Parhaat suojaajat löytyivät VUOKRAFIRMASTA!

Pakko on myöntää, vuokrafirmalla oli parhaat suojaajat.

Aamulla tulivat jo tuntia ennen työn alkua työmaalle puhtaissa ja silitetyissä vuokrafirman laadukkaissa huomiovaatteissa ja vuokrafirman laadukkaat turvakengät juuri plankkattuina.

Voimistelivat asiallisesti itsensä työkuntoon samalla Maamme-laulua laulaen. Heti klo 7 tarttuivat ammattimiehet äärimmäisen teräviin mattoveitsiin ja pian selvisi että osa miehistä oli työskennellyt aiemmin leikkaavina lääkäreinä, niin oli tarkkaa työskentelyä kennolevyjen leikkauksessa. Ja tämän jälkeen kennolevyille polvistuivat teippaajat. Rulla suorastaa lensi kulmasta kulmaan ja silmieni edessä sain todistaa taikuutta, niin suorassa olivat teippaukset että niillä olisi voinut tarkistaa vatupassin tarkkuuden!

Pois lähtiessään kävivät kädestä pitäen kiittämässä vastaavaa mestaria ja huusivat kolminkertaisen eläköön huudon vuokrafirmalle. Eräs miehistä lahjoitti tunnin palkkansa ohi klenkkaavalle yksijalkaiselle sotaveteraanille joka teki vuokramiehille kunniaa samalla kahta vitosen seteliä ryppyisessä kourassaan puristaen.

Nyt tarvitsin taas ammattimaisia suojaajia päivän urakkaan mutta en muista tätä hyvää, aiemmin käyttämääni vuokrafirmaa. Tietääkö täällä kukaan mikä tuo firma saattaisi olla?
191047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Selekta (Apuvoima), Bolt tai Barona joku niistä

Äänestä
  • Täältäkö ammattimiehet suojaamaan työmaalle lattiat? Onko ammattimainen työn laatu ja asenne kunnossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Täältäkö ammattimiehet suojaamaan työmaalle lattiat? Onko ammattimainen työn laatu ja asenne kunnossa?

    Paljo palkka suojaajalla???

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Paljo palkka suojaajalla???

    Pari kybää tunti pks alueela

    Äänestä

15€/h Apuvoimal nyt.

Ollu 14-15€/h Boltil ja Arsenaalil aiemmin.

Äänestä
  • Ite sain suojauksesta 23 euroa tunnille ja vapaan autoedun😎

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ite sain suojauksesta 23 euroa tunnille ja vapaan autoedun😎

    Mikä firma maksaa noin hyvin?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mikä firma maksaa noin hyvin?

    Aika moni. Pitää vaan osata kilpailuttaa palkkansa vuokrafirmoilla😎😎

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Aika moni. Pitää vaan osata kilpailuttaa palkkansa vuokrafirmoilla😎😎

    Kilpailutin. Sain potkut😒

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kilpailutin. Sain potkut😒

    Kannattaa soittaa liittoon!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kannattaa soittaa liittoon!!!!

    Soitin. Ei vastattu😒

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Soitin. Ei vastattu😒

    Soita loimaan liittoon!! Siellä vastataan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Soita loimaan liittoon!! Siellä vastataan!!

    Mikä on loimaan suuntanumero??

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä on loimaan suuntanumero??

    Oisko 059???

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Oisko 059???

    Meni väärään numeroon😔

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Meni väärään numeroon😔

    Soita numeropalveluun!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Soita numeropalveluun!

    Ei oo saldoo😞😞😞

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei oo saldoo😞😞😞

    Ota pikavippi

    Äänestä

Tuli mieleen vuokrafirmoista.
Telkkarissa oli juttu josta kävi ilmi että (oliko nyt peräti) 75% työpaikoista on ns. hiljaisessa haussa ja työpaikat täyttyvät useinmiten vuokrafirmojen kautta.
Eli vuokrafirmoilla on ns. rekrypalkkio, alussa homma alkaa vuokrasuhteella mutta jos työntekijä osoittautuu kehityskelpoiseksi niin firma voi palkata työntekijän ja maksaa vuokrafirmalle rekrypalkkkion.
Eli yksi varteenotettava kanava löytää vakipaikka on vuokrafirmat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pakko on myöntää, vuokrafirmalla oli parhaat suojaajat.

Aamulla tulivat jo tuntia ennen työn alkua työmaalle puhtaissa ja silitetyissä vuokrafirman laadukkaissa huomiovaatteissa ja vuokrafirman laadukkaat turvakengät juuri plankkattuina.

Voimistelivat asiallisesti itsensä työkuntoon samalla Maamme-laulua laulaen. Heti klo 7 tarttuivat ammattimiehet äärimmäisen teräviin mattoveitsiin ja pian selvisi että osa miehistä oli työskennellyt aiemmin leikkaavina lääkäreinä, niin oli tarkkaa työskentelyä kennolevyjen leikkauksessa. Ja tämän jälkeen kennolevyille polvistuivat teippaajat. Rulla suorastaa lensi kulmasta kulmaan ja silmieni edessä sain todistaa taikuutta, niin suorassa olivat teippaukset että niillä olisi voinut tarkistaa vatupassin tarkkuuden!

Pois lähtiessään kävivät kädestä pitäen kiittämässä vastaavaa mestaria ja huusivat kolminkertaisen eläköön huudon vuokrafirmalle. Eräs miehistä lahjoitti tunnin palkkansa ohi klenkkaavalle yksijalkaiselle sotaveteraanille joka teki vuokramiehille kunniaa samalla kahta vitosen seteliä ryppyisessä kourassaan puristaen.

Nyt tarvitsin taas ammattimaisia suojaajia päivän urakkaan mutta en muista tätä hyvää, aiemmin käyttämääni vuokrafirmaa. Tietääkö täällä kukaan mikä tuo firma saattaisi olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu