Onko siinä jokaiselle määrätty henkilökohtainen aikataulu? Miten tiukat rajoitukset ovat?
Valvontarangaistus
Anonyymi
11718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Valvontarangaistuksessa olevalle laaditaan suunnitelma jonka toteuttamista valvontaan tarkasti. Kolmesta rikkomuksesta joutuukin sitten vankilaan.
Ilta kymmenen ja aamu kuuden välillä ei saa poistua kotonta sekä arki aamuina kymmenen ja iltapäivä yhden välillä kotona taas ei saa olla vaan pitää joko töissä, koulussa tai toimintasuunnitelman mukaisessa paikassa olla.
Suoritin valvontarangaistuksen loppuun syksyllä ja olihan se osittain aika erikoisenkin tiukkaa. Arkisin piti kotonta poistua puoli kymmeneltä ja mennä yhdyskuntapalveluun joka alkoi kello kymmenen. Yhteen asti palveluksessa ja sitten piti tulla suoraan kotiin eli kotona piti olla viimeistään puoli kaksi. Viiteen asti oli pakollista kotona olo aikaa ja sitten sai lähteä kauppaan ja ulkoilemaan sekä tavata suunnitelmassa sovittuja ihmisiä. Ilta kymmeltä piti taas olla sitten kotona.
Jokaiselle valvontarangaistukseen tulevalle tehdään oma henkilökohtainen suunnitelma ja siihen pystyy kyllä itse aika paljon vaikuttamaan että millainen se on. Kaikille pakollinen on kuitenkin tuo yöt kotona ja päivisin pitää olla se kolme tuntia poissa kotonta.
Mulla oli pakollinen kotonta pois oleminen merkitty toimintasuunnitelmaan että "tätini luona". Minun piti siis olla se kolme tuntia hänen luonaan.
Olisivatko saaneet selville jos olisitkin ollut jossain muualla, ei kuitenkaan kotona?
Niin minun kuin tätinikin asuntoon oli asennettu transponderi joten selville olisivat kyllä saaneet jos en olisi tätini luona ollut.
Näin Korona-aikana monella on tuohon suunnitelmaan kirjattu vain "ulkona" eli pitää olla se kolme tuntia vain pois kotonta ilman sen tarkempaa paikkaa.
Kun minä suoritin valvontarangaistuksen niin ehdottomasti vaikeinta siinä oli päihteettömyys. Minut on todettu huume ja alkoholi riippuvaiseksi niin se vaikeutti paljon tilannetta. Aikataulujen noudattaminen ei ollut kovinkaan vaikeaa sillä rikosseuraamuslaitokselta saatavan kellon avulla pystyi erittäin hyvin olemaan siellä missä pitikin ja tehdä sitä mitä piti.
Mä aikoinani pelleilin rikosseuraamuslaitoksen kanssa kun vedin transpobderista aina johdot irti. No hälytys meni samantien keskukseen ja aika äkkiä tuli tarkastaja paikalle. No ennen tarkastajan tuloa johto takaisin seinään niin kyllä siinä oli tarkastajalla ihmettelemistä että miksi laite antaa vääriä hälytyksiä.
Itsellä juuri valvonta rangaistus ja ei pidä poistua kotoota joka arki aamu klo 10...toiminta velvoite 10h viikossa, loput tekemiset vapaaehtoista ,eli ei tarvii tehdä mitään jos ei halua :D