Mökille keittiöallas

Haluaisin saarimökin keittiöön keittiöaltaan, jossa voisi esimerkiksi tiskata astioita. Miten vesien käsittely pitäisi hoitaa? Kantovesi.
9254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jätevesilain ja asetuksen mukaisesti, ei ole vaikeaa tai kallista.

Äänestä

Vaatimukset määräytyvät kuntakohtaisesti. Yleensä jätevesien käsittelyyn riittää ruusupuska, jonka juurelle jätevesi kaadetaan. Kun käytössä on kantovesi. Vaatimustaso on aivan eri, jos vesi tulee sisälle muutoin kuin ämpärissä kantaen!

Mutta... tässä voi veden äärellä / kunnasta riippuen olla poikkeuksia, joten ei auta kuin ottaa rakennusvalvotaan yhteyttä / selvittää asia vaikka kunnan webbisivuilta (yleenäs tieto löytyy aika helposti).

Äänestä

Minulla on mökillä porakaivo, joka pyörii suurimman osan vuodesta aurinkopaneeleilla ja akuilla. Kaivosta ei kuitenkaan johdeta vettä mihinkään, vaan käytössä on vesiposti eli siis kantovesi.

Katsooko viranomainen vesipostin kantovedeksi? Käytännössähän se kantovettä on.

Äänestä
  • Vesi ei tule putkea pitkin sisälle = kantovesi. Käytettävä vesimäärä oletetaan tällöin pieneksi ja yleensä riittää erittäin kevyt käsittelyjärjestelmä (ruusupuska). Mutta rantamökin tai pohjavesialueen tapauksessa voi olla keskimääräistä tiukemmat vaatimukset. Joten... kysy kunnan rakennusvalvonnasta.

    Äänestä

Vaikka imeytyskaivo rasvanerottelulla on helppo ja halpa, jos maaperään voi kaivaa, eikä oo pelkkää kalliota. Moderni versio tuosta ruusupuskasta. Rasvenerottelu on tiskivesille hyvä lisä pelkkään suoraan imeytykseen. Viemäriputki tuohon kaivoon, ja siitä vaikka salaoja putken pätkällä imeytys kivi/sorapesään (nämä siis upotetaan maan sisään).

Äänestä
  • Voiko näitä systeemejä käyttää myös talvella?

    Äänestä

Parempi tilata pizzaa ja kebabbia niin ei tarvi tiskailla merivedessä sotkuja!🤨🤨

Äänestä

Kanto on yleensä huono vesilähde vaikka keväällä kaadetun koivun kannosta kyllä aika kauan vettä tursuaakin.

Äänestä
  • Tämän vuoksi tulkinta onkin, että vettä käytetään vain vähäisiä määriä.

    Espoossa suihkusi taannoin vettä valaisintolpasta. Kyseiselle ilmiölle on oma nimityksensä - valonlähde.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Haluaisin saarimökin keittiöön keittiöaltaan, jossa voisi esimerkiksi tiskata astioita. Miten vesien käsittely pitäisi hoitaa? Kantovesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu