Teollisuuden pitäisi potkia liitot pois

Teollisuuden ei pidä pitää ammattiliittoon kuuluvia töissä.
Kaikki ammattiliittoon kuuluuvat pitää erottaa.
Kannattaa tuoda ulkomailta esim. Ukrainasta työntekijät.
Suurimman osan tehtävistä pystytään kouluttamaan puolessa vuodessa, siinä määrin, että hommat toimii.
Turhaa työnantajat edes keskustelee ammattiliittojen kanssa.
Työntekijät ovat puolessa vuodessa polvillaan työsululla ja sitten erotus päätökset työsulun jälkeen esim. Nuorille työntekijöille, niin ei ammattiliitot paljoa kiinnosta.
Lisäksi vähintään puolen vuoden pakkolomat ja sen jälkeen lyhennettyä työviikkoa toiset puoli vuotta, niin työnantajat säästää vähintään suoraan kuukauden palkan jokaista työntekijää kohti.
Ei kun kommunistiset ajatukset alas.
12393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä...kaikille amiksille teollisuudessa maksetaan noista kehitysvammaisenkin osaavista töistä aivan liikaa. Ulkomailta vain halvat tekijät tilalle.

Me inssit onneksi osataan sellaisia tehtäviä ettei ihan heti ulkomailtakaan löydy halpaa korviketta.

Omistajille lisää massia.

Äänestä

Mihin Suomi tarvitsee teollisuusliittoa, joka ei työllistä suomalaisia? Suomen pitäisi siis potkia teollisuusliitto helvettiin täältä, vaikka Ukrainaan.

Äänestä

Mitä tekee nyt persut?, tulevatko tukemaan liittojen 10% palkankorotus tavoitetta?.
Jos eivät tule tukemaan niin persut on EK asialla, ei duunarin.

Äänestä

Ei, kun liittojen pitää aloittaa lakko ,tällaisten ehdotusten kirjoittelijat on istuttava pihalle.

Äänestä

Hyvä ajatus.
Yritysten johtajat vain ovat niin mu...a etteivät uskalla.
Onneksi on Trump ja mask. Oppivat suomalaiset urpot johtajat oikeasta tavasta johtaa.
Ammattiliitot alas.

Äänestä

Eikö voisi säätää lakia, joka kieltäisi lakkoilun ja velvottaisi lakkolaiset maksamaan kaikki kulut työnantajalle.
Lisäksi samassa laissa voisi myös työsulun kohdatessa velvoittaa työntekijät maksamaan kulut työnantajalle.

Äänestä
  • Kaikki yritystuet pitäisi lopettaa. Yritysten jättämät velat omistajilta, siis kaikilta osakkeenomistajilta, perintään.

    Äänestä

Milläs kiellät ???
Mutta me kyllä kiellämme rikkureilta työhönpääsyn talvella kun kunnon lakot alkavat ja kestävät poikkeusksellisen kauan !
Kusiruuttapartiomme ruiskuttavat siankusta ja lietettä töihin pyrkivien rikkurien päälle.
Niin on toimittu vuosikymmeniä ja hyväksi havaittu rikkurinestokäsittely.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Aktiivivuosinani oli yhden suuren prosessiteollisuuden laitoksen esikuntaosaston päällikkö ja alueeseen kuului mm. tes neuvottelujen valmistelu.
Kaikki olivat järjestäytyneet ja neuvottelumenettely oli selkeä lukuun ottamatta yhtä vuotta jolloin pääluottamusmiehenä toimi punakumooja.
Olin kolmessa pk-yrityksessä tuotantopäällikkönä.
Kahdessa asiat sujuivat juohevasti koska porukka oli järjestäytynyt ja luottamusmies hoiti hommansa. Mikä sovittiin, se piti.
Kaamein oli yksi pk-seudun metallialan paja. Työntekijöitä parikymmentä. Kaikki villejä. Kaikesta oli soivttava henkilötasolla. Pidin lukuisia, yhteisiä palavereja mutta mihinkään ei voinut luottaa. Jokaisen kanssa oli erikseen sovittava normaaleista alan tessiin kuuluvista asioista. Lisäksi porukka oli keskenään kateellista ja riitaista. Kestin sitä vuoden ja palasin järjestäyneelle alueelle.

Mm. palvelualan pienissä yrityksissä missä omistajat ovat paikalla, ovat palkolliset kusisessa rakosessa.

Äänestä

Kukaan ei tue lakkoja, koska niillä ei saavuteta mitään. Ei yhtään mitään.

Pari vuotta sitten Paperiliitto lakkoili UPM:llä kolme kuukautta. Lakolla ei saavutettu mitään. Paperiliiton rahat loppu jo kesken ja Riku Aallon Teollisuusliitto tuli apuun maksaen lakkoavustuksia. Siitä huolimatta lakolla ei saavutettu mitään, vaikka paperimiehet kävivät pilkillä kolme kuukautta. Samat ehdot tuli kuin mitä oli ennen lakkoja pöydässä. Kuinka paljon lakkolaiset kärsivät taloudellisesti? Onko lakkoavustuksista muistettu pidättää vero vai tuliko jälkikäteen mätkyjä? No ei kertynyt eläkettä ainakaan ja lomarahoja tuolta ajalta. Mitä vaimo sanoi? Entä leivättömät lapset? Pitikö ottaa pankista lainaa? Jäikö lakkoilijalta pankkilaina saamatta ja asunto ostamatta? Menikö kesälomarahat sen siljan tien? Tuliko perään yt;t ja lomautus?

Viime kevään poliittisilla lakoilla ei saavutettu mitään. Työelämäuudistukset tuli voimaan. SAK:ta fiksummat olivat neuvottelupöydässä vaikuttamassa lain sisältöön. SAK:laiset oli pilkillä. Lakkojen takia säädettiin uusi laki, joka rajoittaa poliittiset lakot yhteen vuorokauteen ja laittomien lakkojen jatkajille tulee sakot. Sen Eloranta, Aalto ja Kokko saivat aikaan. Jotenkin vastuuttomat piti saada kuriin.

Neuvottelu on tuhat kertaa fiksumpaa kuin uhkailu, kiristys ja lakkoilu. Joukkovoima on joukkotyhmyyttä. Sen putinismia, joka ei johda mihinkään.

Äänestä

Työnantajat voivat sanoa luottamusmiesjärjestelmän irti. Työntekijöitä edustamaan valitaan lain mukainen luottamusvaltuutettu. Se edustaa kaikkia työntekijöitä, myös liittoon kuulumattomia. Kaikkia. Sitten aletaan sopimaan asioista paikallisesti. TES on aina tukena, Joka työpaikalla työnantajan pitää valita TES, jota noudatetaan.

Äänestä

Työntekijät valitsevat lakkovahdit jotka valitsevat meidät ruuttaryhmämme heidän avukseen lakkoporteille.
Siankusta rikkureille ruutataan.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Teollisuuden ei pidä pitää ammattiliittoon kuuluvia töissä.
Kaikki ammattiliittoon kuuluuvat pitää erottaa.
Kannattaa tuoda ulkomailta esim. Ukrainasta työntekijät.
Suurimman osan tehtävistä pystytään kouluttamaan puolessa vuodessa, siinä määrin, että hommat toimii.
Turhaa työnantajat edes keskustelee ammattiliittojen kanssa.
Työntekijät ovat puolessa vuodessa polvillaan työsululla ja sitten erotus päätökset työsulun jälkeen esim. Nuorille työntekijöille, niin ei ammattiliitot paljoa kiinnosta.
Lisäksi vähintään puolen vuoden pakkolomat ja sen jälkeen lyhennettyä työviikkoa toiset puoli vuotta, niin työnantajat säästää vähintään suoraan kuukauden palkan jokaista työntekijää kohti.
Ei kun kommunistiset ajatukset alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu