Muistisairaus ja ajo oikeudetta ajo

Muistisairas uhoaa lähtevänsä ajamaan muutaman kilometrin päähän. Ja ajo-oikeudetta tietysti. Mietin seuraavaa.. Voinko omaisena soittaa poliisille ja ilmoittaa asiasta ja toiseksi paljonko tuosta tulee sakkoja.. Muistisairas ei itse tajua tilannettaan vaan luulee osaavansa autolla ajon edelleen. No voi jotain osatakin mutta entä jos sattuu jotain, ei välttämättä itselle vaan täysin ulkopuoliselle...
13904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mistä tiedät onko se muistisairas. Nykyään ihmiset leimataan muistisairaiksi kun lääkärit ei keksi muuta diagnoosia näkymättömille mielikuvitustaudeille joita työttömille määrään.

Äänestä

Aloittajan kirjoituksesta voi päätellä, että ajokortti on ollut, mutta lääkäri on sen vienyt. Suomeksi, lääkäri on ilmoittanut muistisairaudesta poliisille ja ajoluvan haltijan
ajo-oikeus on poliisin toimesta viety, eli hänet on määrätty ajokieltoon.

Rikoksena ajo-oikeudetta ajo vanhenee kahdessa vuodessa, eli kiirettä ei ole, ellei pyri siihen, että poliisi yrittää estää ajon.
Koska muistisairas on ajokiellossa, niin ensimmäisestä kärystä seuraa 30 päiväsakkoa.
Jos hänen eläkkeensä on 2000 euroa netto, niin sakko on 870 euroa. Seuraavasta kärystä sakko on 986 euroa.
Jos muistisairaalla ei ole koskaan ajokorttia ollut, niin silloin ensimmäisestä kärystä sakko on 580 euroa.
Jos jotakin sattuu, niin silloin katsotaan, kuka on siihen syyllinen. Syyllinen saa poliisilta sakot, tai joutuu käräjille.

Äänestä
  • Unohtui. Jos sattuu kolari, niin syylliseltä tippuvat liikennevakuutuksen bonukset, ellei syyllinen maksa syyttömän vahinkoa lompakostaan. Omat vahingot korvataan vakuutuksesta vain, jos autolla on voimassa oleva kasko vakuutus. Siinäkin on omavastuu.

    Äänestä

  • Nuo laskelmat tarkoittaako 4 päiväsakkoa lisää uusinnasta. Mistä voisin löytää virallista tietoa tästä

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nuo laskelmat tarkoittaako 4 päiväsakkoa lisää uusinnasta. Mistä voisin löytää virallista tietoa tästä

    Joo, poliisilla on käsikirja sakon määräämistä varten. Ennen se oli netissä, mutta on nyt jostain syystä poistettu.

    Äänestä

Jospa nyt ihan ensimäiseksi tilaatte ajan sinne missä hänellä diaknosoitu muistisairaus testeineen.Se on ylensä sairaalan plk.neuroloogi jolla testejen kokeiden jälkeen on oikeus antaa asian lausunto.Pääkaupunki seutut Siisi Helsinki alueet. Läheteen sihen antaa Terveyskeskus lääkäri.Julkisen sektorin sairaalan plk,neuroloogille.Ja käyntejä testejä kokeita on enemän kuin 1 kerta.Jos sillä käyty,Uusi lähete tilanteet muttuneet ja tutkimuksiin.Joissa selviää onko ihminen enää oiketettu ajokortiin.Pelkä soitossi ja oma diakonosisi on muisti sairas:EI RITÄ POLISILLE!

Äänestä

Ei muuta kun mopoauto papalle ,ei tarvi korteista välittää.

Äänestä
  • Esitätkö, ettei mopoauton ajamiseen tarvita ajokorttia?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Esitätkö, ettei mopoauton ajamiseen tarvita ajokorttia?

    Huokaus, voi, voi, jos kysymys on papasta, niin todennäköisesti hän on syntynyt ennen v. 1985.
    Jos on syntynyt v. 1985, tai sitä ennen, niin mopoauton kuljettamiseen ei tarvita ajo-oikeutta, eli ajokorttia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huokaus, voi, voi, jos kysymys on papasta, niin todennäköisesti hän on syntynyt ennen v. 1985.
    Jos on syntynyt v. 1985, tai sitä ennen, niin mopoauton kuljettamiseen ei tarvita ajo-oikeutta, eli ajokorttia.

    Anteeksi, olin väärässä. Kuurot ja sokeat saavat siis ajaa mopoja muistisairainakin, mikä on mielestäni yllättävää. Kukapa ei omasta mielestään olisi aina ajokunnossa, etenkin sairaana?

    Vanha vitsi, joka ielestäni hämmästyttävästi on edelleenkin ajankohtainen:

    Pappa täyttää tasavuosia ja suku kokoontuu miettimään hänelle lahjaa:

    – Ostetaan hänelle televisio!
    – Mitä turhia, eihän hän enää näe juuri mitään.

    – Ostetaan hänelle sitten radio!
    – Ääh, eihän hän kuulekaan enää juuri mitään.

    – Hankitaan hänelle sitten mopo!
    – Joo, niin me tehdään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huokaus, voi, voi, jos kysymys on papasta, niin todennäköisesti hän on syntynyt ennen v. 1985.
    Jos on syntynyt v. 1985, tai sitä ennen, niin mopoauton kuljettamiseen ei tarvita ajo-oikeutta, eli ajokorttia.

    "Jos on syntynyt v. 1985, tai sitä ennen, niin mopoauton kuljettamiseen ei tarvita ajo-oikeutta, eli ajokorttia."

    Mopoauton ajamiseen vaaditaan kaikilta ajokortti.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Jos on syntynyt v. 1985, tai sitä ennen, niin mopoauton kuljettamiseen ei tarvita ajo-oikeutta, eli ajokorttia."

    Mopoauton ajamiseen vaaditaan kaikilta ajokortti.

    Näin on. Kortti vaaditaan, vaikka kuinka huokailisi.

    "Mopokortti on vuonna 1985 ja sen jälkeen syntyneille mopoilijoille pakollinen. Mopokorttia ei siis ole tarpeen hankkia, jos on täyttänyt 15 vuotta ennen vuoden 2000 alkua. Mopokortilla saa ajaa kaksi- ja kolmipyöräisiä mopoja, joiden enimmäisnopeus on 45 km/h ja moottorin tilavuus 50 cm3. Lisäksi saa ajaa kevyttä nelipyörää, jonka ajamiseen vaaditaan mopokortti myös ennen vuotta 1985 syntyneiltä."

    https://laki24.fi/liik-ajokorttiajokielto-mopokortti/

    Äänestä

Poliisi ei voi asialle mitään, koska uhoaminen ei ole rikollista.

Siksi sinun kannattaakin ottaa muistisairaalta omaiseltasi autonavaimet pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muistisairas uhoaa lähtevänsä ajamaan muutaman kilometrin päähän. Ja ajo-oikeudetta tietysti. Mietin seuraavaa.. Voinko omaisena soittaa poliisille ja ilmoittaa asiasta ja toiseksi paljonko tuosta tulee sakkoja.. Muistisairas ei itse tajua tilannettaan vaan luulee osaavansa autolla ajon edelleen. No voi jotain osatakin mutta entä jos sattuu jotain, ei välttämättä itselle vaan täysin ulkopuoliselle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu