Mökkitalkkari

Jos mökin omistaja ei säännöllisesti syystä tai toisesta ehdi mökille pitämään sitä kunnossa, on syytä palkata mökkitalkkari hoitamaan mökkiä. Talkkari huolehtii siitä että mökin ympärillä oleva iso nurmikenttä on jatkuvasti leikattuna ja mökkitonttia kiertävä aita leikattuna muotoonsa. Talvisin hän huolehtii että mökin piha on aina siististi puhdistettu lumesta.

Siististi hoidettu kesämökin piha ja siinä oleva nurmikenttä kertoo että mökin omistaja huolehtii omasta pihastaan ja ympäristön viihtyisyydestä. Mitkään kiireet eivät riitä selitykseksi pihan pitkäksi kasvaneelle nurmikolle vaan kunnollinen mökinomistaja huolehtii asioista palkkaamalla talkkarin hoitamaan asiat.
12225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kuinka usein talvisin pitää nurmikko leikata?

t. Mökin ostoa harkitseva

Äänestä
  • Mökin nurmikko on syksyllä leikattu ennen lumien tuloa. Myös lehdet on tarkkaan haravoituna. Kun lumet keväällä sulavat, on nurmikenttä valmiina uuteen kasvuun. Mökin omistaja keväällä levittää nurmelle sammalsyöpön ja kevät lannoitteen ennen ensimmäistä leikkuukertaa. Hyvin lannoitettu nurmikko kasvaa tuuheana ilman rikkaruohoja.

    Vihreänä hohtava iso nurmikenttä mökin pihassa kertoo mökin omistajan ahkeruudesta ja kunnollisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mökin nurmikko on syksyllä leikattu ennen lumien tuloa. Myös lehdet on tarkkaan haravoituna. Kun lumet keväällä sulavat, on nurmikenttä valmiina uuteen kasvuun. Mökin omistaja keväällä levittää nurmelle sammalsyöpön ja kevät lannoitteen ennen ensimmäistä leikkuukertaa. Hyvin lannoitettu nurmikko kasvaa tuuheana ilman rikkaruohoja.

    Vihreänä hohtava iso nurmikenttä mökin pihassa kertoo mökin omistajan ahkeruudesta ja kunnollisuudesta.

    Kun nurmikon jättää sitkeästi lannoittamatta ja kastelematta, pääsee jo muutamassa vuodessa siihen, että tilaa valtaavat sammal ja niittykukat. Leikkuria tarvitaan enää 2 kertaa vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mökin nurmikko on syksyllä leikattu ennen lumien tuloa. Myös lehdet on tarkkaan haravoituna. Kun lumet keväällä sulavat, on nurmikenttä valmiina uuteen kasvuun. Mökin omistaja keväällä levittää nurmelle sammalsyöpön ja kevät lannoitteen ennen ensimmäistä leikkuukertaa. Hyvin lannoitettu nurmikko kasvaa tuuheana ilman rikkaruohoja.

    Vihreänä hohtava iso nurmikenttä mökin pihassa kertoo mökin omistajan ahkeruudesta ja kunnollisuudesta.

    Tai sitten se kertoo, että omistaja sairastaa perfektionismi nimistä henkistä vammaa tai, että henkilö ei käy enään töissä ja hänellä ei ole muutakaan parempaa ajankulua.
    Ja vielä pahempi henkisen puolen ongelma on kyllä kyyläys muiden tontteja kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mökin nurmikko on syksyllä leikattu ennen lumien tuloa. Myös lehdet on tarkkaan haravoituna. Kun lumet keväällä sulavat, on nurmikenttä valmiina uuteen kasvuun. Mökin omistaja keväällä levittää nurmelle sammalsyöpön ja kevät lannoitteen ennen ensimmäistä leikkuukertaa. Hyvin lannoitettu nurmikko kasvaa tuuheana ilman rikkaruohoja.

    Vihreänä hohtava iso nurmikenttä mökin pihassa kertoo mökin omistajan ahkeruudesta ja kunnollisuudesta.

    Nurmikko on syytä leikata vähintään kerran viikossa. Talvella lumen voi sulattaa suolalla, jotta pääsee leikkaamaan nurmikon.

    Äänestä

Myin kesämökkini hienot nurmikot siirtonurmikoksi ja ajatin tilalle monta kuormaa sepeliä. Ens kesänä tulee asfalttiporukka vetämään uuden hienon pinnan koko tontille.

Äänestä

Aloituksesta päätellen minulla on nyt ollut ihan väärä käsitys mökkitontin hoidosta. Meidän tontilla ei ole nurmikkoa lainkaan. Siellä kasvaa mäntyä, leppää, kuusta, koivua, haapaa, pajua, katajaa, kanervaa, mustikkaa, puolukkaa, karvarouskuja, suppilovahveroita, tatteja, erilaisia heiniä, ruusu, kaivo, sorakasa, tiiliä, halkopino, perunamaa jne...
Ruohonleikkuria ei siellä taida kasvaa, en ole ainakaan huomannut sellaista, eikä edes viikatetta. Jos en ennätä savotoimaan niin majavat huolehtii puiden kaatamisesta. Minä vain pilkon ne käsin, tai siis kirveellä - tietennii.
Ajoittain saatan saada myös siistimiskohtauksen. Silloin järjestelen paikkoja vähän siistimmäksi, mutta muuten mökkimme on vapaa-ajan viettoon soveltuva.

Äänestä
  • Tuollainen piha kertoo paljon mökinomistajasta.
    Kunnollinen ja ahkera ihminen raivaisi mökkitöntin puustoa, tilaisi multakuormat ja kylvisi pihanurmen. Jokunen puukin nurmikentälle voitaisiin jättää.

    Hyvin hoidettu nurmikenttä kesämökin pihassa on omistajan ylpeydenaihe.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollainen piha kertoo paljon mökinomistajasta.
    Kunnollinen ja ahkera ihminen raivaisi mökkitöntin puustoa, tilaisi multakuormat ja kylvisi pihanurmen. Jokunen puukin nurmikentälle voitaisiin jättää.

    Hyvin hoidettu nurmikenttä kesämökin pihassa on omistajan ylpeydenaihe.

    Olin mökkitalkkarina kymmenisen vuotta ja meidän mökkitontille ei mökkitalkkari tule niin kauan kuin minun peukalo jaksaa heilua. Antaa vaan heinän, vahveroiden, kanervien, puolukoiden ja mustikoiden kasvaa ja puiden huojua tuulessa. Sorakasakin saa olla sorakasa niin kauan kunnes muuttuu heinittyneeksi kumpareeksi. Minusta on ihan kiva kun kaikki on vihdoin edes vähän "ihanasti rempallaan"

    Äänestä

Hyvin hoidetut palstojen aktivoinnin ovat Suomi24:n ylpeyden aiheita !

Äänestä

Eiköhän mainostus kannata talkkariloisten suorittaa muualla kuin täällä....

Äänestä

Ihanko on tästä mitään säädetty? Että mökillä pitäisi kaiken olla koko ajan tip top?
Meillä sisaruksilla on,vanha,huonokuntoinen perintötalo.
Mutta ei meillä ole rahaa,joten homma menee niin että antaa rapistua.
Tottapahan joskus kokoonnutaan sitten miettimään,mitä sen talon kanssa pitäisi. Purkaahan se kuitenkin tällä menolla täytyy. Sekin maksaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos mökin omistaja ei säännöllisesti syystä tai toisesta ehdi mökille pitämään sitä kunnossa, on syytä palkata mökkitalkkari hoitamaan mökkiä. Talkkari huolehtii siitä että mökin ympärillä oleva iso nurmikenttä on jatkuvasti leikattuna ja mökkitonttia kiertävä aita leikattuna muotoonsa. Talvisin hän huolehtii että mökin piha on aina siististi puhdistettu lumesta.

Siististi hoidettu kesämökin piha ja siinä oleva nurmikenttä kertoo että mökin omistaja huolehtii omasta pihastaan ja ympäristön viihtyisyydestä. Mitkään kiireet eivät riitä selitykseksi pihan pitkäksi kasvaneelle nurmikolle vaan kunnollinen mökinomistaja huolehtii asioista palkkaamalla talkkarin hoitamaan asiat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu