Lakkokeisarit jatkaa 1918 perinettä.”
Sosiaalidemokraatteja edes jotenkin pahoittelemaan puolueen ryhtymistä vallankumoukseen tammikuussa 1918.
Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.
Suomen sisällissota käytiin keväällä 1918. Sota alkoi 27. tammikuuta ja loppui 15. toukokuuta.
– Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta, Jari Ehrnrooth sanoi keskiviikkona Ilta-Sanomien 1918 – Sodasta sovintoon -keskustelutilaisuudessa Helsingin Sanomatalossa.
Ehrnroothin mainitsema 60 000 uhria koostuu sisällissodassa Suomessa surmansa saaneista noin 37 000 ihmisestä ja Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
– Miksi Sdp ei käytä uudella johdollaan tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.
Vuoden 1905 silloin työväenliike oli keskeisesti mukana tekemässä suuria uudistuksia, minkä seurauksena syntyi kansanvaltainen Suomi, joka sai seuraavana vuonna oman eduskunnan.
– Oli hirveä rikos SDP puolueelta, joka oli keskeisesti mukana vuodessa 1905, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoita näitä avauksiasi demaripalstalle. Ne kuuluvat sinne. Voisit myös keksiä hieman tuoreempia aiheita. Näistä on mennyt maku. Et kuitenkaan kykene vuoden 1918 tapahtumien syvempään analyysiin.
On se sosialisteilläkin luettavissa,joku toinen ehti ensin.
Demari nimet Stasilistalla kuuluu myös aihepiiriin. Pääsivät vankila tuomioistaan demari vallan aikana.