin.
Vikaa ei löytynyt. Näytin hammaslääkärille myös limakalvoni. Hän ei nähnyt mitään poikkeavaa.
Pelkään silti, että minulla on suusyöpä eikä hammaslääkäri vain huomannut sitä jos se on alussa. Mulla on outo kohta yläikenessä. Hammaslääkäri ei kuitenkaan nähnyt siinä mitään poikkeavaa. Itse näen lampulla ja mielestäni se ei ole ollut aina. En ole varma.
Eli suun röntgen on kunnossa, samoin tarkastus. Entäs sitten? Koepala. Eipä julkisella suostuta ottaa. Joo olen ex alkoholin liikakäyttäjä, ex tupakoitsija ja nikotiinipussien käyttäjä. Eli on syy pelätä.
14572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Menenkö yksityiselle ja pyydän suusta koepalan? Ap

Äänestä

Tässä kuva muutoksesta. Ympyröity kohta..toiselta puolelta ei löydy selkeästi samanlaista.

https://aijaa.com/UIaOlm
Ap

Äänestä
  • Ihan tavalliset hampaan välit. Niiden kuuluu näyttää tuolta. Mitään syöpää tai muutakaan outoa tuossa ei näy.

    Äänestä

Eli alue tuon ympäryn sisällä. Näyttää, kuin siinä olisi reikä, mutta sormin, kun painelee niin ei siinä ole. Pelkkä ympyrän kuva ikenessä.
Ap

Äänestä

Ei siinä ole mitään. Mutta varpaassa on jos se osuu pöydän jalkaan kiireessä kulkiessa.
Joka ihmisessä on muuten syöpää ja kun vaikka syö jotain liikaa se voi aktivoida sen syövän kasvamaan. Siksi kannattaa syödä monipuolisesti että saa kaikkea vähän ja liikkua. Liikunta parantaa myös.

Äänestä

Yleensä hammaslääkärit näkee muunnokset heti , joten älä kanna huolta asiasta, ovat tavallisesti liiankin hyviä toteamaan suun sairauksia .

Äänestä

Tiedän vain yhden suusyöpäpotilaan. Hän kertoi että syöpä näkyi röntgenkuvassa. Myöhemmin tehtiin leikkaus ja potilas parani.

Äänestä
  • Eli röntgen luultavasti vahvisti, että ei syöpää.
    Ap

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eli röntgen luultavasti vahvisti, että ei syöpää.
    Ap

    Kyllä siellä syöpä oli. Potilas kertoi että hän jälkeenpäin tajusi että lääkäri huomasi heti syövän katsoessaan suuhun, mutta ei sanonut mitään. Ehdotti vain että otampa tuosta röntgenkuvan, sopiiko, Potilaalle sopi. Otti vielä koepalan ja kohta tuli tieto että syöpä oli hampaan alla. Kuten jo kerroin, syöpä leikattiin pois, siinä samalla pari poskihammasta. Potilas parani. En muista korvattiinko hampaistoa jälkeenpäin mutta tyhjät kohdat olivat takana niin etteivät näkynee. Kun osasi katsoa niin huomasi että se leikatun puolen poski oli vähän kuopalla, vähän kapeampi kuin toinen poski.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No tuo ei ole suusyöpä vaan suussa oleva luusyöpä.
    Suun limakalvon syöpä ei todellakaan näy röntgenissä, mutta katsoessa silmällä yleensä näkyy.
    Röntgenissä tutkitaan luustoa ja hampaita. Ei limakalvoja jotka ei edes jää kuvaan sillä se läpivalaisee luut.

    Eli ap:n kysymykseen vastaus ei näy ellei kyseessä ole suussa sijaitseva muu syöpä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suun limakalvon syövän voi sulkea pois varmuudella näytteellä, mutta on oltava silmin havaittava muutos josta näyte otetaan. Sitähän ap:lla ei ole. Sanomattakin selvää, että suurempi ongelma on nyt sairauden pelko.

    Äänestä

Taitaa ongelma olla korvien välissä

Äänestä

Hypokondria

Äänestä

Haisooko aamulla otettu ryyppi koskista vielä iltapäivällä, jos on pessy hampaansa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pelkään, että minulla on suusyöpä. Kävin hammastarkastuksessa, hammaslääkärillä, myös röntgenkuva koko suusta otettiin.
Vikaa ei löytynyt. Näytin hammaslääkärille myös limakalvoni. Hän ei nähnyt mitään poikkeavaa.
Pelkään silti, että minulla on suusyöpä eikä hammaslääkäri vain huomannut sitä jos se on alussa. Mulla on outo kohta yläikenessä. Hammaslääkäri ei kuitenkaan nähnyt siinä mitään poikkeavaa. Itse näen lampulla ja mielestäni se ei ole ollut aina. En ole varma.
Eli suun röntgen on kunnossa, samoin tarkastus. Entäs sitten? Koepala. Eipä julkisella suostuta ottaa. Joo olen ex alkoholin liikakäyttäjä, ex tupakoitsija ja nikotiinipussien käyttäjä. Eli on syy pelätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu