Hengitä 300-500 keraa nenän kautta aamulla. Ahdistus alkaa vähenemään.

Suu pidetään koko ajan kiinni. Sopii enemmän aamupalan syönnin jälkeen. Melkein euforiaan pääsin aamupäivälläkin tällä terveyskikalla,

Arvioin ajan viisi varttia aikaisemmaksi. Kello olikin jo 12.15.
iätönjäbä.
Kokeile ihmeessä tät ilmaista keinoo.
12269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Entäs kun meikä hengittää koko ajan vain nenän kautta olipa ennen tai jälkeen aamupalan. Täytyy kai kokeilla suun kautta jos se tekisi jotain eroa normaalitilaan.

Äänestä
  • Pienet vauvat hengittää automaattisesti oikein aina. Mutta aikuisilla joillakin masennuksia ja paniikki häiriöitä menee hengitys usein pinnalliseksi , ja syvähengitys unohtuu silloin; alkaa hyperventilaatiossa vaihe . Joten hengitys harjoitukset ovat hyviä olemassa , etekkin paniikin ollessa päällä

    Äänestä

Kyllä se hengittäminen kannattaa koko päivän, aamunkin jälkeen on ihan hyvä jatkaa hengittämistä, ettei käy huonosti.
Hengittäminenkin on tavallaan taitolaji, jos hengittelee liikaa, liian voimakkaasti ja nopeasti, voi tulla hyperventilaatiota, joka on esim. paniikkihäiriössä aika yleistä.

Äänestä
  • Tärkeätä on. Jos syystä tai toisesta lakkaat hengittämästä niin huonosti käy. Minä hengitän jopa yölläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tärkeätä on. Jos syystä tai toisesta lakkaat hengittämästä niin huonosti käy. Minä hengitän jopa yölläkin.

    No sittenhän meitä on ainakin kaksi, minäkin hengitän myös yöllä.
    Ja tarkoitus olisi hengittää yötä päivää vielä monet vuodet.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No sittenhän meitä on ainakin kaksi, minäkin hengitän myös yöllä.
    Ja tarkoitus olisi hengittää yötä päivää vielä monet vuodet.

    Opetellaan vielä hengittämään samaan tahtiin niin maailma säästyy sodilta ja ilmastonmuutokselta. Tähän tarvitaan vain 763 ihmistä tiedemiesten mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Opetellaan vielä hengittämään samaan tahtiin niin maailma säästyy sodilta ja ilmastonmuutokselta. Tähän tarvitaan vain 763 ihmistä tiedemiesten mukaan.

    On varmaan kyseinen tiedemies väärässä. Uskoisin, että siihen tarvittaisiin ennemminkin lähes kaikki maailman ihmiset, ettei pahoja tapahtuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No sittenhän meitä on ainakin kaksi, minäkin hengitän myös yöllä.
    Ja tarkoitus olisi hengittää yötä päivää vielä monet vuodet.

    Oikea hengitystapa on tavallisesti se normaali enemmistöllä , mutta ei tartte tehdä pilaa näiden sairaiden kustannuksella . Heille se merkitsee paljon että huomioivat hengityksensä ja usein sen että hengittävät pinnallisesti koska keho on jännittynyt .

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Oikea hengitystapa on tavallisesti se normaali enemmistöllä , mutta ei tartte tehdä pilaa näiden sairaiden kustannuksella . Heille se merkitsee paljon että huomioivat hengityksensä ja usein sen että hengittävät pinnallisesti koska keho on jännittynyt .

    En pilaile kenenkään kustannuksella, ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, jos osuu jonkun kohdalle.
    Itsekin aikoinaan kärsin ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista, tiedän kyllä mitä on pinnallinen hengitys ja hyperventilointi.

    Äänestä

Kun lapsi on normaalisti kehittynyt. hänelle kehittyy pysyvä ja riittävä hapensaanti. Tälläiset ihmiset elävät pitempään kuin heikommilla hengitystiehyillä varustetut.
Onneksi ihmisten enemmistö maapallolla tietämättään hallitsee oikean hengittämisen taidon.

Äänestä

Jaa että suu pidetään kiinni.
Meidän työpaikalla kyllä hengitetään nenän kautta sisään ja puhalletaan suun kautta ulos . Ja ei sitä tarvitse 500 kertaa tehdä riittää kerralla kymmeniin kertaa , sitten voi vaikka TV ääressäkin tehdä aina silloin sun tällöin . Mutta liika on liikaa siinäkin hommassa . Se katkaisee huonon olon aika pian. Mutta jos sinulle sopii nuo 500 Kertaa niin hyvähän se on .

Äänestä

Hankin mieluummin parempaa luettavaa kuin syön kilon banaaneja. Jalanjälki vastaa seitsemää kiloa perunoita, kiloa banaania tai neljän kilometrin autolla ajoa. Banaania tai perunaa ei käytetä uudelleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suu pidetään koko ajan kiinni. Sopii enemmän aamupalan syönnin jälkeen. Melkein euforiaan pääsin aamupäivälläkin tällä terveyskikalla,

Arvioin ajan viisi varttia aikaisemmaksi. Kello olikin jo 12.15.
iätönjäbä.
Kokeile ihmeessä tät ilmaista keinoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu