Hampaan poisto ja paikkaus samaan aikaan

Oli tunnin aika ja hammaslääkäri ehdotti, että paikkaillaan niin paljon kuin ehditään ja sitten poistetaan hammas.

Puudutettiin toinen puoli. Etu, välihampaita paikattiin. Poskihammas oli lohjennut juurta myöten ja tulehtunut juuresta ja tehnyt fistelin kitalakeen. Se piti poistaa.

Kotona nyt operaation jälkeen. Nyt paikattua hammasta vihloo kylmä ja poiston vuoksi pitäisi kylmää syödä. Hankalaa.

Muutenkin paikatut hampaat tuntuvat oudoilta. Liian isolta? Etuhampaiden välissä oli joku tökkö, jota tökin hammastikulla. En enää ota paikkausta ja poistoa samalle kerralle.

□□□□

Oli hurjaa poistossa kun tökki jollain ruuvimeisselillä ja välillä pyyhkäisi rätillä hammasta. Aivan täynnä verta. Pehmeät juuret kuulemma, niin kesti vääntää ja ruuvata.

Kotona lopulta verenvuoto loppui onneksi. Olin laittanut vielä uuden sideharso, kun verta hulahti.

Nyt kaikkia hampaita vihloo ja paikattu hammas tuntuu todella isolta.
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olin sellaisessa ja oli aika hauskaa paitsi e4ttä puudutusaine eli novokaiinia liian ähän, ja nyt ei tunnu kipuaq iso väliaikainen paikka ja on jo vqarattu uusi juttu räätälille-hammaslääkärille.

Jännä ääni sinänsä kun hampio lääkäri poidstaa viisasuden hampaanb kilaqhtaa sastyiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oli tunnin aika ja hammaslääkäri ehdotti, että paikkaillaan niin paljon kuin ehditään ja sitten poistetaan hammas.

Puudutettiin toinen puoli. Etu, välihampaita paikattiin. Poskihammas oli lohjennut juurta myöten ja tulehtunut juuresta ja tehnyt fistelin kitalakeen. Se piti poistaa.

Kotona nyt operaation jälkeen. Nyt paikattua hammasta vihloo kylmä ja poiston vuoksi pitäisi kylmää syödä. Hankalaa.

Muutenkin paikatut hampaat tuntuvat oudoilta. Liian isolta? Etuhampaiden välissä oli joku tökkö, jota tökin hammastikulla. En enää ota paikkausta ja poistoa samalle kerralle.

□□□□

Oli hurjaa poistossa kun tökki jollain ruuvimeisselillä ja välillä pyyhkäisi rätillä hammasta. Aivan täynnä verta. Pehmeät juuret kuulemma, niin kesti vääntää ja ruuvata.

Kotona lopulta verenvuoto loppui onneksi. Olin laittanut vielä uuden sideharso, kun verta hulahti.

Nyt kaikkia hampaita vihloo ja paikattu hammas tuntuu todella isolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu