Mikä V*TTU MUA VAIVAA?

Moro,

29v, muuten terve ja urheilullinen mies jolla epilepsia.

Olen pienestä asti kärsinyt tästä vaivasta, tai oikeastaan siitä asti kun tajusin, että tolla housuissa olevalla banaanilla voi tehdä muutakin kuin pissiä. Nimittäin yölliset seikkailut ja koplailut.

Lähes jokainen aamu herään alasti (nukun yleensä bokserit jalassa) tai sitten herään yöllä kun olen vetämässä lapaan. Eli riisun yöllä vaatteeni ja koitan tyydyttää itseäni. Tää tapahtuu silloin kun olen yksin. Mikäli avovaimo on vieressäni, hipelöin häntä unissani, kädet vaeltelee, koitan harrastaa seksiä jne. Kaiken tämän teen 100% tiedottomassa tilassa, en nimittäin ikinä muista näistä yöllisistä jutuista mitään. Yleensä aamuisin vaimoke kertoo naureskellen, että mitä olen yöllä koittanut tehdä.

Joskus 15 vuotiaana silloinen tyttöystävä kertoi, että olin unissani yrittänyt seksihommia hänen kanssaan. Silloin jo pelästyin, että miksi teen niin. Olin myös muutamia vuosia sitten säädön luona, mentiin nukkumaan ja yöllä olin kuulema herättänyt säätöni ja harrastanut seksiä hänen kanssaan. Hän luuli, että halusin sitä vaikka olin täysin tiedottomassa tilassa. Eli tätä on ollut periaatteessa koko seksuaalisen ikäni ajan. Voin sanoa, että rupeaa oikeasti vituttamaan nämä jutut, varsinkin nyt kun viimeyönä kaveri oli sohvalla nukkumassa. Nukuin makkarin ovi auki, ja kaveri oli yöllä herännyt siihen kun olin unissani puhunut jotain panemisesta yms. asioista.

Miten tästä pääsee eroon? On meinaa todella ärsyttävä vaiva varsinkin jos se menee siihenkin että kaverin kyläillessä puhun unissani noin.

Olen koittanut kaikkia konsteja, mm. henkisesti illalla hokenut ''älä tee unissasi mitään'' tai toisena vaihtoehtona nukun shortsit jalassa ja ennen nukkumaanmenoa laitan shortsit tosi kireälle ja sidon umpisolmuun ne. Toi shortsit päällä nukkuminen on vähän hillinnyt tätä.

Joku joskus sanoi, että epilääke voi olla syypää, mutta en usko koska näitä lääkkeitä olen syönyt vasta muutamia vuosia.

Seksielämä muuten normaali, vaimokkeen kanssa muutaman kerran viikossa. Pornoa en katso.

Onko täällä muita kohtalontovereita? Vituttaako? Minua ainakin vituttaa kuin pientä jyrsijää. Kaikki vinkit ja avut otetaan vastaan.

Olipa taas länsimaalaisen ihmisen ahdinko. Vois välillä vähän miettiä, että mistä ruikuttaa, hohhoijjaa :D
0264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu