En pala helposti enkä myöskään rusketu, vaalea iho

En tunnu kuuluvan mihinkään niistä kategorioista, joihin ihot jaetaaan, kun en pala helposti, enkä myöskään rusketu helposti, siis Etelä-Suomen kesäisillä UV-indekseillä. Voiko iho palaa niin ettei se suuremmin punoita tai arista?

Ihoni on kuitenkin tosi vaalea, niin olen alkanut epäillä, että ehkä palan, mutta en vain huomaa sitä? Ihoni kuitenkin myös kesii hieman usein jo heinäkuun alkupuolella, ja hentoinen (lähes olematon) rusketus saattaa lähteä siinä samalla. Tämän vuoksi olen miettinyt josko se kuitenkin olisi palanut, vaikkei ole punoittanut tai ollut aristava, mitä nyt vähän ehkä kiristänyt, mutta sekin voisi olla kuivuudesta. Aiemmin olen luullut että se kesiminenkin olisi hilseilyä kuivuudesta, mutta nyttemmin olen alkanut epäillä jos se onkin ihan kesimistä.
0316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En tunnu kuuluvan mihinkään niistä kategorioista, joihin ihot jaetaaan, kun en pala helposti, enkä myöskään rusketu helposti, siis Etelä-Suomen kesäisillä UV-indekseillä. Voiko iho palaa niin ettei se suuremmin punoita tai arista?

Ihoni on kuitenkin tosi vaalea, niin olen alkanut epäillä, että ehkä palan, mutta en vain huomaa sitä? Ihoni kuitenkin myös kesii hieman usein jo heinäkuun alkupuolella, ja hentoinen (lähes olematon) rusketus saattaa lähteä siinä samalla. Tämän vuoksi olen miettinyt josko se kuitenkin olisi palanut, vaikkei ole punoittanut tai ollut aristava, mitä nyt vähän ehkä kiristänyt, mutta sekin voisi olla kuivuudesta. Aiemmin olen luullut että se kesiminenkin olisi hilseilyä kuivuudesta, mutta nyttemmin olen alkanut epäillä jos se onkin ihan kesimistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu