Huijaus käyttäen toisen nimeä

Jos minä olisin huijannut,käyttäen toisen henkilön nimeä,kolmatta henkilöä. Ja päästänyt perättömiä tietoja huijarille,siitä jonka nimeä on käytetty.
Niin onko tässä tapauksessa huijaus ainut asia mitä tutkitaan,kun on tehty rikosilmoitus.
7478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mistä asiasta teit rikosilmoituksen?

Äänestä

Riippuu tapauksesta, saattaisi olla vaikka petos-nimikkeellä.

Äänestä

Ap tässä. Olen se jonka nimeä on käytetty tällaisessa huijauksessa. Siis vain se petos tutkitaan,niinkö? Eikä sitä muuta,eli tuota toisena henkilönä esiintymistä,ja muuta sitä mitä siinä ohessa on,eli tälle jonka nimeä käytetty,on tullut ns kuraa niskaan.
Ja,voiko siis normaalisti käydä töissä,ettei vaikuta työsuhteeseen kun asia on tutkinnassa. En siis itse oo ilmoitusta tehnyt vaan se huijattu on.
Mietin näitä oheisjuttuja,että onhan tässä toinenkin uhri.

Äänestä
  • Kyllä ihminen saa esiintyä vaikka Aku Ankkana, mutta onko se rikos riippuu kenelle väärän nimen kertoo ja onko siitä aiheutunut taloudellista vahinkoa, tai vähäistä suurempaa haittaa. Suurin osa Suomen artisteistakin esiintyy yleisölle aivan muulla nimellä, kuin oikealla nimellään.
    Viranomaisille on aina kerrottava oikea nimi, kun viramomainen sitä kysyy. Jos tilaa jotakin jonkun toisen nimellä, silloin toteutuvat väärennys ja petos. Se kenen nimeä on käytetty on asianomistaja.
    Jos toisen nimellä esiintyminen on aiheuttanut taloudellista vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa on kyse identiteettivarkaudesta.

    Äänestä

Että tutkitaanko diinä ensinkään esim identiteettiin kohdistunutta väärinkäyttöä? Tai sitä soppaa,kun petoksen uhri mättää ns kuraa tän identiteettivarkaan uhrin niskaan ennen kuin tajuaa tulleensa huijatuksi.

Äänestä
  • Digiajan kuumenevaa tietovuotoa...

    Äänestä

Identiteettivarkaus ei ole sama asia kuin kutsuminen itseään jollakin toisella kuin omalla nimellään.

Rikoksen edellytys on taloudellinen vahinko tai vähäistä suurempi haitta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos minä olisin huijannut,käyttäen toisen henkilön nimeä,kolmatta henkilöä. Ja päästänyt perättömiä tietoja huijarille,siitä jonka nimeä on käytetty.
Niin onko tässä tapauksessa huijaus ainut asia mitä tutkitaan,kun on tehty rikosilmoitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu