Meillä on eräitä aineita vaikka muille jakaa

YK:n ja Maailmanpankin arvion mukaan veden niukkuudesta kärsivillä alueilla elää 2,5 miljardia ihmistä ja vuoteen 2050 mennessä jopa puolet maapallon väestöstä kärsii vesipulasta. Samoin meillä on muhkeat turvevarat, kunhan niitäkin aletaan hyödyntään. Turvetta on niin paljon että laskimesta jo loppuu numerot, jos galgulaattorilla sitä yritetään esille ottaa. Jo turpeen kasvu vuosittain on muhkeaa
10 m3 hehtaarille, ja hehtaareja on 10 miljoonaa. Äkkiä päässä laskien 100 miljoonaa m3 pelkkä kasvu vuosittain.
Samoin Suomi on metsäinen maa, metsät on hyvin hoidettu, kasvua tulee muhkeasti.
Myös kaivos materiaaleja löytyy, ihan kalliita kysyttyjä akkumetalleja. Neuvostoliitto vei malmioita, mutta kyllä niitä vielä jäikin. Ei niin rautapitoisia kuin Ruotsin pohjoisosissa, kun magneetilla kokeilin malmipalasta otti vihaisesti kiinni, niin suuri on rautapitoisuus. Myös metsän annit on muhkeita, juuri tulossa marjastus aika, saamme poimia kenen tahansa metsästä yhtä maailman parasta antia, terveellisiä marjoja, jotka pitää taudit loitolla. Jo liikkuminen metsässä on sellaista antia, että "oksat pois, ja pala runkoakin".

Nyt Yliväpeli Orhonen lähtee naisten tykö, kiimassa vai missä huutelevat ?
20290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Näin on näreet.

Äänestä
  • Tuolha se on näreen takana.

    Äänestä

  • Tietyt maattomat asuvat muiden maissa rosvoina.

    Äänestä

Nyt Yliväpeli Orhonen lähtee naisten tykö, kiimassa vai missä huutelevat

Äänestä

Eikä sanaakaan palstan aiheesta.

Äänestä
  • Tämä kommunistipoju se jaksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tämä kommunistipoju se jaksaa.

    Kommunistipojujen ei ole tarvinnut työllä itseä rasittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kommunistipojujen ei ole tarvinnut työllä itseä rasittaa.

    Älä viitsi suurin osa kommareistakin tekee työtä tehtaissa osana liukuhihnaa. Korjaa koneita. Pakkaa tavaraa et voit ostaa kaupasta ja kommunisti myyjä rahastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Älä viitsi suurin osa kommareistakin tekee työtä tehtaissa osana liukuhihnaa. Korjaa koneita. Pakkaa tavaraa et voit ostaa kaupasta ja kommunisti myyjä rahastaa.

    Eikai kommarit halua kuin lakkoilla vain.
    https://www.youtube.com/watch?v=4LrXt-QNaak

    Äänestä

Kyllä ne vedet ja maan mineraalit vielä jaetaankin,
ilmaiseksi jakoon maailmalle,

Kokoomus hoitaa tuttuun tyyliinsä :)

Äänestä

Nyt tekniikka jätevesistäkin tehdä energiaa. Alkaa tulemaan ns jäte arvoon arvaattomaan. Turvepäästöt saadaan kuriin, turvetta sitten on eikä "meinaa.
Tuokin jo vanha asia kun talouksien sekajäte poltetaan.

Äänestä
  • Kyllä paskavedestä saa talteen lämpöä kuin vesivoimaa siinä kuin muustakin vedestä saa. Aurinko kennot navetan katolla pelastaa lehmiä. Ja sadeveden talteen otto on kastelu vettä. Merivettä voi käyttää vesivoimaan kuin vuorilta valuvaa vettä suodatettuna. Lumet sulaa keväällä taas Sveitsissä Alpeilla Itävallassa ja vettä tulee. Tulva vedestä osa pitää aina joko johtaa kuivaan osaan tai säilöä kasteluun. Elukan paskaa voi kuivata ja polttaa lämmitykseen. Afrikassa elukan paskaa kuivataan ja tehdään talon seiniä.

    Äänestä

Jo liikkuminen metsässä on sellaista antia, että "oksat pois, ja pala runkoakin".

Äänestä

Nyt Yliväpeli Orhonen lähtee naisten tykö

Äänestä

Sitten kerron "vitsin poikasen" ainakin purskahdin nauruun kun ensikerran asian huomasin, nimittäin Helsingin -enrgian (Helen) hallituksen puheenjohtaja on vihreitten Osmo Soininvaara

Äänestä

2050 mennessä jopa puolet maapallon väestöstä kärsii vesipulasta. Samoin meillä on muhkeat turvevarat, kunhan niitäkin aletaan hyödyntään. Turvetta on niin paljon että laskimesta jo loppuu numerot, jos galgulaattorilla sitä yritetään esille ottaa. Jo turpeen kasvu vuosittain on muhkeaa
10 m3 hehtaarille, ja hehtaareja on 10 miljoonaa. Äkkiä päässä laskien 100 miljoonaa m3 pelkkä kasvu vuosittain.
Samoin Suomi on metsäinen maa, metsät on hyvin hoidettu, kasvua tulee muhkeasti.
Myös kaivos materiaaleja löytyy, ihan kalliita kysyttyjä akkumetalleja. Neuvostoliitto vei malmioita, mutta kyllä niitä vielä jäikin.

Äänestä

Turve tulee!

Äänestä
  • Tekee meistä rikkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tekee meistä rikkaita.

    Kuin Neuvostoliitossa "kaikki työläiset on miljonäärejä"
    Sama nytkin Putinin diktatuurissa, kun kk palkka 1 euro = 750 ruplaa vastaavuus.

    Äänestä

Aasiassa ja Afrikassa lisäännytään holtittomasti meidän näkökulmasta katsottuna.

Väestönkasvu ja -tiheys hakee heillä ympäristön asettamia rajoja, eli ainoastaan veden ja ravinnon saatavuus säätelee.
Ravinnon ja veden niukkuus kuuluvat määräävänä tekijänä heidän tapaansa elää.

Valtaosa planeetan ihmispopulaatiosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yliväpeli_Orhonen kirjoitti:

YK:n ja Maailmanpankin arvion mukaan veden niukkuudesta kärsivillä alueilla elää 2,5 miljardia ihmistä ja vuoteen 2050 mennessä jopa puolet maapallon väestöstä kärsii vesipulasta. Samoin meillä on muhkeat turvevarat, kunhan niitäkin aletaan hyödyntään. Turvetta on niin paljon että laskimesta jo loppuu numerot, jos galgulaattorilla sitä yritetään esille ottaa. Jo turpeen kasvu vuosittain on muhkeaa
10 m3 hehtaarille, ja hehtaareja on 10 miljoonaa. Äkkiä päässä laskien 100 miljoonaa m3 pelkkä kasvu vuosittain.
Samoin Suomi on metsäinen maa, metsät on hyvin hoidettu, kasvua tulee muhkeasti.
Myös kaivos materiaaleja löytyy, ihan kalliita kysyttyjä akkumetalleja. Neuvostoliitto vei malmioita, mutta kyllä niitä vielä jäikin. Ei niin rautapitoisia kuin Ruotsin pohjoisosissa, kun magneetilla kokeilin malmipalasta otti vihaisesti kiinni, niin suuri on rautapitoisuus. Myös metsän annit on muhkeita, juuri tulossa marjastus aika, saamme poimia kenen tahansa metsästä yhtä maailman parasta antia, terveellisiä marjoja, jotka pitää taudit loitolla. Jo liikkuminen metsässä on sellaista antia, että "oksat pois, ja pala runkoakin".

Nyt Yliväpeli Orhonen lähtee naisten tykö, kiimassa vai missä huutelevat ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu