Miksi Kepu-poliitikko ei oikein kohtaa ruohonjuuritasoa?

Olen aina pitänyt Kepun alamäen syynä elinkeinorakenteen muutosta. En tingi tästä näkemyksestäni, mutta ehkä muitakin selityksiä löytyy. Yksi sellainen on Kepu-johtajien ja äänestäjien etääntyminen toisistaan.

Kepua kannattaleva yhdistävä asia on ollut aluepolitiikan ylikorostuneisuus. Maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvat ovat kannattaneet Kepua. Sosiaalinen erilaisuus on yhdistänyt voimat aluepolitiikan kautta. Johtaja ja kaupan kassa ovat voineet maatalousyrittäjien lisäksi äänestää Kepua.

Vähitellen sosioekonominen heterogeenisuus on kuitenkin alkanut tehdä rakoa kannatukseen. Pelkkä aluepolitiikka ja siihen liittyvä sanahelinä ei enää samassa määrin yhdistäkään kuin joskus ennen vanhaan. Kepun johdon on ollut aika ajoin vaikea puhutella erilaisia äänestäjiä. Jos korostaa yhtä, tulee pyllistäneeksi toiselle. Tämä tuli erityisen vahvasti ilmi Juha Sipilän johtokaudella. Sipilä oli vahvasti yritystaustainen poliitikko, jota ei aluepolitiikka erityisemmin kiinnostanut. Hänen yrityskeskeinen poltiikkansa pyllisti puolueen palkansaajakannattajille. Nämä aiheuttivat sitten Kepulle sen kaikkien aikojen vaalitappion.

Maaseutuväki on aina ollut varsin konservatiivista. Kansallis-konservatiivisuus puhuttelee ja yhdistää kannattajia. Tämän on havainnut persupuolue, joka on suorastaan kahminut itselleen entisiä kepulaisia. Matti Vanhanen ja Olli Rehn sekä osa naispoliitikoista on ollut tässä mielessä kirous puolueelle. He ovat aivan liian liberaaleja puolueen kannattajien makuun. Matti Vanhanen jopa kehui aivan estoitta vihreitä puoluejohtajakaudellaan ja halusi nimenomaan vihreät hallitukseensa. Tämä oli peruskannattajien korvissa vähintään yhtä typerryttävää kuin se, että Katri Kulmuni johdatti Kepun yhteistyöhön vihervasemmiston kanssa. Vanhanen ja Rehn ovat halunneet aivan rationaalisesti tuoda Kepua kaupungeihin liberiloisammalla kepulaista arvomaailmaa. Se on aiheuttanut kuitenkin Kepun kansallis-konservatiiveissa vahvan vastareaktion. Ei voi kumartaa samaan aikaan vastakkaisiin suuntaa ilman, että pyllistää toiseen suuntaan.

Kepulainen ideologia on hajonnut vähän joka suuntaan. Äänestäjä ei enää osaa arvata, mitä kepulainen politiikka pitää sisällään ja mihin suuntaan milloinkin mennään. Tulee sekametelisoppaa.
8219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Aloittaja

    Lintilä on niitä harvoja kepulaisia, jotka osaavat nähdä nokkaansa pitemmälle. Tässä se ongelma onkin. Persut vastustavat jyrkästi kaikkia Lintilän ajatuksia. Ja ne persut ovat niitä entisiä kepulaisia, joilla viljakuivaamot ja turvesuot ovat aina mielessä.

    Äänestä

Ruohonjuuritasoa eli peruskannattajia eivät kai oikein minkään puolueen poliitikot todellisuudessa kohtaa nykyaikana. Tarkoitan siis sellaista kasvotusten kohtaamista vaikka takarivistäkin. Vielä 1980-luvulla yleisötilaisuuksia järjestettiin taajaan varsinkin vaalien läheisyydessä ja tämän vuosituhannen alkupuolellakin käytiin syömässä toritapahtumien ilmaisia makkaroita melko paljon.

Nykyään kohtaaminen tapahtuu pääasiassa television välityksellä, kun sanomalehdetkin ovat muuttuneet perinteisestä muodostaan . Televisio on siinä mielessä hyvä, että poliitikot ovat usein väkisin esillä, varsinkin jos uutisia ja ajankohtaisohjelmia seuraa. Huonona puolena televisiossa puolestaan on, että sanomasta välittyy vain se kuva, minkä toimittaja valitsee. Perinteisten sanomalehtien haastatteluista ja kirjoitteluista välittyvä kuva on yleensä monipuolisempi, mutta nuo jutut on helppo ohittaa. Siksi nettisanomalehdet turvautuvat usein klikkiotsikoihin, joiden kääntöpuolena on juttujen myyvyys ja sitä myöten yksipuolinen ja suorastaan vääristävä kuva.

Uudeksi kohtaamiskentäksi on tullut sosiaalinen media, mutta arvelisin, että harva äänestäjä ainakaan omasta aloitteestaan hakeutuu poliitikon ääreen. Jotkut poliitikot osaavat markkinoida itseään somessa muita paremmin. Kepulaiset poliitikot eivät tunnu osaavan markkinoida itseään somessa.

Äänestä
  • Aloittaja

    En tarkoittanut tällaista fyysistä kohtaamista silmästä silmään, vaikka ymmärrän toki, että se liittyy asiaa ja vaikuttaa siihen. Tarkoitin sitä, että Kepun johton ollut Vanhasen, Rehnin ja Sipiläm osalta ihan eri aaltopituudella kuin ruohonjuuritason kepulaiset. Tämä on ollut kohtalokasta erityisesti Kepun osalta, joka on tunnettu paikallistason, tupailtojen puolueena. Monissa muissa puolueissa sanoma on helmompi saada perille monillakin keinoilla eikä fyysiset kohtaamiset ole samalla tavoin kohtalokkaita. Tämä johtuu siitä, että sekä työväenluokkainen, porvarillinen, vihreä, kansallis-konservatiivinen, kristillinen, ruotsinkielinen jne. asema on helpompi ymmärtää kuin muuttava kepulainen ideologia.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Mainitsin tuossa toki myös nykyajan kohtaamistavat. Ne ovat kepun poliitikoillekin jo ensisijaisia, mutta nämä eivät tunnu nykymediaa oikein hallitsevan. Vanhasen, Sipilän, Kulmunin ja Saarikon ajatusmaailma ei kohtaa ruohonjuuritasoa, jos asiaa ei osata valottaa ymmärrettävästi.

    Olen maininnut konkreettisena esimerkkinä sote-uudistuksen, jonka pohja Sipilän ja Saarikon aikana oli erittäin ruohonjuurikepulainen, mutta puoluejohto erehtyi puhumaan maakunnista sen sijaan, että olisi pitäytynyt terminologisesti sairaanhoitopiireissä. Sairaanhoitopiirit ovat jo vuosikymmeniä toimineet maakuntapohjalta, minkä jokainen kannattaja on tiennyt ja olisi samalla ymmärtänyt, ettei tässä nyt sen kummempaa olla tekemässä kuin annetaan myös kuntien perusterveydenhuolto ja tietyt sosiaalipalvelut sairaanhoitopiirien hoidettavaksi.

    Paljon aiemmin Esko Aho sekoitti puolueensa ruohonjuuritason ymmärryksen alkamalla puhua työreformista. Miksi hän sekoitti tuohon uudistukseen vieraiden kielten sanan, joka loi ylimielisen mielikuvan, mitä kilpailevat puolueet hyödynsivätkin tehokkaasti? Suomenkielinen sana työelämäuudistus olisi ollut sisällöltään yhtä sekava, mutta vähemmän ärsyttävä termi. Jotta työelämäuudistusta olisi voitu haukkua, haukkujoiden olisi samalla pitänyt tarttua pitkiin selityksiin, mikä tietysti vaikeuttaa heidän viestinsä läpimenoa.

    t. Pystis

    Äänestä

Kepulainen on turvallaan niin syvällä suossa, eikä siltä onnistu oikein mikään.

Äänestä

Keskusta on myös tieteellinen huijari ja kehityksen tulppa kaiken karvaisia nurkkayliopistoja ja muutapskaa maahan perustettu nurkat täyteen aluepoliittisista syistä

Äänestä

Kepulaisia yhdistää matematiikassa nelonen ja uskonnossa kymppi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Olen aina pitänyt Kepun alamäen syynä elinkeinorakenteen muutosta. En tingi tästä näkemyksestäni, mutta ehkä muitakin selityksiä löytyy. Yksi sellainen on Kepu-johtajien ja äänestäjien etääntyminen toisistaan.

Kepua kannattaleva yhdistävä asia on ollut aluepolitiikan ylikorostuneisuus. Maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvat ovat kannattaneet Kepua. Sosiaalinen erilaisuus on yhdistänyt voimat aluepolitiikan kautta. Johtaja ja kaupan kassa ovat voineet maatalousyrittäjien lisäksi äänestää Kepua.

Vähitellen sosioekonominen heterogeenisuus on kuitenkin alkanut tehdä rakoa kannatukseen. Pelkkä aluepolitiikka ja siihen liittyvä sanahelinä ei enää samassa määrin yhdistäkään kuin joskus ennen vanhaan. Kepun johdon on ollut aika ajoin vaikea puhutella erilaisia äänestäjiä. Jos korostaa yhtä, tulee pyllistäneeksi toiselle. Tämä tuli erityisen vahvasti ilmi Juha Sipilän johtokaudella. Sipilä oli vahvasti yritystaustainen poliitikko, jota ei aluepolitiikka erityisemmin kiinnostanut. Hänen yrityskeskeinen poltiikkansa pyllisti puolueen palkansaajakannattajille. Nämä aiheuttivat sitten Kepulle sen kaikkien aikojen vaalitappion.

Maaseutuväki on aina ollut varsin konservatiivista. Kansallis-konservatiivisuus puhuttelee ja yhdistää kannattajia. Tämän on havainnut persupuolue, joka on suorastaan kahminut itselleen entisiä kepulaisia. Matti Vanhanen ja Olli Rehn sekä osa naispoliitikoista on ollut tässä mielessä kirous puolueelle. He ovat aivan liian liberaaleja puolueen kannattajien makuun. Matti Vanhanen jopa kehui aivan estoitta vihreitä puoluejohtajakaudellaan ja halusi nimenomaan vihreät hallitukseensa. Tämä oli peruskannattajien korvissa vähintään yhtä typerryttävää kuin se, että Katri Kulmuni johdatti Kepun yhteistyöhön vihervasemmiston kanssa. Vanhanen ja Rehn ovat halunneet aivan rationaalisesti tuoda Kepua kaupungeihin liberiloisammalla kepulaista arvomaailmaa. Se on aiheuttanut kuitenkin Kepun kansallis-konservatiiveissa vahvan vastareaktion. Ei voi kumartaa samaan aikaan vastakkaisiin suuntaa ilman, että pyllistää toiseen suuntaan.

Kepulainen ideologia on hajonnut vähän joka suuntaan. Äänestäjä ei enää osaa arvata, mitä kepulainen politiikka pitää sisällään ja mihin suuntaan milloinkin mennään. Tulee sekametelisoppaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu