Sanna ressukka tuli sotkemaan ulkopolitiikkaa

Mutta onneksi sentään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on vakaissa käsissä, kun Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin päätti lupaustensa mukaisesti aluevaalien alla keskittyä siihen tylsien koronahommien sijaan.

”
Kriitikot epäilevät, että Moskovassa Marinin optiottomia lausuntoja luettiin innoissaan.

Marinia moitiskeltiin, kun hän meni linjaamaan Reutersille, ettei Suomi ole Nato-hakemusta jättämässä ainakaan hänen kaudellaan – syttyipä sotia tai sattuipa mitä tahansa. Kriitikot epäilevät, että Moskovassa Marinin optiottomia lausuntoja luettiin innoissaan.

Marinin julistus oli oivallisesti ajoitettu samalle päivälle, jolloin tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta Suomen ja Venäjän naapuruussopimuksen solmimisesta, jonka allekirjoittivat pääministeri Esko Aho ja Venäjän pääministeri Gennadi Burbulis.

Etteikö vain presidentti Vladimir Putin ottanut Marinin haastattelusta printtiä ja pannut sitä hiirimattonsa alle talteen tulevaa käyttöä varten?

Marin sai toki myös tukijoita. Ensimmäisinä häntä ehtivät kannattamaan ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ja Donetskin kansantasavallan virallinen edustaja, dosentti Johan Bäckman.

Sitä emme tiedä, mitä se herra, joka ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa (pitkä tauko) yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa eli presidentti Sauli Niinistö on Marinin puheista miettinyt. Mutta yhtä kaikki hän katsoi asiakseen soittaa perjantaina Putinille ja selkeyttää tilannetta.
14186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mainittakoon, että aloitus oli Setä Arkadian tekstistä:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008556396.html

Marin ei osaa pysyä omalla vastuualueellaan (pääministerin tehtävät), vaan tunkeutuu mm. presidentin vastuualueille. Vastaavia tapauksia on ollut aikaisemminkin Marinin pm-kaudella.

Äänestä

Onneksi ei meillä ole sellainen pääministeri, joka soittaa Putinille kyselemässä ohjeita, kuten Niinistö.

Äänestä

Saukko sekoilee, ei Sanna. Sannan kommentit ovat olleet selkeitä ja Suomen turvallisuuspoliittisen linjan mukaisia. Saukon kommentteja on hän itsekin joutunut ”selventämään”.

Äänestä

Sannako osaa. Vitsinä kait kerroitkin.

Äänestä
  • Sannako osaa. Vitsinä kait kerroitkin.

    Äänestä

Pääministeri Marin sanoi kerralla sen mitä pitikin.
Presidentti selitti sanomaansa kolmena eri päivänä.
Molemmilla oli sanomansisältö sama.

Äänestä

Kyllä on lapsellinen ihminen.Yritti esittää ymmärtävänsä jotakin ulkopoliitikasta. Parempi kun keskittyisi vaan siihen mitä osaa parhaiten eli viinin litkimiseen.

Äänestä
  • Puhut siis Saukosta.

    Äänestä

  • Puhut siis Saukosta. Eikö niin ?

    Äänestä

  • Puhut siis Saukosta. Eikö niin? Saukko joutui selittelemään moneen kertaan sanomisiaan.

    Äänestä

Palsta-Pankkoa puhtaimmillaan...

Äänestä

No jopas on taas Palsta-Pankkoa puhtaimmillaan...

Äänestä

Ei ulkopolitiikka ole vaikeaa jollei siitä itte tedä sellaista. Ystävät lähellä, ei niin ystävät k a u k a n a.

Äänestä
  • Ihan oikeassa olet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Boomeri_ kirjoitti:

Mutta onneksi sentään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on vakaissa käsissä, kun Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin päätti lupaustensa mukaisesti aluevaalien alla keskittyä siihen tylsien koronahommien sijaan.

”
Kriitikot epäilevät, että Moskovassa Marinin optiottomia lausuntoja luettiin innoissaan.

Marinia moitiskeltiin, kun hän meni linjaamaan Reutersille, ettei Suomi ole Nato-hakemusta jättämässä ainakaan hänen kaudellaan – syttyipä sotia tai sattuipa mitä tahansa. Kriitikot epäilevät, että Moskovassa Marinin optiottomia lausuntoja luettiin innoissaan.

Marinin julistus oli oivallisesti ajoitettu samalle päivälle, jolloin tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta Suomen ja Venäjän naapuruussopimuksen solmimisesta, jonka allekirjoittivat pääministeri Esko Aho ja Venäjän pääministeri Gennadi Burbulis.

Etteikö vain presidentti Vladimir Putin ottanut Marinin haastattelusta printtiä ja pannut sitä hiirimattonsa alle talteen tulevaa käyttöä varten?

Marin sai toki myös tukijoita. Ensimmäisinä häntä ehtivät kannattamaan ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ja Donetskin kansantasavallan virallinen edustaja, dosentti Johan Bäckman.

Sitä emme tiedä, mitä se herra, joka ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa (pitkä tauko) yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa eli presidentti Sauli Niinistö on Marinin puheista miettinyt. Mutta yhtä kaikki hän katsoi asiakseen soittaa perjantaina Putinille ja selkeyttää tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu