Sairastuin moderna-rokotteesta, mutta en kahdesta ensimmäisestä, miksi?

Sain kolmammannen rokotuksen ja oletin sen olevan samaa kuin edelliset (Pfizer), jonka sivuvaikutukset olivat lieviä, lievää särkyä ja väsymystä. En osannut varautua kolmannen kohdalla, että yleensäkään, voin saada jotakin muuta rokotetta. ILta sujui, mutta yöllä heräsin viluhorkassa, oli kuumetta, joka paikkaa särki . moninkertaiset vaatteetkaan eivät auttaneet ja myös hermostossa oli jotakin vikaa , nestettä poistui ennätysmäärin , vaikka olin nauttinut tavallisen määrän ja oli muutenkin myös suolen puolellakin hallintavaikeuksia. Epäilin jo saaneeni koronan, mutta yskää ja kurkkukipua ei ollut. Pari päivää kesti pahinta ja viikon jälkeenkin olo oli epänormaali, samoin ulkonäkö. Toivottavasti teho on vastaavasti suurempi. Onko muilla kokemuksia?
471258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kohdallasi on tapahtunut virhe, sillä Modenaa ei anneta kahden Pfizerin jälkeen.

Vaadi selvitystä ja korvauksia.

Äänestä
  • valmistajalla ei liene väliä, ihan samaa kamaa niissä on

    Äänestä

  • Tällä hetkellä käytetään kolmansiin koronarokotuksiin Modernan rokotetta, vaikka aiemmin on saanut Pfizeriä (lienee Modernaa varastossa runsaammin). Pfizer/Moderna yhdistelmällä on arvioitu olevan suurempi torjuntateho kuin pelkästään yhtä rokotetta käyttäen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä hetkellä käytetään kolmansiin koronarokotuksiin Modernan rokotetta, vaikka aiemmin on saanut Pfizeriä (lienee Modernaa varastossa runsaammin). Pfizer/Moderna yhdistelmällä on arvioitu olevan suurempi torjuntateho kuin pelkästään yhtä rokotetta käyttäen.

    Heh 🤭🤭

    on+myös+arvioitu+että+80%+rokotekattavuus+riittääon+arvioitu+ihan+alussa,+että+virus+ei+tartu+ilmateitseon+myös+arvioitu+sitäkin+että+rokotteilla+ei+ole+haittojaja+paljon+muutajoten+arviot+voi+vetää+vessanpöntöstä+alas

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä hetkellä käytetään kolmansiin koronarokotuksiin Modernan rokotetta, vaikka aiemmin on saanut Pfizeriä (lienee Modernaa varastossa runsaammin). Pfizer/Moderna yhdistelmällä on arvioitu olevan suurempi torjuntateho kuin pelkästään yhtä rokotetta käyttäen.

    Varastoissa on helmikuussa vanhentuvaa Moderna-rokotetta n. 1,5 miljoonaa annosta vielä.
    Kuten Kiuru sanoi: Nyt on kiire!
    Täytyyhän ne piikittää.

    Äänestä

  • Kai voi antaa jos on vaikka saanut aluksi kaksi vaaratonta suolaliuosta peräkkäin

    Äänestä

  • Annetaan myös. Ei ole virhe. Tiedään monta jotka ovat sen jopa itse valinneet Pfizerin jälkeen.

    Äänestä

  • Kyllä annetaan

    Äänestä

Onneksi et saanut vakavia haittoja ainakaan vielä .noi on niitä lieviä.mrna piikkejä on molemmat eipä väliä kumpia douppaa.yhtä pahaa jälkeä saa aikaan

Äänestä

Kolmansina rokoteannoksina kannattaa käyttää Modernan Spikevaxia erityisesti ikääntyneillä, sillä se näyttää tuottavan voimakkaamman immuunivasteen, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Ihan oikein rokotettu.

Kolmannella kerralla, siis tehosterokotteen on todettu aiemmissa tutkimuksissa tuottavan 2–7-kertaisen vasta-ainevasteen verrattuna toisen annoksen tuottamaan vasteeseen.

Äänestä
  • tarkoittanee myös 2-7 kertainen kuolleisuus piikkeihin

    voi voi sentään

    Äänestä

Merkki siitä että aiemmat rokotteet tehonnut ja tuottanut vasta-aineita joita paljon jäljellä, eli olet oikealta virukselta hyvin suojassa. Itse en juuri tuosta syystä ole kiiruhtanut kolmannelle piikille, kun suoja vielä hyvähkö, menen jälkijunassa niin saa pitkän keston kun tuo varmaan tämän taudin viimeinen piikki.

Äänestä
  • " tuottanut vasta-aineita joita paljon jäljellä, eli olet oikealta virukselta hyvin suojassa."

    just on esitetty WHO:n toimesta epäilyjä että jo käytetyt rokotteet ei tepsi nykyiseen varianttiin.

    Eli maksimihaitat nollahyödyllä.

    Äänestä

  • Satavarma,+ettei+ole+viimeinen+piikki,+jollet+itse+herää+ja+lopeta!Suomi+mukana+Eu:n+1,8+miljardin+rokoteannoksen+yhteistilauksessa+vuosille+2022-2023,++josta+Suomen+osuus+1,32+%+eli+melkein+24+miljoonaa.Ja+nämä+pelkästään+Biontech/Pfizeriltä!Tilauksia+on+tehty+muiltakin+valmistajilta.Ehei...Ei+lopu+piikit+eikä+piikittäminen.

    Äänestä

  • ," eli olet oikealta virukselta hyvin suojassa." jooopa joo ja niinpä niin tarzanille kerrottiin.

    Äänestä

  • selvä selvä...kerropa ihan reteesti mihin perustat tietämyksesi että suojaus on hyvähkö? jos minä sanon että sinulla ei ole minkäänlaista suojaa tai siis paljon heikompi suoja kuin piikittömällä niin miksi sinun vertauksesi on minn vertausta parempi? et voi ainakaan puhua testituloksesta koska olet juuri tällä hetkellä koekaniini

    Äänestä

Moderna antaa isomman tehon verrattuna Pfizeriin. Siinä on suurempi annos. Mutta siitä tulee enemmän haittavaikutuksia.

Veljeni on suositellut Modernaa. Pyysinkin sitä Ompun rokotuspisteessä, mutta eivät suostuneet antamaan. Heillä oli periaate, että samaa annetaan.

Mutta rokotemerkkien miksaaminen on nykytiedon valossa ihan suositeltavaa.

Äänestä
  • "Veljeni on suositellut Modernaa..." on sulla helvetin viisas veli en voi muuta sanoa, mutta kannattaa kyllä vielä varmistaa talonmieheltä tai vaikkapa paskakuskilta jos niillä olisi parempia ehdotuksia.

    Äänestä

  • mutta onko suurempi annos vaarallisempi? (tappaa nopeammin) hyötyjähän emme ole vielä puoleentoista vuoteen piikeistä vielä nähneet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mutta onko suurempi annos vaarallisempi? (tappaa nopeammin) hyötyjähän emme ole vielä puoleentoista vuoteen piikeistä vielä nähneet

    Hyödyt näkee tehoilla jossa on vain rokottamattomia.🤸‍♂️💃

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyödyt näkee tehoilla jossa on vain rokottamattomia.🤸‍♂️💃

    paskapuhetta yli puolet on jo 2 kertaa rokotettuja

    Äänestä

On minullakin ollut vähän vilua ja hikoilua välillä mutta ilmatkin on olleet aika vaikeat ja kävely oli ulkona vaikeata..Ei oltu oikeen hiekoitettu tai kivisepelöity kävelyteitä et siel oli vaikeaa pysyä pystyssä kävellessä jäisen sohjon päällä.Minullakin laitettiin moderna tällä viikolla.Ei mikään ihme et on hiki ja paikkoja särkee pelkästään jo kävelyn jälkeen..No ikävä tietenkin viel kyl yöllä jos herää samaan hikeen ja särkyyn jota jo päivällä ollut!..tsemppistä kestämiseen vaan...!

Äänestä

Sama juttu,olen kolme viikkoa taistellut korkean verenpaineen kanssanyt alkaa helpottaa.

Äänestä
  • Kuuluu yleiseen haittaluokkaan mrn piikistä verenpaineen nousu.pari sukulaista sai jo verenpainelääkkeet.ennen piikkiä oli ihan normaali

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuluu yleiseen haittaluokkaan mrn piikistä verenpaineen nousu.pari sukulaista sai jo verenpainelääkkeet.ennen piikkiä oli ihan normaali

    järkyttävää touhua

    kun myrkyllä sekotetaan autonomisen hermoston toiminta, sen jälkeen annetaan toista myrkkyä että hermoston toimintaongelman takia noussut verenpaine saataisiin alemmas

    länsimainen lääketiede perustuu siihen että laitetaan kehoon kemikaaleja, toinen mihin tämä nykyinen järjestelmä pystyy, on jonkun osan poistaminen

    mihin unohtui luonnonmukaisuus ja kehon oma taipumus korjata sen toimintoja kun palataan mahdollisimman luonnonmukaiseen elämäntapaan

    eli syödään niinkuin pitääkin, alennetaan stressitasoja ja levätään riittävästi

    noilla elementeillä monen kolesterolit, verenpaineet ja väsymykset palautuisi normaaleiksi

    Äänestä

Mitä voimakkaammat reaktiot rokotteesta tulevat, sitä paremmin elimistö tuottaa niitä tarvittavia vasta-aineita. Aloittajan on siis syytä olla tyytyväinen.

Äänestä
  • Heh...juuu...ja jos piikistä saa sydärin niin silloin se vaste on jo huippua.jos selviät hengissä on immuuniisi kuin 9krt piikitetyillä 🙈🤭🤭 on sulla jutut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh...juuu...ja jos piikistä saa sydärin niin silloin se vaste on jo huippua.jos selviät hengissä on immuuniisi kuin 9krt piikitetyillä 🙈🤭🤭 on sulla jutut

    Kehitysvamma ei tartu, mutta asennevamma periytyy. Tämä on syytä muistaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehitysvamma ei tartu, mutta asennevamma periytyy. Tämä on syytä muistaa.

    Myöskin jos isä ruiskii lakanalle eikä kohdun pohjalle voi jäädä vähän vajaapää poika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh...juuu...ja jos piikistä saa sydärin niin silloin se vaste on jo huippua.jos selviät hengissä on immuuniisi kuin 9krt piikitetyillä 🙈🤭🤭 on sulla jutut

    Heh...juuu...ja jos piikistä saa sydärin niin silloin se vaste on jo huippua. ...😂

    Äänestä

Tästä on kirjoitettu aiemmin. Se on ilmeisesti jopa hyvä asia, jos tulee enemmän rekatioita kuten esim. kuumetta. Tämä tarkoittaa sitä, että kehon puolustusjärjestelmä aktivoituu samalla tavalla kuin oikean viruksen kohdalla. Tarkoittaa sitä että kehosi toimii kuten pitää.

Äänestä

aaKuulostaa pahimmanluokan luulosairaudelta. Vai oikein ulkonäkökin alkoi muuttua. Meinaatko, että aloit muuttua apinaksi tai aloitko jopa mätänemään? Ja mistä nyt muka tiedät, että hermostossakin oli jotain vikaa jne? Kuulostaa todellakin joltain luulosairaudelta. Ei kannata kuunnella noiden höyrypäisten rokottamattomien jorinoita, ne ei ole järjissään.

Äänestä
  • No no reikäjuusto lammas.menes vaa narkkaamaan .ja vaippa naamalle ja komeroon! Lasketaan ulos kun teatterinäytös on ohi

    Äänestä

Itse sain ensimmäisen annoksen Astra Zenecaa, josta nousi yli 38 asteen kuume ja kovat lihaskivut. Jouduin jäämään sairauslomalle kahdeksi päiväksi, tämän jälkeen oireet kyllä menivät ohi.
Toinen rokote oli Modernaa, josta tuli pistoskohtaan paikallinen ihoreaktio(tätä luultiin aluksi anafylaktiseksi reaktioksi). Tämä ihottuman tapainen ihomuutos lähti pois viikkojen kuluessa. Kuumetta ym. ei tullut Modernasta, otin toki itse rokotteen jälkeen varmuudeksi Buranaa jotta kuume ei nousisi.
Seuraavaksi kun vuoroni tulee ottaa kolmas rokote on se varmaan taas eri kuin edelliset.

Äänestä
  • Monella paikkakunnalla voi varatessaan päättää kumpaa rokotetta ottaa, mikäli Pfizeria on saatavilla. Tällä hetkellä Modernaa paremmin.
    Kovin hyvää tutkimustietoa ei vielä ole saatavissa kahdella eri mRNA rokotteella rokottamisesta.
    Itse kun pystyin valitsemaan, otin kolmannenkin Pfizeria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monella paikkakunnalla voi varatessaan päättää kumpaa rokotetta ottaa, mikäli Pfizeria on saatavilla. Tällä hetkellä Modernaa paremmin.
    Kovin hyvää tutkimustietoa ei vielä ole saatavissa kahdella eri mRNA rokotteella rokottamisesta.
    Itse kun pystyin valitsemaan, otin kolmannenkin Pfizeria.

    "Kovin hyvää tutkimustietoa ei vielä ole saatavissa"
    "otin kolmannenkin Pfizeria."

    onneksi olkoon, olet rohkea koekaniini, en tiedä ikääsi mutta todennäköisesti tulevat vuosikymmenet tulevat paljastamaan kannattiko venäläisen ruletin pelaaminen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kovin hyvää tutkimustietoa ei vielä ole saatavissa"
    "otin kolmannenkin Pfizeria."

    onneksi olkoon, olet rohkea koekaniini, en tiedä ikääsi mutta todennäköisesti tulevat vuosikymmenet tulevat paljastamaan kannattiko venäläisen ruletin pelaaminen

    Kannattaako vai ei, voit kysyä niiden kuolleiden omaisilta.
    Enkä koe olevani mitenkään koekaniini. Ennen minua on kymmenet ja sadat ihmiset ottaneet jo kolmannen rokotteen.
    Mutta kaikki me täältä joskus lähdetään, onneksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaako vai ei, voit kysyä niiden kuolleiden omaisilta.
    Enkä koe olevani mitenkään koekaniini. Ennen minua on kymmenet ja sadat ihmiset ottaneet jo kolmannen rokotteen.
    Mutta kaikki me täältä joskus lähdetään, onneksi.

    kuolleiden omaisilta?

    tarkoitatko nyt piikitykseen kuolleiden omaisilta vaiko koronaan kuolleiden omaisilta?
    Noita ensimmäisiä kun taitaa olla Suomessa pikkasen enemmän kuin noita jälkimmäisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kuolleiden omaisilta?

    tarkoitatko nyt piikitykseen kuolleiden omaisilta vaiko koronaan kuolleiden omaisilta?
    Noita ensimmäisiä kun taitaa olla Suomessa pikkasen enemmän kuin noita jälkimmäisiä.

    Enemmän on kuollut teitä "kuolemattomia" jotka ei uskalla ottaa rokotetta.

    Äänestä

Vain tyhmät piikittää itseään ja lopun elä'mää ei immuunivaster toimi muihin sairauksiin eli voi perus nuha tappaa sen jälkeen. Luonnon valinta paras valinta ja sillä hyvä.

Äänestä

Tulipa juuri sairastettua korona. Viisi päivää lämpö vähän ylhäällä, mutta kurkku ilkeän kipeä. Nyt jo toipilaana ja karanteeni loppuu viiden päivän päästä.

Siitä olen ikuisesti onnellinen, että en mennyt ottamaan niitä geenimömmöjä, vaan asia hoitui luontaisen immuniteetin avulla. Nyt on pysyvä luontainen suoja, eikä tarvitse loppuikää pelätä sydän- ja verisuonisairauden puhkeamista "rokotteen" takia.

Ei tarvitse jatkossa ottaa myöskään joka yskään piikkiä, kun oma immuunisuoja on tallessa.

Äänestä
  • Todellisuudessa sairastettu korona ei tuo immuniteettia. Tai ainakaan sen parempaa kuin rokote toisi. Voit siis sairastua uudestaan ja vielä pahemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellisuudessa sairastettu korona ei tuo immuniteettia. Tai ainakaan sen parempaa kuin rokote toisi. Voit siis sairastua uudestaan ja vielä pahemmin.

    "Todellisuudessa sairastettu korona ei tuo immuniteettia. Tai ainakaan sen parempaa kuin rokote toisi. "

    Ja tämä totuus on otettu mistä? Omasta päästäsi.

    Omikronista ei tiedetä juuri mitään ja sen aikaansaama immuniteeti on arvoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Todellisuudessa sairastettu korona ei tuo immuniteettia. Tai ainakaan sen parempaa kuin rokote toisi. "

    Ja tämä totuus on otettu mistä? Omasta päästäsi.

    Omikronista ei tiedetä juuri mitään ja sen aikaansaama immuniteeti on arvoitus.

    Lääketieteellisistä tutkimuksista.

    Äänestä

Kommentoin kirjoitustani ja vastauksia. Oireet olivat todella selvät ja voimkaat. Kysin miksi saan Modernaa, vastaus oli että kunnassani on niin päätetty, että kolmas on modernaa kahden Pfizerian jälkeen. Eli ei virhettä. Otin kolmannen yli 6kk kuukauden päästä edellisestä, joten en liian pian. Modernaa kolmantena ei annettu kuin puoli annosta. Olen vieläkin yliväsynyt ja nivelet kipeät. Uskon ja toivon , että vasta-aineita syntyy tupalaten, pitäisi koronavirustestin lisäksi olla saatavilla koronavasta-ainetestejä kotikäyttöön.

Äänestä
  • Minäkin toivon että koekaniinina oleminen jotenkin palvelee ihmiskunnan hyvinvointia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sain kolmammannen rokotuksen ja oletin sen olevan samaa kuin edelliset (Pfizer), jonka sivuvaikutukset olivat lieviä, lievää särkyä ja väsymystä. En osannut varautua kolmannen kohdalla, että yleensäkään, voin saada jotakin muuta rokotetta. ILta sujui, mutta yöllä heräsin viluhorkassa, oli kuumetta, joka paikkaa särki . moninkertaiset vaatteetkaan eivät auttaneet ja myös hermostossa oli jotakin vikaa , nestettä poistui ennätysmäärin , vaikka olin nauttinut tavallisen määrän ja oli muutenkin myös suolen puolellakin hallintavaikeuksia. Epäilin jo saaneeni koronan, mutta yskää ja kurkkukipua ei ollut. Pari päivää kesti pahinta ja viikon jälkeenkin olo oli epänormaali, samoin ulkonäkö. Toivottavasti teho on vastaavasti suurempi. Onko muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu