Pikainen vastaus

Tietääkö kukaan tai onko kokemusta tällaisesta? Sairastin tai vieläkin on jonkun verran niin flunssan kurkkukipuineen, mutta ei kuumetta.
Nenä ei enää tukossa, mutta pientä niiskutusta edelleen. Limaa kertyy keuhkoputkiin, että joutuu sitä kakoilemaan ja yskimään pois, välillä yökkäyttää varsinkin yön jäljiltä.
On tullut omituista uupumista. Omituista siksi, että jaksan kyllä suhkoht touhuta ja työt töissäkin tehdä, mutta kun kävelen vaikkapa roskapussia viemään, niin tuntuu ettei jaksa ollenkaan:(
Istuessa ei ole mitään ongelmia, vaan olo on hyvä.
Flunssa alkoi kuun alussa. Onko tämä kovinkin epänormaalia, että iskee tuo heikotus ja raskas olo?
Sairastan hyvin harvoin flunssaa. Ainoa sairaus oli korona viime vuonna.

Asia huolestuttaa todella, ja on tullut vaikka mitä kauheuksia mieleen.

Ja ei tarvitse kenenkään mainita lääkäriä, sillä aikuisena kyllä tiedän, että sinne on mentävä, jos ei olo kohene.
0311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tietääkö kukaan tai onko kokemusta tällaisesta? Sairastin tai vieläkin on jonkun verran niin flunssan kurkkukipuineen, mutta ei kuumetta.
Nenä ei enää tukossa, mutta pientä niiskutusta edelleen. Limaa kertyy keuhkoputkiin, että joutuu sitä kakoilemaan ja yskimään pois, välillä yökkäyttää varsinkin yön jäljiltä.
On tullut omituista uupumista. Omituista siksi, että jaksan kyllä suhkoht touhuta ja työt töissäkin tehdä, mutta kun kävelen vaikkapa roskapussia viemään, niin tuntuu ettei jaksa ollenkaan:(
Istuessa ei ole mitään ongelmia, vaan olo on hyvä.
Flunssa alkoi kuun alussa. Onko tämä kovinkin epänormaalia, että iskee tuo heikotus ja raskas olo?
Sairastan hyvin harvoin flunssaa. Ainoa sairaus oli korona viime vuonna.

Asia huolestuttaa todella, ja on tullut vaikka mitä kauheuksia mieleen.

Ja ei tarvitse kenenkään mainita lääkäriä, sillä aikuisena kyllä tiedän, että sinne on mentävä, jos ei olo kohene.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu