Vuonna 2002 euroon siirtymisen yhteydessä markat jaettiin euroiksi vakioluvulla, jonka suuruus on 5,94573.
Vuoden 1963 uudistuksessa otettiin käyttöön niin sanottu uusi markka, jonka arvo oli 100 vanhaa markkaa; toisin sanoen uudistuksessa leikattiin pois kaksi nollaa.
Otetaan vuosi 1974, silloin 1 markka vastaa tämän 1 euroa. Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 3,91. Muutos 6,06-kertainen eli 505,56 %.
Halvimmillaan bensiini oli 1990-luvun alussa. Vuonna 1992 litra maksoi 0,86 euroa. Ensimmäisen kerran yhden euron hinta ylitettiin vuoden 1974 alussa, mutta seuraavana vuonna litrahinta putosi jälleen euron alapuolelle. 1980-luvun alussa hinta ylitti pari kertaa 1,40 euroa.
Pääosa bensiinin hinnasta on veroja.
Bensan hinta on tosiaan noussut. Vuonna 1988 tammikuussa maksoi 95E-bensiini 3,33 markkaa eli 0,56 euroa litralta. Sittemmin hinta on noussut epätasaisesti mutta varmasti, ja vuoden 2022 aikana nyt bensa maksoi keskimäärin 1,88 euroa litralta,
halvemmallakin saanut.
Vuoden 2000 rahamäärää 100,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2021 oli 22,61 euroa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskity sinä 'kouluttaja' laskemaan sitä sairaseläkettäsi, kohta viedään sekin kepun metsäteollisuuden rekkarallin rahoittamiseksi.