Rikosrekisterimerkintä ja finanssialalla työskentely

Nonniin siis, valmistun tässä joulukuussa ylioppilaaksi ihan komein arvosanoin ja tammikuussa on armeijaan lähtö edessä, keväämmällä sitten haen yliopistopaikkoja. Olen koko lukion ajatellut hakevani opiskelemaan joko tuotantotaloutta taikka taloustiedettä ja siellä sitten edelleen rahoitusta. Vielä pari vuotta sitten 17 vuotiaana liikuin kuitenkin huonommassa seurassa ja tuli tehtyä tyhmiä päätöksiä. Yritin aikanaan varastaa jonkun pelin kaupasta ja jäin siitä rysänpäältä kiinni ja poliisin kanssa tapaamisiin. Rikosilmoitus siitä sitten tehtiin ja vanhemmille soitettiin. Kauppias veti oikeuteen, jossa sitten vähän päältä vuos sitten asia käsiteltiin ja minut tuomittiin 14 päiväsakkoon ja maksamaan oikeudenkäyntikulut kauppiaalle. Maksoin sakot ja kulut heti pois alta ja sanomattakin selvää että rötöstely ja sen aikaisten "kaverien" kanssa pyöriminen päättyi jo siihen kohtaamiseen poliisin kanssa. Elämä jatkunut eteenpäin ongelmitta ja tosiaan opiskelupaikan ja työuran valinta edessä, ja mietin onko mitään järkeä yrittää nyt sitten enää lähteä rahoitusalalle, kun rikosrekisterissä vielä hieman alta neljä vuotta näkyy, että olen yrittänyt varastaa. Oisko kellään täällä kokemuksia onko tuollainen este työpaikan saamiselle finanssialalla vai olenko niin sanotusti selvillä vesillä kun tuo viisi vuotta on tullut täyteen ja merkintä katoaa rekisteristäni, vai näkeekö työnantaja vielä sen viidenvuoden jälkeenkin? Olen tätä paljon miettinyt ja itse asiat aikanaan paskonut, mutta vastausta ei oikein tunnu löytyvän ja hieman pelottaa onko tulevaisuus "pilalla" kun on mennyt nuorempana tyhmyyksiä tekemään?
5668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Empä usko että vaikuttaa.
Onhan mäkihyppääjä Harri Ollikin nykyään tuore Dipl. insinööri Suomen parhaasta yliopistosta.
Töitä on kun elää ihmisiksi.

Äänestä

Sulla ei ole välttämättä edes mitåän rikosrekisteriä...

"Rikosrekisteriin tulee merkintä, kun henkilö tuomitaan:

ehdottomaan tai ehdolliseen vankeusrangaistukseen
yhdistelmärangaistukseen
valvontarangaistukseen
ehdollisen vankeuden ohessa tuomittuun sakkoon
yhdyskuntapalveluun tai valvontaan
nuorisorangaistukseen
nuorisorangaistuksen sijasta sakkoon
viralta pantavaksi.
Rikosrekisteriin merkitään myös, kun

henkilö jätetään tuomitsematta syyntakeettomana 
oikeushenkilölle (yhtiö, säätiö tms.) on määrätty yhteisösakko
henkilö tuomitaan ulkomailla rangaistuksesta, joiden seuraamukset vastaavat edellä mainittuja.

Muista kuin edellä mainituista sakkorangaistuksista tai sakon muuntorangaistuksista ei tule merkintää rikosrekisteriin. Myöskään siviilipalvelus- tai asevelvollisuuslain nojalla tuomitusta vankeusrangaistuksesta ei tule merkintää rekisteriin"

Äänestä

Riippuu, kuinka kattava turvallisuusselvitys tehdään. Kuvittelisin, että pankkeihin ei varkaita haluta. Poliisilla on omat rekisterit.

Äänestä
  • Poliisilla on sitten ihan omat laittomat rekisterit joihin merkitsevät missä liikut ja kenen seurassa etc,

    Äänestä

Ei ole. Poliisilla on sellanen rekisteri mistä ei mikään häviä milloinkaan. Tietysti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nonniin siis, valmistun tässä joulukuussa ylioppilaaksi ihan komein arvosanoin ja tammikuussa on armeijaan lähtö edessä, keväämmällä sitten haen yliopistopaikkoja. Olen koko lukion ajatellut hakevani opiskelemaan joko tuotantotaloutta taikka taloustiedettä ja siellä sitten edelleen rahoitusta. Vielä pari vuotta sitten 17 vuotiaana liikuin kuitenkin huonommassa seurassa ja tuli tehtyä tyhmiä päätöksiä. Yritin aikanaan varastaa jonkun pelin kaupasta ja jäin siitä rysänpäältä kiinni ja poliisin kanssa tapaamisiin. Rikosilmoitus siitä sitten tehtiin ja vanhemmille soitettiin. Kauppias veti oikeuteen, jossa sitten vähän päältä vuos sitten asia käsiteltiin ja minut tuomittiin 14 päiväsakkoon ja maksamaan oikeudenkäyntikulut kauppiaalle. Maksoin sakot ja kulut heti pois alta ja sanomattakin selvää että rötöstely ja sen aikaisten "kaverien" kanssa pyöriminen päättyi jo siihen kohtaamiseen poliisin kanssa. Elämä jatkunut eteenpäin ongelmitta ja tosiaan opiskelupaikan ja työuran valinta edessä, ja mietin onko mitään järkeä yrittää nyt sitten enää lähteä rahoitusalalle, kun rikosrekisterissä vielä hieman alta neljä vuotta näkyy, että olen yrittänyt varastaa. Oisko kellään täällä kokemuksia onko tuollainen este työpaikan saamiselle finanssialalla vai olenko niin sanotusti selvillä vesillä kun tuo viisi vuotta on tullut täyteen ja merkintä katoaa rekisteristäni, vai näkeekö työnantaja vielä sen viidenvuoden jälkeenkin? Olen tätä paljon miettinyt ja itse asiat aikanaan paskonut, mutta vastausta ei oikein tunnu löytyvän ja hieman pelottaa onko tulevaisuus "pilalla" kun on mennyt nuorempana tyhmyyksiä tekemään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu