Hampaan poisto ja epämääräinen kipuilu

Terve!

Meikäläisen ongelma tässä. Alaviisaudenhammas poistettiin pari viikkoa sitten, ja itse poisto-operaatio onnistui suhteellisen hyvin. Eli hammasta tarvinnut paloitella, eikä puukkoa käyttää. Mutta siihen loppuikin lysti.

Nyt hampaan ympäristö laajalta alueelta (ei ehkä kuitenkaan monttu itsessään) on kipuillut poistosta lähtien. Välillä kipu on erittäin epämääräistä, ja tuntuu koko saman puolen alahammasrivistössä, välillä leviää säteilykipuna ylähammasrivin viimeisiin hampaisiin, välillä koko alaleuan puolikkaaseen, välillä tuntuu korvassa ja välillä kaulalla. Hammaslääkäri määräsi antibioottikuurin, kun olin kipuillut yhä pahenevan korva- ja kaulakivun kanssa muutaman päivän, ja nieleminen alkoi sattumaan. En tiedä johtuuko antibiootista vai mistä, mutta em. alueen kipuilut ovat sittemmin lieventyneet, ja nyt voi ruokaakin nieleskellä normaalisti.

Mut joo, muutoin kipuja kyllä piisaa. Buranaa on mennyt noin 1000 mg joka päivä poistosta lähtien. Kipu on kaikkein kovinta leukaluussa poistetun hampaan ja viereisen hampaan välimaastossa. Kun siitä painaa sormella, niin selkeästi huomaa asian. Olenkin alkanut pelätä että viereinen hammas on jotenkin tuhoutunut poisto-operaatiossa, ja tulehtunut sisältäpäin. Tai vaihtoehtoisesti tulehdus on päässyt leukaluuhun, ja siihen ei määrätty antibiootti pure. Aikamoista tuskaa tämä joka tapauksessa.

Että mitähän tämän kanssa tekisi? Kokemuksia palstalaisilla? Uusi hampilääkäriaika varmaan venyy aika pitkälle, ja mitä siinä nyt toimenpiteeksi osaa pyytää, viereisen hampaan poiston tai juurihoidon?
4706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Että mitähän tämän kanssa tekisi?
Turha kysymys, aloittaja on näemmä tehnyt aloituksen !!

Äänestä
  • Uutta hammaslääkäriaikaa ei ole vielä varattu, vaikka vakavasti harkinnassa on. Kun ei tiedä onko tämä normaalia vai ei. Ensimmäinen hampaanpoisto, ja mitään ohjeistusta asiasta ei hammaslekurilta tullut. Vanutuppoa piti purra puolituntia poiston jälkeen, ja antibiootit sain kun valitin nielun kipua. Netistä googlaillessa moni sivusto kertoo että hampaan poisto sattuu päivän-pari, ja sitten helpottaa. T. Ap

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uutta hammaslääkäriaikaa ei ole vielä varattu, vaikka vakavasti harkinnassa on. Kun ei tiedä onko tämä normaalia vai ei. Ensimmäinen hampaanpoisto, ja mitään ohjeistusta asiasta ei hammaslekurilta tullut. Vanutuppoa piti purra puolituntia poiston jälkeen, ja antibiootit sain kun valitin nielun kipua. Netistä googlaillessa moni sivusto kertoo että hampaan poisto sattuu päivän-pari, ja sitten helpottaa. T. Ap

    Eiköhän olisi kohtuullista päästä hammaslääkäriin heti, eikä puolen vuoden odottelun jälkeen, jos on ongelmaa poiston jäljiltä?

    Itselläni toki oudolta on tuntunut aina hampaan poiston jälkeen, mutta ajan myötä tottunut. Ei erityisemmin kipuja, korkeintaan puudutuksen poistuttua.

    Paikkaamisten jälkeen sen sijaan on ollut runsaastikin vihlomisia yms, kunnes uusi purennan tasapaino on löytynyt. Nyt paikkaamisista reilu kuukausi, ja niihinkin on jo hyvin tottunut.

    Minun mielestä kova kipu pitkän aikaa ei kuulu asiaan. Joku on vikana. Pienet vihlaisut ovat asia erikseen.

    Äänestä

Aloittajalle, soita oitis päivystykseen aamulla tai iltapäivä päivystykseen, kuulostaa että pitäisi kuvata uudestaan mitä siellä näkyy , mulla edessä hampaan leikkaus ja olen saanut trauman lapsena asiasta joten aikuisenakin ahdistaa tuleva pakkopoisto.se on tulehtunut ja mitä pikemmin asia hoidetaan sen parempi.OLEN perunut useita aikoja poistoon,,ja alkaa sydän hakata kun kutsutaan,tämä pelko toimenpdettä kohtaan ihan pyörryttää,jeesia muilta miten lataan henkisesti itseni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Terve!

Meikäläisen ongelma tässä. Alaviisaudenhammas poistettiin pari viikkoa sitten, ja itse poisto-operaatio onnistui suhteellisen hyvin. Eli hammasta tarvinnut paloitella, eikä puukkoa käyttää. Mutta siihen loppuikin lysti.

Nyt hampaan ympäristö laajalta alueelta (ei ehkä kuitenkaan monttu itsessään) on kipuillut poistosta lähtien. Välillä kipu on erittäin epämääräistä, ja tuntuu koko saman puolen alahammasrivistössä, välillä leviää säteilykipuna ylähammasrivin viimeisiin hampaisiin, välillä koko alaleuan puolikkaaseen, välillä tuntuu korvassa ja välillä kaulalla. Hammaslääkäri määräsi antibioottikuurin, kun olin kipuillut yhä pahenevan korva- ja kaulakivun kanssa muutaman päivän, ja nieleminen alkoi sattumaan. En tiedä johtuuko antibiootista vai mistä, mutta em. alueen kipuilut ovat sittemmin lieventyneet, ja nyt voi ruokaakin nieleskellä normaalisti.

Mut joo, muutoin kipuja kyllä piisaa. Buranaa on mennyt noin 1000 mg joka päivä poistosta lähtien. Kipu on kaikkein kovinta leukaluussa poistetun hampaan ja viereisen hampaan välimaastossa. Kun siitä painaa sormella, niin selkeästi huomaa asian. Olenkin alkanut pelätä että viereinen hammas on jotenkin tuhoutunut poisto-operaatiossa, ja tulehtunut sisältäpäin. Tai vaihtoehtoisesti tulehdus on päässyt leukaluuhun, ja siihen ei määrätty antibiootti pure. Aikamoista tuskaa tämä joka tapauksessa.

Että mitähän tämän kanssa tekisi? Kokemuksia palstalaisilla? Uusi hampilääkäriaika varmaan venyy aika pitkälle, ja mitä siinä nyt toimenpiteeksi osaa pyytää, viereisen hampaan poiston tai juurihoidon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu