Nyt ei voi palkkoja nostaaa, se ruokkkii inflaatiota

Palkkojen nousu on avainasemassa inflaation kehityksessä pitkällä aikavälillä.

Euroalueen inflaatio kiihtyi jo yli yhdeksään prosenttiin: ekonomistit arvioivat hintojen kallistumisen jatkuvan edelleenä
Energia kallistui euroalueella 38,3 prosenttia viime vuoden elokuusta.
Ruoka kallistui elokuussa euroalueella elokuussa 10,9 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Kuluttajahintojen kallistumisen seurauksena kotitalouksien ostovoima heikkenee, koska tietyllä määrällä rahaa saa ostettua vähemmän tavaroita ja palveluita kuin aikaisemmin. Vilkas inflaatio on palkansaajien lisäksi haitallista yrityksille ja sijoittajille.
Rahapolitiikan kiristäminen hidastaa inflaatiovauhtia yleensä puolen vuoden kuluttua ja saavuttaa täyden vaikutuksensa runsaan vuoden aikana.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn varoittaa inflaation todennäköisestä kiihtymisestä, jos työntekijöiden palkkoja päätetään nostaa liikaa syksyn neuvottelukierroksilla. Rehn puhui hallituksen budjettiriihessä Säätytalolla keskiviikkona.

Lue lisää: Budjetti­neuvottelut jatkuvat vain hallitus­puolueiden johtajien kesken – Valtiovarain­ministeri Saarikko suorassa lähetyksessä juuri nyt
Rehn kertoi ymmärtävänsä toiveita palkankorotuksista inflaation aikana. Suomessa inflaatio nousi heinäkuussa 7,8:aan prosenttiin, mikä on eniten sitten 1980-luvun. Tilastokeskuksen mukaan ruoan hinta oli elokuussa 12 prosenttia kalliimpaa kuin aiemman vuoden elokuussa.

”Palkkakulut välittyvät kuitenkin takaisin hintoihin, ja riskinä on inflaatiota ruokkiva hintojen ja palkkojen kierre”, Rehn sanoi.
Hänen mukaansa palkkainflaation kehitys on avainasemassa pitkällä aikavälillä. Rehn katsoo, että maltillinen palkkainflaatio pitäisi Suomen kilpailukykyisenä suhteessa kilpailijamaihin nyt, kun moni yritys etsii korvaajia menetetylle Venäjän-markkinalle.
0128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

TavjaHavonen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu