SAK aikoo syödä Mayerin Turun telakan toimintaedellytyset

Yrityksen pitää olla kannattava, että sen toiminta jatkuu. Se on talouden perusasia.

Nyt elätetään toiveita, että hallitus ohjaisi ylimääräistä rahaa, että Mayerin Turun telakan kannattamaton toiminta jatkuisi vuoden tai kaksi. Niinkö? Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Mayer Turku on tuottanut tappiota jo monta vuotta. Tulot eivät riitä edes juoksevien menojen kattamiseen eli käyttökate on miinuksella. Ei sellainen toiminta tuella jatku. Kannettu vesi ei kaivossa säily.

Valtio on avustanut telakkateollisuutta sadoilla miljoonilla antamalla laivojen rakentamisen aikaisia takuita. Se on riskialtista toimintaa, mutta oikein, koska muuten telakka ei voi toimia. Mutta, jos päivittäinen toiminta vaatii lisätukea, niin siihen ei pidä yhteiskunnan lähteä. Yrityksen pitää olla kannattava.

Teollisuusliiton neuvottelut voivat pahentaa monen yrityksen tilannetta. Riku Aalto ja kumppanit uhoavat, että paikallista sopimista yritetään karsia kiukutteluna hallituksen toimille. Hallitus poistaa lainsäädännön epäkohtia, joissa osalta yrityksiä on paikallinen sopiminen perustuslain vastaisesti evätty. Asia koskee tuhansia yrityksiä, joissa on toistasataatuhatta työntekijää. Hyvä, että heille tulee mahdollisuus paikalliseen sopimiseen. Se on oikein.

SAK:n ay-pomot vaarantavat uhollaan Mayerin Turun telakan toiminnan. Telakka ei selviä, ellei paikallisesti sovita, miten tuottavuutta parannetaan siten, että käyttökatteen miinus muuttuu plussaksi. Näin on. Kysymys on tästä vuodesta ja kysymys on tulevista vuosista. On hyvä asia, että on telakalla on tilauskantaa, mutta se ei tarkoita, että toiminta jatkuisi, ellei perustoiminta ole kannattavaa. Moottori tarvitsee voitelua, että se kävisi, mutten se leikkaa kiinni. Vastaavasti yritystoiminnan pitää olla kannattavaa, muuten se leikkaa kiinni.

Yleisesti voidaan todeta, että mitä suuremmat palkankorotukset tulevat olemaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tulee muutosneuvotteluita, joiden avulla työvoimakustannuksia vähennetään vastaavasti. Se tietää lomautuksia ja irtisanomisia. Vain tuottavuuden paranemista voidaan jakaa. Tuottavuus on junnannut paikallaan yli 15 vuotta. Palkankorotusvaraa ei siis ole. Lisäksi SAK:n poliittiset lakot (sd), veivät yrityksiltä miljoonia. Se pienensi palkankorotusvaraa entisestään. Siitä öykkäröivät SAK:n pomot eivät välitä. Palkankorotukset ovat bluffia, joilla ay-pomot yrittävät saada omia palkkojaan korotettua.
6217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Riittääkö 200 talkootuntia? Pekkaset on 100 tuntia. Ei taida pekkasien poisto riittää. Hullua, että Suomessa pitää maksaa tekemättömästä työstä, Sitä pekkaset ovat. Tylyvapaat ovat nimensä mukaisia, tylyjä. Ei mikään saavutettu etu.

Hei, lääkärit noudattavat Sanna Marinin ehdottamaa nelipäiväistä viikkoa. Sen takia terkkareiden jonot sen kun kasvaa vain. Se on se sosialistien sote.

Äänestä

SAK, kaiken älyttömyyden asialla.

Äänestä

Haloo. Häkämies jo myönsi, että työntekijä on yrityksen tärkein voimavara. Siitä päästäänkin seuraavaan toteamukseen: työmies on palkkansa ansainnut.

Äänestä

Kiinnostaisi tietää miten, jos mitenkään, vasemmistoliiton telakkatyöläisiin läheisesti kytkeytynyt kansanedustaja Yrttiaho on sotkeutunut tämän tapauksen kanssa?

Äänestä

Saksassa tehtiin palkankorotuksia 5-8%.
Tasolla 2020 - 2022.
Suomessa on aina oltu kiltisti 0,5-1% korotusten kannalla ei Kait enää

Äänestä

No onneksi tilauskirjat täynnä useankin eri risteilyvarustamon että myös Suomen valtion tilauksista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yrityksen pitää olla kannattava, että sen toiminta jatkuu. Se on talouden perusasia.

Nyt elätetään toiveita, että hallitus ohjaisi ylimääräistä rahaa, että Mayerin Turun telakan kannattamaton toiminta jatkuisi vuoden tai kaksi. Niinkö? Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Mayer Turku on tuottanut tappiota jo monta vuotta. Tulot eivät riitä edes juoksevien menojen kattamiseen eli käyttökate on miinuksella. Ei sellainen toiminta tuella jatku. Kannettu vesi ei kaivossa säily.

Valtio on avustanut telakkateollisuutta sadoilla miljoonilla antamalla laivojen rakentamisen aikaisia takuita. Se on riskialtista toimintaa, mutta oikein, koska muuten telakka ei voi toimia. Mutta, jos päivittäinen toiminta vaatii lisätukea, niin siihen ei pidä yhteiskunnan lähteä. Yrityksen pitää olla kannattava.

Teollisuusliiton neuvottelut voivat pahentaa monen yrityksen tilannetta. Riku Aalto ja kumppanit uhoavat, että paikallista sopimista yritetään karsia kiukutteluna hallituksen toimille. Hallitus poistaa lainsäädännön epäkohtia, joissa osalta yrityksiä on paikallinen sopiminen perustuslain vastaisesti evätty. Asia koskee tuhansia yrityksiä, joissa on toistasataatuhatta työntekijää. Hyvä, että heille tulee mahdollisuus paikalliseen sopimiseen. Se on oikein.

SAK:n ay-pomot vaarantavat uhollaan Mayerin Turun telakan toiminnan. Telakka ei selviä, ellei paikallisesti sovita, miten tuottavuutta parannetaan siten, että käyttökatteen miinus muuttuu plussaksi. Näin on. Kysymys on tästä vuodesta ja kysymys on tulevista vuosista. On hyvä asia, että on telakalla on tilauskantaa, mutta se ei tarkoita, että toiminta jatkuisi, ellei perustoiminta ole kannattavaa. Moottori tarvitsee voitelua, että se kävisi, mutten se leikkaa kiinni. Vastaavasti yritystoiminnan pitää olla kannattavaa, muuten se leikkaa kiinni.

Yleisesti voidaan todeta, että mitä suuremmat palkankorotukset tulevat olemaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tulee muutosneuvotteluita, joiden avulla työvoimakustannuksia vähennetään vastaavasti. Se tietää lomautuksia ja irtisanomisia. Vain tuottavuuden paranemista voidaan jakaa. Tuottavuus on junnannut paikallaan yli 15 vuotta. Palkankorotusvaraa ei siis ole. Lisäksi SAK:n poliittiset lakot (sd), veivät yrityksiltä miljoonia. Se pienensi palkankorotusvaraa entisestään. Siitä öykkäröivät SAK:n pomot eivät välitä. Palkankorotukset ovat bluffia, joilla ay-pomot yrittävät saada omia palkkojaan korotettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu