Päätös veronpalautuksen ulosmittaamisesta milloin saapuu?

Veronpalautuksen ulosmittauksesta tulee yleensä ensiksi Päätös ja myöhemmin voi ladata Kuitin veronpalautuksen ulosmittauksesta.

Edellisenä vuonna Päätös Veronpalautuksen Ulosmittauksesta saapui 10.07.2023. Tänä vuonna päätöstä ei ole vielä saapunut, vaikka veronpalautuksen päivämääräni on pysynyt samana.

Kuinka paljon ennen teillä on yleensä päätös saapunut, ennen veronpalautus päivämäärää? Ja oletteko tänä vuonna päätöksen jo kyseisen ilmoituksen saaneet?
19971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Päätös voi tulla myös jälkenpäin

Äänestä

Kyllä ne sinne aina menevät älä innostu :D

Äänestä

Ei ole vielä tullut :((

Äänestä
  • Kirjoita ulosottomiehelle, jos pelkäät että unohtavat.

    Äänestä

Joku kohtuus tuon ulosotossakin tulisi olla, ettei kaikkea oteta. Lisäksi kun tuo summa ripotellaan pikkusummilla moneen eri lainaan, ei ulosotosta ole mitään hyötyä.
Ei se velkasaldo lyhene ollenkaan.

Äänestä
  • Automatiikka sen hoitaa, ei ole ulosottomiehelle mikään vaiva. Valtiollekin tulee hieman taulukkomaksuja, tosin erilaiset ulosottomaksut kattavat vain noin 80 prosenttia kaikista ulosottomenoista.

    Taulukkomaksuja on korotettu viimeksi 1. marraskuuta 2009: https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20090809 Muita ulosottomaksuja on sen jälkeen korotettu, joko olisi aika korottaa myös taulukkomaksuja?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Automatiikka sen hoitaa, ei ole ulosottomiehelle mikään vaiva. Valtiollekin tulee hieman taulukkomaksuja, tosin erilaiset ulosottomaksut kattavat vain noin 80 prosenttia kaikista ulosottomenoista.

    Taulukkomaksuja on korotettu viimeksi 1. marraskuuta 2009: https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20090809 Muita ulosottomaksuja on sen jälkeen korotettu, joko olisi aika korottaa myös taulukkomaksuja?

    Mistään vaivasta mitään puhetta ollutkaan vaan siitä että voisi olla edes joku kohtuus tuon veronpalautuksen suhteen.
    Törkeää tuo on ottaa kokonaan ja sen hyöty velkojen lyhenemisen suhteen on täysin mitätön.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos haluat ulosottoon helpotuksia, voit saada ylimääräisiä vapaakuukausia toistuvaistulon ulosmittaukseen lakisääteisten automaattisten lisäksi. Muitakin helpotuksia on https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulosotto#Ulosoton_helpotukset .

    Palkan ulosmittauksessa ulosmitattava summa lasketaan nettopalkasta. Jos veronpalautusta ei ulosmitattaisi, niin pystyisi kikkailemaan liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos haluat ulosottoon helpotuksia, voit saada ylimääräisiä vapaakuukausia toistuvaistulon ulosmittaukseen lakisääteisten automaattisten lisäksi. Muitakin helpotuksia on https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulosotto#Ulosoton_helpotukset .

    Noita vapaakuukausia ei ole koskaan annettu silloin kun kyse olisi veronpalautuksen saamisesta.
    Pelkkää kiusantekoa tuo ulosotto on.
    Halutaan vain nöyryyttää ja alentaa ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Noita vapaakuukausia ei ole koskaan annettu silloin kun kyse olisi veronpalautuksen saamisesta.
    Pelkkää kiusantekoa tuo ulosotto on.
    Halutaan vain nöyryyttää ja alentaa ihmistä.

    Vapaakuukaudet koskevat vain palkan ja muun toistuvaistulon ulosmittausta. Tosin laissa sitä ei selvästi sanota, vaan lain sanamuoto on ”Sen jälkeen, kun palkan ulosmittaus on jatkunut yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti vuoden, ulosmittaus on keskeytettävä määräajaksi (vapaakuukausi), jos:......”

    Korkein oikeus on aikoinaan yli 40 vuotta sitten päättänyt, että ulosottokelvottoman tulon mahdollinen veronpalautus on kokonaisuudessaan ulosottokelpoista säästöä. Päätöksen jälkeen on tullut uusi ulosottokaari, mutta ennakkopäätöstä ei ole tietääkseni kumottu missään.

    ”Ulosottolain 4 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan sanotunlaista eläkettä ei saanut ulosmitata. A:lle tuleva veronpalautus ei kuitenkaan enää ollut mainitussa lainkohdassa tarkoitettua eläkkeensaajalle suoritettavaa eläkettä vaan eläketuloista kertynyttä säästöä.”

    https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1981/19810036t

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Palkan ulosmittauksessa ulosmitattava summa lasketaan nettopalkasta. Jos veronpalautusta ei ulosmitattaisi, niin pystyisi kikkailemaan liikaa.

    Ihmettelin, että miten, mutta vastaus on tietenkin selvä: nostettaisiin ennakonpidätys mahdollisimman korkeaksi, ja sitten saisi isot veronpalautukset ja velkojat jäisivät nuolemaan näppejään.

    Äänestä

Ei ole vieläkään kyllä saapunut päätöstä veronpalautuksen ulosmittaamisesta, ulosoton sähköiseen asiakaspalveluun.

Äänestä
  • Jos ulosotossa on velkaa, veronpalautus kyllä ulosmitataan, vaikka ennakko ilmoitusta ei tulisi lainkaan. Minulle on käynyt niin, että ilmoitus tuli vasta veronpalautuksen ulosmittauksen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jos ulosotossa on velkaa, veronpalautus kyllä ulosmitataan, vaikka ennakko ilmoitusta ei tulisi lainkaan. Minulle on käynyt niin, että ilmoitus tuli vasta veronpalautuksen ulosmittauksen jälkeen.

    Tai jos on verovelkaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jos ulosotossa on velkaa, veronpalautus kyllä ulosmitataan, vaikka ennakko ilmoitusta ei tulisi lainkaan. Minulle on käynyt niin, että ilmoitus tuli vasta veronpalautuksen ulosmittauksen jälkeen.

    Entä jos on vain muutama velka passiiviperinnässä tai passiivirekisterissä, muttei lainkaan aktiivisia laskuja/velkoja perinnässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Entä jos on vain muutama velka passiiviperinnässä tai passiivirekisterissä, muttei lainkaan aktiivisia laskuja/velkoja perinnässä?

    Sä voit käydä katsomassa ulosoton velallisen sivustolta mutä sulla siellä on, jos ei ole mitään aktiivista niin eihän silloin voidakaan ulosmitata mitään. Aikoinaan jopa luottotiedot saattoi puhdistua kun velka(t) oli palautettu velkojille...näin kävi mm itselleni. Nykyään tämä ei ole niin mahdollista kun on uusi merkintä pitkästä ulosotosta...

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kyllä yleensä veronpalautuksia ulosmitataan jos on velkoja passiivirekisterissä. Järjestelmän pitäisi automaattisesti tehdä ja lähettää päätös ulosmittauksesta, mutta taitaa ulosottovirkailijatkin olla vielä kesälomilla. Onhan se ikävä jos kyseistä lappua tarvitsee kelahakemuksia yms varten.

    Äänestä

Minulle tuli vain ilmotus, että veronpalautus on otettu ja kohde. Päätöshän tulee mielestäni silloin kun joutuu ulosottoon. Sitten joka vuosi otetaan jos on palautettavaa. Ja siitä ilmoittus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Veronpalautuksen ulosmittauksesta tulee yleensä ensiksi Päätös ja myöhemmin voi ladata Kuitin veronpalautuksen ulosmittauksesta.

Edellisenä vuonna Päätös Veronpalautuksen Ulosmittauksesta saapui 10.07.2023. Tänä vuonna päätöstä ei ole vielä saapunut, vaikka veronpalautuksen päivämääräni on pysynyt samana.

Kuinka paljon ennen teillä on yleensä päätös saapunut, ennen veronpalautus päivämäärää? Ja oletteko tänä vuonna päätöksen jo kyseisen ilmoituksen saaneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu