Naapurustossa on iso talo johon tehtiin pari vuotta sitten salaojaremontti. Remontin yhteydessä tontin rajalle ilmestyi putki mitä pitkin hulevedet alettiin pumpata vieressä (ei yhteistä rajaa vesien laskijan kanssa eli ei edes hänen rajaojansa) olevaan ojaan. Oja ei kuitenkaan johda mihinkään sillä samaisen talon omistaja on tukkinut sen kauan sitten talon rakennuksen yhteydessä ja vesi jää siihen seisomaan. Keväällä ja syksyllä oja oli aiemmin kuiva, nyt se tulvii viereisten tonttien pihoille kastellen perustukset. Hulevesiä tulee sykäyksissä, satoja litroja kerrallaan, sillä tontti ja talo ovat tosiaan suuria.
Tästä on tehty lukuisia ilmoituksia kaupungille, mutta ne eivät johda mihinkään: talon omistaja rakentaa vain ränneihin tilapäisen purkkapatentin jonka esittelee tarkastajalle ja potkaisee pois kun takavalot näkyy. Keskustelua asiasta ei voi käydä koska se johtaa vain huutamiseen, haistatteluihin ja uhkailuun. Mitä ihmettä tässä voi enää lain puitteissa tehdä, hyväksyä vaan että naapurustossa mätänee monta taloa koska joku on päättynyt että häntä ei säännöt koske?
Tästä on tehty lukuisia ilmoituksia kaupungille, mutta ne eivät johda mihinkään: talon omistaja rakentaa vain ränneihin tilapäisen purkkapatentin jonka esittelee tarkastajalle ja potkaisee pois kun takavalot näkyy. Keskustelua asiasta ei voi käydä koska se johtaa vain huutamiseen, haistatteluihin ja uhkailuun. Mitä ihmettä tässä voi enää lain puitteissa tehdä, hyväksyä vaan että naapurustossa mätänee monta taloa koska joku on päättynyt että häntä ei säännöt koske?
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä, missä asut. Jos kysymys on pääkaupunkiseudusta, niin oikea valitusosoite on HSY. HSY nimittäin erittäin mielellään pakkomyy naapurille hulevesiliittymän suolaiseen hintaan. HSY on äärimmäisen veltto kaikessa muussa muttei misään, mistä saa kirjoittaa tuhansien eurojen laskuja. Business is business is business.
Juridinen ongelma on se, että laki naapurisuhteista on vuodelta 1920 ja siinä puhutaan vain katolta tippuvista vesistä. Mikään ei tosin estä nostamatta suorituskannetta käräjäoikeudessa.
Asutaan pääkaupunkiseudulla. Luulen että talon omistajalla on jo tuo liittymä mutta hän on vain valinnut pumpata vetensä muualle. En ihan ymmärrä miksi sillä aiemmin hän oli ihan väleissä kaikkien kanssa eikä kukaan ole tietääkseni suututtanut häntä mitenkään ennen tätä episodia.
Eli on siis ihan ok ja laillista pumpata omat vedet toisten maille jos vain omistaa hulevesiliittymän?
No ei. Jos hulevesiä ei johda hulevesikaivoon, sille pitää olla erillinen lupa. Tuossa tapauksessa lupa vaatii naapurin suostumuksen. HSY:lle pitää vain ilmoittaa, että naapuri on remontoinut salaojansa ilman heidän suostumustaan JA että hulevesiä ei johdeta hulevesikaivoon. Naapurilla olisi pitänyt olla HSY:n hyväksymä suunnitelma. Ei ilmeisesti ole. Arvaan, että kalliiksi on käymässä.
Itse olen yhdessä tapauksessa saanut anomuksesta luvan johtaa hulevedet kosteikkoon hulevesiviemärin sijasta. Se on perusteltu luonnonsuojelulla ja sillä, että kosteikko olisi muuten kuivunut.
Pääkaupunkiseudun kaupungeilla on omat hulevesisuunnitelmansa. Niistä voi katsoa, mikä missäkin on suositeltua ja miksi.