Onko joku muu tramal-koukussa?
Olen käyttänyt Tramalia jo vuosia. Yrittänyt irtaantua mutta en ole onnistunut.
Kipujen takia olen retkahtanut uudelleen mutta myös vieroitusoireiden takia.
Annostus mulla on 2kpl 150mg tablettia päivässä.
Tuo annostus on neljänneksen liikaa, jos otan kaksi päivässä saa päänsäryn.
Puolitoista on sellainen määrä että tuntuu elimistö haluavan koko ajan enemmän.
Nyt olen saanut muutamassa viikossa pudotettua yhteen tablettiin..se tuntuu jo siedettävällä. Iltapäivällä kun otan puolikkaan klo 14-15 niin pärjään ilta 20-21 jolloin otettava taas puolikas että pärjään yön.
Mieluummin kärsin kipua kuin Tramal vieroitusoireita. Kovaa vilua, levottomia jalkoja ja käsiä.
Päivällä jos jaksan koko ajan tehdä jotain niin pärjään ilman lääkettä mutta jos yritän koko päivän olla ilman iltaan saakka niin elimistö vaatii kovemman annostuksen että olo tasoittuu.
Tavoite on että kesään mennessä olen päässyt puoleen tablettiin..tuota tablettiahan ei saisi pilkkoa muuta kuin kahteen osaan mutta on pakko kesään mennessä puolittaa vielä puolikaskin tabletti.
Liian tiukalla aikataululla ei onnistu mitenkään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.