Uudet ASO numerot maksullisiksi

91137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aivan saman tekevää. Jos on jo valinnut kalleimman ja hölmöimmän mahdollisen asumismuodon, ei tuollaisen mitättömän suuruisen "numeromaksun" enää pitäisi tuntua missään.
Anteeksi negatiivinen suhtautumien tähän kyseiseen asumismuotoon, mutta en häpeile tunnustaa virhettäni kun kuitenkin olen itsekin erehtynyt maksamaan vuokra-asuntotasoista käyttövastiketta moisesta asunnosta.

Äänestä
  • ehkä sä et vaan osaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ehkä sä et vaan osaa

    No osasin kuitenkin irtautua asunnosta parissa vuodessa, kun systeemin kalleus ja omasta mielestäni suoranainen mädänneisyys alkoi pala-palalta paljastua. Viimeinen asumispäiväkin toi muistutuksen siitä, että kyseessä on oikeasti vain kynnysrahallinen vuokra-asunto. Oli sen oloinen muuttotarkastus, että vaikutti siltä, että asumisoikeustalon omistaja piti vastikevakuutta jo lähes itsestäänselvästi omanaan. Mutta eivät ahkerasta yrittämisestä huolimatta löytäneet sittenkään mitään moitittavaa, näytti hieman jurppivan tämä tarkastajaa...
    Täällä tietysti monet kirjoittavat mitä sylki suuhun tuo, mutta sanonpa vain loppuun senkin totuuden, että mikäli olisin jämähtänyt kyseiseen taloon tai järjestelmään edes muutaman vuoden pidempään, niin tuskin olisin päässyt asumaan velattomaan omistusasuntoon. No tästä on nyt jo vierähtänyt muutama vuosi, joten velaton omistusasuntokin on jo vaihtunut velattomaan omakotitaloon ja asunto on nykyään keräämässä vuokratuloja.

    "No osasin kuitenkin irtautua asunnosta parissa vuodessa"

    Siis kestikö sulla pari vuotta ennen kuin sait irtisanottua kämpän. No sä et siis todellakaan osaa. Muilta se onnistuu max. kolmessa kuukaudessa.

    Mut hei sijoita sä rahasi asumiseen ja jätä pääomien kannattavampi sijoittaminen niille jotka sen osaa.

    Taitaa omistusasunnoissa asuvilla kuitenkin olla enemmän sijoitusvarallisuuttakin kuin asumisoikeusasunnoissa asuvilla, siis keskimäärin. Vaikka sen omassa käytössä olevan asuntovarallisuuden jättää pois laskuista...

    Kaikilla ei ole pienintäkään halua pelata sijoitusvarallisuuden kanssa. Mielestäni sillä ei myöskään ole mitään tekemistä oman asumisen kanssa. Tarpeet eri ihmisillä ovat hyvin erilaisia.

    Itselleni sopii tällä hetkellä kodiksi parhaiten asumisoikeusasunto. Kokemusta on kaikista asumismuodoista alivuokralaiskämpästä omakotitaloon. Tällä hetkellä asumisoikeusasunto kerrostalossa kaupungin keskustassa on parasta. Tällä ei ole mitään tekemistä sijoittamisen kanssa. Asunto on minulle koti, ei sijoitus.

    Äänestä

Miten niin toteutuu?

Se laki on eduskunnassa jo ajat sitten hyväksytty ja presidentti on sen vahvistanut keväällä.

Äänestä
  • "Miten niin toteutuu? "

    presidentti ei ole vahvistanut tuota maksullisuutta vaan ainoastaan lakiuudistuksen missä ei ole mainintaa numeroiden maksullisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Miten niin toteutuu? "

    presidentti ei ole vahvistanut tuota maksullisuutta vaan ainoastaan lakiuudistuksen missä ei ole mainintaa numeroiden maksullisuudesta.

    Miettikääs kuis monta euroa toi ARA saa jokavuosi ja voi jakaa ponuksia johdolle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

https://asumisoikeus.wordpress.com/2021/11/08/aso-numerot-maksullisiksi/
Toteutuuko tuo maksullisuus vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu