Narikkapalvelut oli ulkoistettu Total sec nimiselle firmalle, joka oli kuitenkin
käyttänyt myös alihankkijoita. Kaaos syntyi, kun narikkatyöntekijät jättivät
paikkansa liian aikaisin. Eli kenen syy? Tilaajan Dose Familyn vai Total secin.
käyttänyt myös alihankkijoita. Kaaos syntyi, kun narikkatyöntekijät jättivät
paikkansa liian aikaisin. Eli kenen syy? Tilaajan Dose Familyn vai Total secin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Järjestäjä vastaa siitä, että tapahtumakokonaisuus toimii. Alihankkija siitä, että alihankintana toimitettu osa toimii.
Uusimman tiedon mukaan, narikka henkilökunta olisi silloin Kaapelitehtaalla
Uutena vuotena joutunut jonkinlaisen hyökkäyksen kohteeksi. Mitä hiirulaisia
siellä on silloin ollut töissä?
Dose Family on luottanut Total seciin ja Total on mokannut totaalisesti. Hyökkäys
henkilöstöä kohtaan on tietenkin väärin.
Miksi naulakonhoitajien pitäisi osata taistella/puolustautua?
Katso Majoitus- ja ravitsemusalan työehtosopimuksesta niin siellä naulakonhoitajat ovat mainittu erikseen. Naulakonhoitajan ei kuulu tehdä järjestyksenvalvojan työtehtäviä.
Voi toki siistijän pukea poliisiksi tai kaupan myyjän vartijaksi, mutta ihmettely on turhaa kun henkilöt eivät suoriudu uhkaavista voimankäyttöä vaativista tilanteista.
Muutenkin jos käyttää voimaa niin on aina syytteessä. Kansa on halunnut, että turvallisuushenkilöt ovat pieniä tissiposkia ja ulkonäkö vastaa heidän vasemmistolaista ideologiaansa.
Onhan turvahenkilöinä naisiakin, muina kuin pelkkinä aulaemäntinä. Eikö poket yleensä hoida myös narikkaa? Joutuuhan poliisitkin käyttämään voimaoimia, että saavat henkilön maihin. Unohdat,että on olemassa ns.turvahoitajia ja turvamyyjiä, jotka ovat saaneet
sekä myyjän,että vartija koulutuksen tai sekä hoitajan, että vartijan koulutuksen.
Teattereissa tai muissa kulttuurialan laitoksissa ei naulakko henkiläkunnan tietenkään tarvitse osata painia. Nyt oli varmaan hankittu tavallisia ihmisiä naulakon hoitajiksi, joilla ei ollut tarvittavaa osaamista tuhansien ihmisten hallintaan. Ehdottamasti olisi pitänyt olla turva-alan henkilöstöä myös hoitamassa narikkaa silloinUutena vuonna Kaapelitehtaalla.
Eivät oikeat turvallisuusalan työntekijät mitään naulakkoka hoida, kerä tuoppeja, vie ostoskärryjä, istu kassalla tms.
Sellaiset kaksi duunia yhden hinnalla kustannusratkaisut hoitavat. Ja silloin laatu on mitä on.
Miksi ei ole mitään kännykkävideota tai turvakameran kuvaa tapahtuneesta kärhämästä on vaan Total Secin toimarin sana.