Myös asunnon omistaja tai haltija saa asuntotukea

Osakeasunnon asumismenoiksi hyväksytään nykyisin asunnon hoito- ja rahoitusmenoista vastike ja erikseen maksettavat vesimaksut ja lämmityskustannukset. Vastikkeeseen voi sisältyä myös rahoitusvastike, jolla lyhennetään taloyhtiölainaa. Myös omakotitalon hoitomenoihin voi saada tukea.

Yleinen asumistuki on 80 prosenttia hyväksytyistä asumismenoista, joissa on myös omavastuu.

Myös 73 prosenttia asunnon hankkimiseksi ja perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten lainojen kuukausittaisista koroista hyväksytään.

Saadun tuen suuruuteen vaikuttaa hakijan tulojen lisäksi kotitalouden koko ja sijaintikunta. Kuntaryhmiä on neljä.

Esimerkiksi Helsingissä yhden hengen talouden asumismenoina hyväksytään 521 euroa kuukaudessa ja seuraavaan luokkaan kuuluvilta Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla 504 euroa kuukaudessa.

https://www.talouselama.fi/uutiset/tukisumma-kasvoi-nain-omaan-asuntoon-liittyvaa-lainaa-voi-lyhentaa-valtion-varoilla/3b513575-cc45-4ca8-be7d-449501648734
-et näe välttämättä koko juttua, jos et ole tilaajaTalouselämälle laillani.
oikeastaan minullakaanei ole enää tarvetta lehden tilakselle, vanhaa perua tilaus.
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Arska-Tampereelta kirjoitti:

Osakeasunnon asumismenoiksi hyväksytään nykyisin asunnon hoito- ja rahoitusmenoista vastike ja erikseen maksettavat vesimaksut ja lämmityskustannukset. Vastikkeeseen voi sisältyä myös rahoitusvastike, jolla lyhennetään taloyhtiölainaa. Myös omakotitalon hoitomenoihin voi saada tukea.

Yleinen asumistuki on 80 prosenttia hyväksytyistä asumismenoista, joissa on myös omavastuu.

Myös 73 prosenttia asunnon hankkimiseksi ja perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten lainojen kuukausittaisista koroista hyväksytään.

Saadun tuen suuruuteen vaikuttaa hakijan tulojen lisäksi kotitalouden koko ja sijaintikunta. Kuntaryhmiä on neljä.

Esimerkiksi Helsingissä yhden hengen talouden asumismenoina hyväksytään 521 euroa kuukaudessa ja seuraavaan luokkaan kuuluvilta Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla 504 euroa kuukaudessa.

https://www.talouselama.fi/uutiset/tukisumma-kasvoi-nain-omaan-asuntoon-liittyvaa-lainaa-voi-lyhentaa-valtion-varoilla/3b513575-cc45-4ca8-be7d-449501648734
-et näe välttämättä koko juttua, jos et ole tilaajaTalouselämälle laillani.
oikeastaan minullakaanei ole enää tarvetta lehden tilakselle, vanhaa perua tilaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu