Sanna Marinin ajama uusi vero, lähdeveron korotus

voi toteutua supistettuna.
Synkkä arvio Sanna Marinin ajamasta uudesta verosta: Iskisi töissä käyvien suomalaisten kukkaroon
Sdp:n ajama lähdevero voisi iskeä suoraan töissä käyvien kukkaroon.
Marinin hallitus tiedotti viime keväänä kehysriihen yhteydessä, että mahdollisesti tuleva lähdevero ei koske yleishyödyllisiä yhteisöjä. Esimerkiksi ammattiliittojen, ja joidenkin säätiöiden katsotaan olevan yleishyödyllisiä.

Kiinteistösijoittamiseen on tulossa veronkiristys hallituksen budjettiriihestä. Myös sdp:n lempilapsesta, kiistellystä lähdeverosta väännetään. Näin riihtä arvioivat veroasiantuntijat, joista toinen oli mukana valtiovarainministeriön lähdeverotyöryhmässä.

Hallitus jatkaa vääntöä osinkojen lähdeverosta, mutta se uhkaa nyt sijoitusrahastoja.
Ay-liikeen osingot taitaa jäädä verotuksen ulkopuolelle kun demari pääministerinä.
Omiin ei saa kajota, se tärkeää sosialisteilla.

Ei tarviis vetää kuin kehitysmaiden apuhana kiinni, niin suomi täyttäisi kirstuaan 1,35 miljardilla / vuosi. Se on raha virtaa täysin kankkulan kaivoon... en ymmärrä kyllä tämän maan touhua. Ollaan itsekin kohta kehitysmaa.
23214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kokoomuksen propagandaa!!!

Äänestä

Voisi iskeä?
Ehkä iskee?
Suursijottajiin se vain iskisee ja hyvä niin!

Äänestä

Porvarien paskapuhetta, erittäin hyvä idea Marinilta.

Äänestä

"Suomi kohta itsekin kehitysmaa" Hehhee
Jotkut ihmiset ovat kehitysmaatasolla esim persujen ääenstäjät.

Äänestä

Miten työssä käyvä suomalainen joutuisi nyt verovapaista pääomatuloista perittävän veron maksumieheksi?

Äänestä
  • Jos verovapaus päättyy silloin itsekkin vähän maksavat.
    Eli, ajateltava kokonaisuus, kun veroja kerätään, ja joka ei maksa veroja, kyllä se sitten muilla on suurempi, hänenkin osuus maksaa.

    Tasa-arvoa hoetaan ja veroja maksamattomia on.
    Eikö se olisi selvintä kun kaikki maksaisi veroja, ihan presidentteja ja Ay-liikettä myöten.
    Tuo on kyllä niin pöljä vanha laki jossa jotkut istuu toisten perseillä. Miksi minun pitää maksaa esim Riku Aallon yli 300 000 e tulot vuodessa, kun Ay-liike maksajana ei maksa rahoistaan veroja. PÖLJÄÄ !
    Kuin kaupassa käyt ja sanot kassalla että seuraava maksaa ostokseni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos verovapaus päättyy silloin itsekkin vähän maksavat.

    Sanna Marin näin teki "seuraava maksaa" ruoka ostoksensa 850 euroa kuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos verovapaus päättyy silloin itsekkin vähän maksavat.
    Eli, ajateltava kokonaisuus, kun veroja kerätään, ja joka ei maksa veroja, kyllä se sitten muilla on suurempi, hänenkin osuus maksaa.

    Tasa-arvoa hoetaan ja veroja maksamattomia on.
    Eikö se olisi selvintä kun kaikki maksaisi veroja, ihan presidentteja ja Ay-liikettä myöten.
    Tuo on kyllä niin pöljä vanha laki jossa jotkut istuu toisten perseillä. Miksi minun pitää maksaa esim Riku Aallon yli 300 000 e tulot vuodessa, kun Ay-liike maksajana ei maksa rahoistaan veroja. PÖLJÄÄ !
    Kuin kaupassa käyt ja sanot kassalla että seuraava maksaa ostokseni.

    En+nyt+ihan+pystynyt+seuraamaan+ajatuksenjuoksua+jos+tuossa+sellainen+oli?Tuo+lähdeverohan+olisi+nimen+omaan+veropohjan+laventamista.+AY-liike,+säätiöt,+ulkomaiset+rahastot+jne+joutuisivat+maksamaan+pääomatuloistaan+edes+jotain+(esim+5%),+kun+nyt+eivät+maksa+mitään.+Kaikki+veropohjan+laajennukset+periaatteessa+vähentävät+painetta+muiden+verojen+nostoon.+Ainoa+ongelma+lähdeverossa+on+työeläkeyhtiöt,+jotka+myös+joutuisivat+maksumieheksi.+En+ole+juristi,+mutta+ei+liene+mahdotonta+säätää+lakia,+että+työeläkeyhtiöt+eivät+veroa+maksa,+jolloin+sillä+ei+ole+vaikutusta+eläkejärjestelmään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos verovapaus päättyy silloin itsekkin vähän maksavat.
    Eli, ajateltava kokonaisuus, kun veroja kerätään, ja joka ei maksa veroja, kyllä se sitten muilla on suurempi, hänenkin osuus maksaa.

    Tasa-arvoa hoetaan ja veroja maksamattomia on.
    Eikö se olisi selvintä kun kaikki maksaisi veroja, ihan presidentteja ja Ay-liikettä myöten.
    Tuo on kyllä niin pöljä vanha laki jossa jotkut istuu toisten perseillä. Miksi minun pitää maksaa esim Riku Aallon yli 300 000 e tulot vuodessa, kun Ay-liike maksajana ei maksa rahoistaan veroja. PÖLJÄÄ !
    Kuin kaupassa käyt ja sanot kassalla että seuraava maksaa ostokseni.

    Juuri näin. Näille punanutuille talous on liian vaikea asia ja varsinkin, kun suomen mr. Borat alias Mäkynen on heidän johtava asiantuntija. Mr Borat kertoi A-Studiossa, että hän ei ymmärrä, että miksi julkisen alan työpaikat eivät muka nostaisi verokertymää. Toimittaja yritti vielä kysyä, että mutta eikös ne palkat makseta verovaroista... Mäkynen alkoi puhumaan osinkoverotuksesta.. Herra armahda meitä näiltä vihervasemmistolaisilta ja heidän talousopeiltaan..

    noh, ihan faktapohjaisesti jos kysytään, nostaako julkisen alan työpaikat verokertymää, niin nostavathan ne tietysti. Palkkojen maksaminen on sitten toinen juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Näille punanutuille talous on liian vaikea asia ja varsinkin, kun suomen mr. Borat alias Mäkynen on heidän johtava asiantuntija. Mr Borat kertoi A-Studiossa, että hän ei ymmärrä, että miksi julkisen alan työpaikat eivät muka nostaisi verokertymää. Toimittaja yritti vielä kysyä, että mutta eikös ne palkat makseta verovaroista... Mäkynen alkoi puhumaan osinkoverotuksesta.. Herra armahda meitä näiltä vihervasemmistolaisilta ja heidän talousopeiltaan..

    Kukaan ei varmasti ole sanonut, että julkisen alan työpaikat nostavat suoraan verokertymää.

    Voi kysyä nostavatko kaikki yksityisen alankaan työpaikat. Pörriäisten ylläpitämät kuntien ulkoistamat vanhusvarastot ovat periaatteessa "yksityisiä työnantajia" ja niiden työpaikat siis yksityisen yrityksen työpaikkoja. Mutta kaikki raha tulee kunnilta / kuntayhtymiltä ja niiden tulot ovat verotuloja.

    Äänestä

Mutta Sanna Marin on sentään hyvännäköinen nainen.

Äänestä

https://www.hameensanomat.fi/uutiset/suomen-paaministerin-hehkuttajien-kerho-taydentyi-davosissa-1026868/
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa
Kirsi Hyytiäinen
Sveitsiläiseen alppikylään on taas tänä vuonna kokoontunut iso joukko politiikan ja liike-elämän supervaikuttajia. Sanna Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista, eikä iästä ja sukupuolesta, kirjoittaa toimittaja Kirsi Hyytiäinen Genevestä.
Tyttö halinossa 2kpl Gobalistien asiaa ajavia.. isänmaan halveksujia.

Äänestä

Itse asiassa SAK on puhunut voimakkaasti lähdeveron puolesta. Suurin kanto kaskessa taitaa olla RKP, jonka rahoitus tulee ruotsinkielisiltä säätiöiltä jotka joutuisivat myös maksumieheksi lähdeverossa. Keskustasta en tiedä. Onko Keskusta saanut jo kylliksi säätiösuhmuroinnista Nuorisäätiö yms kupruissa vai vieläkö sillä on jotain säätiöitä joista rahaa kuppaa ja joiden verottomuus on sille tärkeää.

Ainoa tavan tallaajaa välillisesti koskeva ongelma lähdeverossa on, että se koskisi myös eläkeyhtiöitä eikä työeläkeyhtiöiden tuottoja ole syytä veroilla alentaa. Luulisi, että työeläkeyhtiöiden vapautus tai veron palautus heille, ei olisi ylivoimainen lakitekninen haaste.

Äänestä
  • Muttet Kojamo kymmeniä miljoonia halua verolle Ay-liikkeisiin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muttet Kojamo kymmeniä miljoonia halua verolle Ay-liikkeisiin ?

    Kuten yritin juuri äsken selittää, niin SAK itse on ehdottanut myös itseään koskevaa lähdeveroa. SAK kannattaa. RKP vastustaa henkeen ja vereen.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Paskat. Sak ei ehdota veroja tovereille, lakkoja tulee kun puututaan. Kieroja sutkeja, muilla maksattaa veronsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paskat. Sak ei ehdota veroja tovereille, lakkoja tulee kun puututaan. Kieroja sutkeja, muilla maksattaa veronsa.

    Oletko koskaan harkinnut sellaista vaihtoehtoa että asioista voisi ottaa selvää, eikä öyhöttää omien mutu-käsitysten perusteella. Kannattaa kokeilla.

    "Olemme aiemminkin ottaneet kantaa lähdeveroon, eikä kantamme ole erilainen. Lähdevero on ihan harkitsemisen arvoinen ehdotus ja jos sillä saa merkittäviä verotuottoja ulkomaalaisilta sijoittajilta ilman haitallisia vaikutuksia investointeihin ja eläkkeiden rahoitukseen, niin sitten se kannattaa toteuttaa. (SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta)."

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006106580.html

    Punikt on sutkeja, muut ne maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kts Ay-liike, veroja maksamattomia. Joku toinen nuokin verot maksaa.
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007832756.html

    Öyhötit että SAK ei haluaisi lähdeveroa.
    Olet väärässä, kuten laittamastani linkistä näet.

    Sinun pitäisi ottaa vakavasti huomioon mahdollisuus, että kaikki mutu-möläytyksesi eivät olekkaan totta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Arska-Tampereelta kirjoitti:

voi toteutua supistettuna.
Synkkä arvio Sanna Marinin ajamasta uudesta verosta: Iskisi töissä käyvien suomalaisten kukkaroon
Sdp:n ajama lähdevero voisi iskeä suoraan töissä käyvien kukkaroon.
Marinin hallitus tiedotti viime keväänä kehysriihen yhteydessä, että mahdollisesti tuleva lähdevero ei koske yleishyödyllisiä yhteisöjä. Esimerkiksi ammattiliittojen, ja joidenkin säätiöiden katsotaan olevan yleishyödyllisiä.

Kiinteistösijoittamiseen on tulossa veronkiristys hallituksen budjettiriihestä. Myös sdp:n lempilapsesta, kiistellystä lähdeverosta väännetään. Näin riihtä arvioivat veroasiantuntijat, joista toinen oli mukana valtiovarainministeriön lähdeverotyöryhmässä.

Hallitus jatkaa vääntöä osinkojen lähdeverosta, mutta se uhkaa nyt sijoitusrahastoja.
Ay-liikeen osingot taitaa jäädä verotuksen ulkopuolelle kun demari pääministerinä.
Omiin ei saa kajota, se tärkeää sosialisteilla.

Ei tarviis vetää kuin kehitysmaiden apuhana kiinni, niin suomi täyttäisi kirstuaan 1,35 miljardilla / vuosi. Se on raha virtaa täysin kankkulan kaivoon... en ymmärrä kyllä tämän maan touhua. Ollaan itsekin kohta kehitysmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu