Rytmihäiriöt

Olen vaihdevuosi ikään tullut nainen. Toisinaan ollut rytmihäiriöitä. No en ole tutkituttanut niitä. Rytmihiriöt on esiintynyt yleensä ennenkuin menkat on alkanut. Ja tässä iässsähän ne menkat ulee ja menee miten sattuu. 2x kertaa käynyt niin, että olen oikein tuntenut kun sydän on tavallaan jättänyt lyönnin välistä ja silmissä mustenee, en ole tajuntaani menettänyt. Sitten sellainen epätasainen rytmi hiukan aikaa ja sen jälkeen kaikki ok. Nämä kerrat on tapahtunut ollessani ulkomailla, ja menneet pian ohi. Siksi en ole suomessa sitten edes lääkärille hakeutunut. Mutta tosianaan on noita tavallisempia rytmihäiriöitä, eli sillai lieviä, että kun "muljahtaa" kerran pari niin se on sitten ohi. No nyt on elämäntilanne ihan äärettömä stressaava ja noin kolme päivää on rytmihäiriöitä ihan kokoajan. Ne ei tunnu pahalta, vaan epämielyttäviltä. Olo on sellainen, että menkatkin voisi olla alkamassa....Sikäli mikäli enää alkavat. Vasen puoli vatsasta tuntuu aivan turvonneelta. Tekisi mieli mennä kakalla oikein kunnolla! Onkohan tässä syytä huoleen? Vai odottelenko vaan rauhassa? En ole ihminen joka lääkäreissä tykkää huvin vuoksi rampata! Ja tosaain elämäntilanne on nyt varmaan elämäni stressaavin. Ikää on +50v
3191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen ihminen joka pystyy ns "tuntemaan" muiden rytmihäiriöitä ja voin sanoa että näitä on kaikilla korona rokotetuilla.

Äänestä

Alkoivat tasan samana päivänä kun ensimmäiset rokotteet ihmisiin lyötiin.

Äänestä

Ja osa lääkäreistä tietää tasan tarkkaan mistä on kysymys kun heille on maksettu näiden rokotteiden laittamisesta ihmisiin ihan kappale tasolla. Eipä niille haitoille hirveästi enää mitään voi tehdä. Suosittelen kääntymään luojan puoleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen vaihdevuosi ikään tullut nainen. Toisinaan ollut rytmihäiriöitä. No en ole tutkituttanut niitä. Rytmihiriöt on esiintynyt yleensä ennenkuin menkat on alkanut. Ja tässä iässsähän ne menkat ulee ja menee miten sattuu. 2x kertaa käynyt niin, että olen oikein tuntenut kun sydän on tavallaan jättänyt lyönnin välistä ja silmissä mustenee, en ole tajuntaani menettänyt. Sitten sellainen epätasainen rytmi hiukan aikaa ja sen jälkeen kaikki ok. Nämä kerrat on tapahtunut ollessani ulkomailla, ja menneet pian ohi. Siksi en ole suomessa sitten edes lääkärille hakeutunut. Mutta tosianaan on noita tavallisempia rytmihäiriöitä, eli sillai lieviä, että kun "muljahtaa" kerran pari niin se on sitten ohi. No nyt on elämäntilanne ihan äärettömä stressaava ja noin kolme päivää on rytmihäiriöitä ihan kokoajan. Ne ei tunnu pahalta, vaan epämielyttäviltä. Olo on sellainen, että menkatkin voisi olla alkamassa....Sikäli mikäli enää alkavat. Vasen puoli vatsasta tuntuu aivan turvonneelta. Tekisi mieli mennä kakalla oikein kunnolla! Onkohan tässä syytä huoleen? Vai odottelenko vaan rauhassa? En ole ihminen joka lääkäreissä tykkää huvin vuoksi rampata! Ja tosaain elämäntilanne on nyt varmaan elämäni stressaavin. Ikää on +50v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu