Miten toimii viritys, jossa kerrostalossa toimii kaksi asuntoyhtiötä?
Alemmat kerrokset ovat sijoittajayhtiön hallinnassa ja ylempien kerrosten asunto-osakkeet myydään tavalliseen tapaan yksittäisille osakkaille. Näiden kahden yhtiön välillä on hallinnanjakosopimus.
Alemmat kerrokset ovat sijoittajayhtiön hallinnassa ja ylempien kerrosten asunto-osakkeet myydään tavalliseen tapaan yksittäisille osakkaille. Näiden kahden yhtiön välillä on hallinnanjakosopimus.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei toimi, kokemusta on vastaavasta. Siinä lämmönvaihdin kuului toiselle, joka oli vielä pienempi taloyhtiö. Joutui siis maksamaan kaikki laskut omasta pussista ja toinen maksoi sitten kun jaksoi omat kulunsa tälle ensimmäiselle taloyhtiölle. Lopulta yhtiöllä ei ollut enää kassaa maksaa laskuja ja sai maksettua vasta sen jälkeen kun toinen yhtiö oli maksanut osuutensa. Tästä aiheutui viivästyskorkoja ja perintäkuluja. Tilanne muodostui vuosi vuodelta vaikeammaksi. Onneksi pääsin ajoissa pois, vaikka tappiolla jouduin myymään. Taloyhtiöiden välisiä sopimuksia on vaikea muuttaa jälkikäteen. Esim. tässä tapauksessa tämä etuja saanut taloyhtiö tyrmäsi täysin esim yhdistymisehdotuksen.
Lämmönvaihdin oli siis yksityisten osakkeen omistajien yhtiössä ja vuokralaisia pitävä yhtiö meni rahavaikeuksiin?
No, kyllähän kerrostalonkin voi jakaa hallinnanjasopimuksella. Ne omistusasunnot ovat kyllläkin silloin arvottomia, tai eivät ihan arvottomia. Yksiö kahdella tonnilla, kaksio kolmella tonnilla ja kolmio kolmella ja puolella tonnilla.
Oo-hoho-hoo. Tässä tapauksessa kuiteskin esim. 16. kerroksen kaksiosta pyydetään 240 tuhatta. Uudisrakennus ennakkomarkkinoinissa.