Uutta tietoa Jani Matilaisen katoamisesta

"Katoamisen jälkeen Janin puhelimesta ja sähköpostista löytyi kummallinen englanninkielinen viestinvaihto. Viestien lähettäjäksi oli nimetty Michel Bolton.

Jani lähetti viimeiset viestit Boltonille juuri ennen katoamistaan. Niissä sovitaan kasvokkaisesta tapaamisesta, keskustellaan suurehkosta rahasummasta ja bitcoineista. Sovittu tapaamisosoite on hyvin lähellä paikkaa, josta Janin auto löytyi hylättynä.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ville Hahl kertoo, että Matilainen joutui huijauksen uhriksi.

– Käytännössä sadan metrin päässä sovittu tapaaminen siitä katoamispaikasta. Asia on tarkastettu, muttei johtanut mihinkään. Ulkomailta tullut huijaus, mihin kadonnut lankesi ja rahaa on mennyt Suomen ulkopuolelle.

Viimeisin havainto Janista on Heinolan ABC-huoltamon parkkipaikalta aamuyöllä noin kello 04.30. Tokmannin valvontakamera kuvasi, kuinka Jani poistuu alueelta jalan kohti Vuohkalliontietä.

Näihin valvontakameroiden kuviin liittyy yksityiskohta, joka kummastuttaa tutkinnanjohtajaa vielä tänäkin päivänä.

– Viimeisen kerran hän häviää kulman taakse. Jos hän jatkaisi samaa reittiä 200 metriä eteenpäin, hänen pitäisi näkyä kameroissa. Jos kääntyisi oikealle ja jatkaisi matkaa 200 metriä, hän näkyisi kameroissa. Ei näy. Mihin hän häviää siitä? Ihan käsittämätöntä.

Kaikki alueen valvontakamerat on katsottu läpi. Hahl toteaa, ettei alueelta voi poistua teitä pitkin jäämättä kameran kuviin."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010674678.html

Kannattaa lukea koko juttu
15853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vaikka kuinka olisi aikuinen niin pitäisi etsiä heti kun tarvitsee lääkkeitään ja kännykkäkin jäänyt autoon. Tuoreeltaan koirakin voisi haistaa, mutta tuskin enää monen päivän jälkeen jos vielä satanutkin välissä.

Onkohan kaupan takana roskalavoja/puristinta mihin olisi voinut päätyä ja siitä kaatopaikalle tai vaikka poltettavaksi. Jos eivät sulje pois mahdollisuutta että olisi noussut autoon nin näkyykö niitä sitten kameroissa ja onko tutkittu niiden osuus?

Äänestä

jutun mukaan Jani olisi ollut humalassa. Siksi autokaan ei varmaan käynnistynyt.Olisiko kiivennyt jonnekin katolle jos katosi kameroista?

Äänestä
  • Tuskin nyt enää katolla olisi, mutta jos olisi päässyt johonkin varastotiloihon tms mistä ei olisi löydetty. Todennäköisintä että noussut auton kyytiin, mutta luulisi nekin tarkastetun videoista.

    Äänestä

Jospas Jani menikin takaisin ja nukkui autossa. Siksi ne lääkkeet oli siellä maassa auton vieressä.

Äänestä

Autoonhan tuo on noussut, ei maa tuolla lailla voi ihmistä niellä. Minne sitten on kyydin saanut ja mitä tapahtunut, toivottavasti selviää.

Äänestä

Kirjastoautoon voi kyllä kadota.

Äänestä
  • Tuskinpa siellä yöllä kirjastoutoa ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tuskinpa siellä yöllä kirjastoutoa ollut.

    Kirjastoautossa on romaaneja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kirjastoautossa on romaaneja.

    Heh heh ihmettelinkin. Hyvin voineet mustalaiset olla tuossa huijauksessa mukana ja ryöstömurhata muutenkin jos tienneet että oli rahaa mukana, toki kuka tahansa muukin. Tainnut olla hyväuskoinen kun langennut huijaukseen, liekö tullut rahaa perintönä.

    Äänestä

Kävellyt vahingossa jonnekin viemäriin?

Äänestä

Tätäkin katoamista poliisi tulee nahjustelemaan mysteerinä, jotta tele-ja tolppatiedot ehtivät kadota.

Mikä siinä on niin vaikeaa joillain tutkinnanjohtajilla muuttaa tutkintanimikettä? Jotkut sen ymmärtävät tehdä nopeaankin, mutta en ymmärrä että vuosikin junnataan umpikujassa muuttamatta tutkintalinjaa.

Äänestä
  • Pääsevät helpommalla kun eivät tee mitään, jää enemmän aikaa jahdata mopopoikia ja sakottaa pahimpia rikollisia 4km/h ylinopeuksista.

    Äänestä

Jani on nyt löytynyt kuolleena. Ilmeisesti yrittänyt kävellen himaan.

Äänestä

"Poliisikoirat löysivät lähes vuoden kateissa olleen Jani Matilaisen Heinolassa, kertoo poliisi.

Mies löydettiin kuolleena viime torstaina Heinolan kirkonkylän alueelta. Ruumis löydettiin poliisikoirien suorittamassa etsinnässä."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/melkein-vuoden-kadonneena-ollut-loydettiin-heinolassa-kuolleena/9021900'

Tainnut jäädä ihan lähelle kun kirkonkylän alueelta löytynyt. Olisi mielenkiintoista tietää mistä, onko alueella esim vesistöjä?

Äänestä
  • ABC missä viimeksi nähty onkin 2,7km päässä Heinolan kirkonkylästä mistä löydetty.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010745714.html

    Olikohan lähellä kotiaan ja miksi ei ollut kännykkä ja lääkkeet mukana. Varmaankin joku kuskannut, mutta tuliko joku bitcoin-huijaukseen liittyvä tapaamaan tai jos oli rahaa mukana niin ryöstikö joku muu. Ainakin osan rahoista oli jo lähettänyt ulkomaille, mutta oli sovittu tapaaminen tuonne.

    Ihmettelen jos ei liity rikosta, mutta ei taida kiinnostaa tutkia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Katoamisen jälkeen Janin puhelimesta ja sähköpostista löytyi kummallinen englanninkielinen viestinvaihto. Viestien lähettäjäksi oli nimetty Michel Bolton.

Jani lähetti viimeiset viestit Boltonille juuri ennen katoamistaan. Niissä sovitaan kasvokkaisesta tapaamisesta, keskustellaan suurehkosta rahasummasta ja bitcoineista. Sovittu tapaamisosoite on hyvin lähellä paikkaa, josta Janin auto löytyi hylättynä.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ville Hahl kertoo, että Matilainen joutui huijauksen uhriksi.

– Käytännössä sadan metrin päässä sovittu tapaaminen siitä katoamispaikasta. Asia on tarkastettu, muttei johtanut mihinkään. Ulkomailta tullut huijaus, mihin kadonnut lankesi ja rahaa on mennyt Suomen ulkopuolelle.

Viimeisin havainto Janista on Heinolan ABC-huoltamon parkkipaikalta aamuyöllä noin kello 04.30. Tokmannin valvontakamera kuvasi, kuinka Jani poistuu alueelta jalan kohti Vuohkalliontietä.

Näihin valvontakameroiden kuviin liittyy yksityiskohta, joka kummastuttaa tutkinnanjohtajaa vielä tänäkin päivänä.

– Viimeisen kerran hän häviää kulman taakse. Jos hän jatkaisi samaa reittiä 200 metriä eteenpäin, hänen pitäisi näkyä kameroissa. Jos kääntyisi oikealle ja jatkaisi matkaa 200 metriä, hän näkyisi kameroissa. Ei näy. Mihin hän häviää siitä? Ihan käsittämätöntä.

Kaikki alueen valvontakamerat on katsottu läpi. Hahl toteaa, ettei alueelta voi poistua teitä pitkin jäämättä kameran kuviin."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010674678.html

Kannattaa lukea koko juttu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu