Hei hei Hummerit, me jokainen tyylillämme

Oltu hallituksen kanssa autoja katselemassa, kun hallitus haluaa uuden sähköauton, ainakin hybridin. Hybridi tarkoittaa että on perinteinen moottorikin sähkön lisäksi. Mutta Yliväpeli Orhonen entistä vakuuttunempi, että hankitaan täyssähkö auto.

Kierroksella tuli vähän näitä omistuspohjiakin esille autojen valmistajista.
Varmaan monelle uutta, ettei Volvo ole enää ollut Ruotsalainen, vaan sen omistaa nykyään kiinanalaisyhtiö Geelyn omistama autovalmistaja. Ja lisää selvyyttä tuli, kun mediakin sitä jo sanoo: "listautuu takaisin Tukholman pörssiin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Geely on ilmoittanut pysyvänsä yhtiön pääomistajana listautumisen jälkeenkin.
Volvon osakkeiden ensimmäinen kaupan­käyntipäivä on perjantaina 29. lokakuuta, yhden päivän myöhemmin kuin aiemmin ilmoitettiin. Osakeantiin voi osallistua myös Suomesta. Listausannissa on tarjolla 21 prosenttia yhtiön osakkeista.
Volvo Cars tavoittelee 25 miljardin Ruotsin kruunun (2,5 miljardin euron) bruttotuloja uusien osakkeiden liikkeellelaskusta. Yhtiön markkina-arvo listautumisen jälkeen on arviolta noin 15–19 miljardia euroa.
Volvo Carsin hallitus on asettanut osakkeidensa lähtöhinnaksi 53 Ruotsin kruunua, eli noin 5,3 euroa. Yhtiö on myös saanut osakeantiinsa tukea usealta vahvalta ankkurisijoittajalta.
Nordnet toimii Suomessa yksityissijoittajien ainoana merkintäpaikkana Volvon osakeannissa."
Ottipa sitten Yliväpeli Orhonen myös yhteyttä pörsimeklari Nordnetiin, ja asia valkeni. Ja päätimme rva Yliväpelin kanssa, ettei meilläkään olisi hassumpi ajatus omistaa pikkasen Volvoa. Näin tehtiin ja laitettiin pieni pesämuna sinne kumpainenkin 40 tuhatta euroa. Niin saatiin sijoituksellemme Volvo Hybridin hinta, tuollainen Volvo 60.

Ettei nyt suinkaanVolvo ensimmäsitä kertaa ole ollut omista pohjaansa muuttamassa> Volvo Cars lähti Tukholman pörssistä vuonna 1999, kun Ford osti yhtiön. Fordilta Volvo Cars kaupattiin Geelylle vuonna 2010.
Yhtiö suunnitteli listautumista jo vuonna 2018, mutta lykkäsi suunnitelmiaan silloisen autoteollisuuden osakkeiden laskusuhdanteen sekä Euroopan ja Kiinan välisten kauppa­jännitteiden vuoksi.
Volvoa pidetään edelleen yleisesti ruotsalaisena automerkkinä, vaikka se on jo parikymmentä vuotta ollut ensin yhdys­valtalaisessa ja nyt kiinalaisessa omistuksessa.

Mainitaan nyt vielä: EU:n ilmastopaketti estää uusien bensa- ja diesel­autojen myynnin, milloin ? Yliväpeli Orhojen ajattelisi, että näillä näkymin on lähivuosien asia, ainakin jossain mielessä. Jää vielä suuri määrä kalustoa
miten sille sitten käy ? Ilmeisesti kalliilla ajolla se yritetään poistaa. Myös kuulunut että mm Helsinki on tekemässä vain sähköautoille ajon sallivaksi monille alueille.
"köyhät älkää vaivautuko" nyt pelin henki punavihreillä.
1060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Köyhät nyt äänestämään punavihreitä, saatte haluamanne.

Äänestä
  • Jos köyhällä auto, mistä polttoaine, jo bensa 2 euroa litra melkein.
    Maalaisliitto kekstanaikaan maito olihavemaa bensasta,stten menivät
    rinta rinnoin. Nyt rasvaton maito 77 st litra. Huima ero tullut Marinin halltuksen aikana.

    Äänestä

Punavihreät teki maasta köyhän kävely maan.
Enää ei ladalla käydä kauppa ostoksilla köyhät.

Äänestä

Sähkön hinta noussee talven aikana koko Euroopassa niin, että siitä järkyttyneinä sähköautoromantiikka ottanee takapakkia pitkälle lähivuosiin, varsinkin kun Saksa on samaan aikaan jättämässä hyvästit ydinvoimalle.

Äänestä
  • Eikö niille lapin polttaja-teutooneille voi kukaan mennä puhumaan järkeä?

    Äänestä

  • Samaan aikaan nostetaan bensan hintaa, tulee kummankin kulku kalliiksi.
    Jo nytkin autosähkö kallista joillain latauspisteillä 100 km ajoon 8-9 euroa.
    Vastaa n 5 litran diesel kulutusta 100 km kohti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaan aikaan nostetaan bensan hintaa, tulee kummankin kulku kalliiksi.
    Jo nytkin autosähkö kallista joillain latauspisteillä 100 km ajoon 8-9 euroa.
    Vastaa n 5 litran diesel kulutusta 100 km kohti.

    Sähköauton "kulutus" on 15-30 kWh / 100km

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähköauton "kulutus" on 15-30 kWh / 100km

    Sen verran pitäisi saadan pikalatureista ladattua, tekee tiukkaa tunnissa monissa paikoin.
    Jos kuvitellaan että siitä vain kauppa reissulla akku ladataan. Sitten jos tämä malli laajenee, mistä sähkö, meidän sähkö kapasitetti ei riitä yksinkertaisesti kovin kummosiin miljoonaluokan latauksiin samaan aikaan. Ei edes satoihintuhansiin.
    Heitän kuten osviitaksi, JOS 3 MILJOONAA AUTOA SAMAAN AIKAAN LATAA 40kW teholla, se olisi 12000 MW, ja sen tuottamiseen tarvittaisiin 10 kpl Pyhäjoen kaltaista ydinvoimalaa -1200 MW. Antaa osvittaa sieltä päästä, kuin on miettimisen paikka, että ensin pitää sähköä saada tuotettua että voidaan isosti alkaa käyttämään. Saksa tulee imemään kaiken pohjoismaisen sähkön, kun ydinvoimalat sulkevat. Nyt vielä saatu vajeeseen Norjasta ja Ruotsista. Venäjä myös tarvitsee oman tuotantonsa sitten.

    On kyllä olemassa, mutta harvassa mm 40 kW-h latureitakin, mutta taas osaako auto ladata sitä. Kun nyt vouhotettu tähän malliin, nyt sitten ollaan sormi suussa miten ja mistä sähkö akkuun, tulee mieleen vihreitten Helsingin lämmitys "jätelämmöstä", lämpöä pitää ensin tehdä josta saadaan jätelämpöä.

    Äänestä

Sähköautot herrojen herkku !

Äänestä

Punavihreät laittaa kaupakassi ladale sellaiset maksut, ett hiihtäen kuletaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yliväpeli_Orhonen kirjoitti:

Oltu hallituksen kanssa autoja katselemassa, kun hallitus haluaa uuden sähköauton, ainakin hybridin. Hybridi tarkoittaa että on perinteinen moottorikin sähkön lisäksi. Mutta Yliväpeli Orhonen entistä vakuuttunempi, että hankitaan täyssähkö auto.

Kierroksella tuli vähän näitä omistuspohjiakin esille autojen valmistajista.
Varmaan monelle uutta, ettei Volvo ole enää ollut Ruotsalainen, vaan sen omistaa nykyään kiinanalaisyhtiö Geelyn omistama autovalmistaja. Ja lisää selvyyttä tuli, kun mediakin sitä jo sanoo: "listautuu takaisin Tukholman pörssiin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Geely on ilmoittanut pysyvänsä yhtiön pääomistajana listautumisen jälkeenkin.
Volvon osakkeiden ensimmäinen kaupan­käyntipäivä on perjantaina 29. lokakuuta, yhden päivän myöhemmin kuin aiemmin ilmoitettiin. Osakeantiin voi osallistua myös Suomesta. Listausannissa on tarjolla 21 prosenttia yhtiön osakkeista.
Volvo Cars tavoittelee 25 miljardin Ruotsin kruunun (2,5 miljardin euron) bruttotuloja uusien osakkeiden liikkeellelaskusta. Yhtiön markkina-arvo listautumisen jälkeen on arviolta noin 15–19 miljardia euroa.
Volvo Carsin hallitus on asettanut osakkeidensa lähtöhinnaksi 53 Ruotsin kruunua, eli noin 5,3 euroa. Yhtiö on myös saanut osakeantiinsa tukea usealta vahvalta ankkurisijoittajalta.
Nordnet toimii Suomessa yksityissijoittajien ainoana merkintäpaikkana Volvon osakeannissa."
Ottipa sitten Yliväpeli Orhonen myös yhteyttä pörsimeklari Nordnetiin, ja asia valkeni. Ja päätimme rva Yliväpelin kanssa, ettei meilläkään olisi hassumpi ajatus omistaa pikkasen Volvoa. Näin tehtiin ja laitettiin pieni pesämuna sinne kumpainenkin 40 tuhatta euroa. Niin saatiin sijoituksellemme Volvo Hybridin hinta, tuollainen Volvo 60.

Ettei nyt suinkaanVolvo ensimmäsitä kertaa ole ollut omista pohjaansa muuttamassa> Volvo Cars lähti Tukholman pörssistä vuonna 1999, kun Ford osti yhtiön. Fordilta Volvo Cars kaupattiin Geelylle vuonna 2010.
Yhtiö suunnitteli listautumista jo vuonna 2018, mutta lykkäsi suunnitelmiaan silloisen autoteollisuuden osakkeiden laskusuhdanteen sekä Euroopan ja Kiinan välisten kauppa­jännitteiden vuoksi.
Volvoa pidetään edelleen yleisesti ruotsalaisena automerkkinä, vaikka se on jo parikymmentä vuotta ollut ensin yhdys­valtalaisessa ja nyt kiinalaisessa omistuksessa.

Mainitaan nyt vielä: EU:n ilmastopaketti estää uusien bensa- ja diesel­autojen myynnin, milloin ? Yliväpeli Orhojen ajattelisi, että näillä näkymin on lähivuosien asia, ainakin jossain mielessä. Jää vielä suuri määrä kalustoa
miten sille sitten käy ? Ilmeisesti kalliilla ajolla se yritetään poistaa. Myös kuulunut että mm Helsinki on tekemässä vain sähköautoille ajon sallivaksi monille alueille.
"köyhät älkää vaivautuko" nyt pelin henki punavihreillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu