Syksy on täällä, Teknologiateollisuus ounastelee taantumaa

En muista viime 2000-luvulta yhtäkään syksyä, jolloin teknologiateollisuuden syksyn näkymät eivät olisi olleet synkkiä tai vielä synkempiä. Miten ne herrat pärjää, kun meilläkin on näin tiukkaa?

Eiköhän se olisi palkkariehan aika nyt kun inflaatiokin on tapissa. Moniko teknologiateollisuuden jäsenyritys jättää hintansa nostamatta? Mutta palkansaajien pitäisi tyytyä nollalinjaan? Ei enää. Maltillinen tulopolitiikka pudotti suomalaisten työntekijän ostovoiman kehitysmaalaisen tasolle. Monissa ns kehitysmaissa koulutetun ammatti-henkilön palkan ostovoima jättää suomalaiset kolleegansa häpeään. Kuten lehdistä on sanut lukea, Suomessa julkisella sektorilla ei toimi enää mikään muu kuin kehitysavun maksattaminen.
1216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Työnteosta on tullut kannatamatonta jo ajat sitten, siis ennen koronaa ja Venäjä keissiä.
Palkat on ihan tietoisesti laskettu entisestään mm. teollisuudessa vuokrafirmoilla ja epätyypillisillä työsuhteilla pohjalukemiin.

Lisäksi firmat ovat keskenään sopineet EK:n kautta ettei palkkataso saa olla tietyn rajan ylitse duunarihommissa.

No seuraus tästä on että talous romahtaa pysyvästi entisestäänkin ja nousua ei koskaan enää tule, kannattiko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En muista viime 2000-luvulta yhtäkään syksyä, jolloin teknologiateollisuuden syksyn näkymät eivät olisi olleet synkkiä tai vielä synkempiä. Miten ne herrat pärjää, kun meilläkin on näin tiukkaa?

Eiköhän se olisi palkkariehan aika nyt kun inflaatiokin on tapissa. Moniko teknologiateollisuuden jäsenyritys jättää hintansa nostamatta? Mutta palkansaajien pitäisi tyytyä nollalinjaan? Ei enää. Maltillinen tulopolitiikka pudotti suomalaisten työntekijän ostovoiman kehitysmaalaisen tasolle. Monissa ns kehitysmaissa koulutetun ammatti-henkilön palkan ostovoima jättää suomalaiset kolleegansa häpeään. Kuten lehdistä on sanut lukea, Suomessa julkisella sektorilla ei toimi enää mikään muu kuin kehitysavun maksattaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu