Räsänen tuomiolla Raamatun siteeraamisesta.
Mikäli tuomio tulee, tarkoittaa se sitä että tiettyjen Raamatun kohtien lukeminen julkisissa tiloissa kuten sunnuntaina kirkossa, on kriminalisoitu. Room 1:26-27 toteaa yksiselitteisesti homostelun synniksi. Yleensäkin ensimmäisessä luvussa mainitaan syntisiksi kaikki jotka toimivat näin ja vieläpä osoittavat hyväksymistään kun muut tekevät samoin.
Olisimme siirtyneet neukkulaan henkisesti.
Toiviainen kirjoittaa raamattuun oman näkemyksensä.
Mikäli tuomio tulee, tarkoittaa se sitä että tiettyjen Raamatun kohtien lukeminen julkisissa tiloissa kuten sunnuntaina kirkossa, on kriminalisoitu. Room 1:26-27 toteaa yksiselitteisesti homostelun synniksi. Yleensäkin ensimmäisessä luvussa mainitaan syntisiksi kaikki jotka toimivat näin ja vieläpä osoittavat hyväksymistään kun muut tekevät samoin.
Olisimme siirtyneet neukkulaan henkisesti.
Toiviainen kirjoittaa raamattuun oman näkemyksensä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Raija Toiviainen on vasemmistolainen. Se kertoo hänestä kaiken.
Hihhuli vieläpä, sai tuollaisen viran.
Kepuleilla ja kristillisillä taipumus nähdä perkeleitä? Mielisairaalaan tuosta terveessä yhteiskunnassa joutuisi.
Ois se vaan hienoa, kun kaikki uskonnot kiellettäisiin maailmanlaajuisesti.
Silloin ei toivottavasti olisi tämmöistä paskanjauhantaa, eikä sotia.
Jos ihmiset alkaisivat hyväksymään, että uskokoon jokainen mihin lystää, niin maailma olisi paljon parempi.
Se, että joku on olevinaan muita parempi, oli kysymys sitten uskonnosta tai politiikasta, kukaan ei ole parempi muita.
Entä Toiviaisen uskonto? Silmät kiiluu päässä kuin just'`lähtis lentoon.
Raamattu on historiaansa sidottu kirja. Sitä ei pidä lukea kirjaimellisesti. Siellä kirjoitetaan kaikenlaisia kauheuksia, joita nykyihminen ei enää hyväksy. Sama pätee koraaniin. Raamatunlauseiden käyttö joidenkin ihmisarvon alentamiseen on rangaistava teko siinä missä muidenkin kirjoitusten epäasiallinen käyttö on.
Raamatun lukeminen rangaistavaa?
Tunnetko koraania hyvinkin?
Osaatko lukea?
Kirkot hevostalleiksi kuin Neuvostoliitossa. Toiviainen ratsumestariksi.
Paavalin roomalaiskirje on netissä nähtävällä ja kyseisessä kirjeessä paheksutaan samaasukupuolta olevien seksisuhteita, huomattavasti rajummin sanoin kuin mitä Räsänen on kirjoittanut.
Valtakunnansyyttäjä hyväksyy kyseisen kohdan nähtävillä olon, koska ei uskalla ryhtyä syyllistämään nettiraamatun julkaisijaa (kirkko?) sensijaan yksityisen kirjoittajan sitaariminen ko.kohdasta hän tulkitsee kiihoittamiseksi kansanryhmää vastaan.
Toiviainen on niitä demla juristeja, niillä oma laki.
Mitä väliä sillä muuten on, minkä raamattu laskee syynniksi? Eihän näm maalliset lait siihen vaikuta mitä itse kukin uskoo. Onhan täällä niitäkin tolloja, jotka uskovatm sosialidemokratiaan. Sehän se vasta tolloa on. Ja nehän niitä demlojakin ovat
Mitä muuta äärifeministit voisivat toivoa, kuin raamatun siteeramisen kritisoimista. Kun on saatu ennakkopäätökset, voidaan aloittaa kristillinen kirkon lopullinen vyörytys.
Liipasiemella ovat myös mediat ja jopa yliopistot sekä monet hallinnon alat.
Missä määrin tämä hybridihyökkäys on fsb;n organisoima ?