Ykkösaamussa Riikka Purra klo 10.05!

Muistakaapa katsoa!

Jauhottaako Riikka Seijan? Tämähän nähdään! 😀
44178
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat
Aloittaja

Riikka kannattaa ihmisten pitämistä oloiltaan varsin surkeilla pakolaisleireillä, joissa heillä ei ole mitään tulevaisuutta saada koskaan elämäänsä minkäänlaiseen oortninkiin.

2Äänestä
  • Entäs sitten= kokoomuslaisen opin mukaan jokainen on oman onnensa seppä

    1Äänestä

  • Miksi, neljänkymmenen vuoden jälkeenkään, homma ei toimi, ei avustusten, lahjoitusten ei minkään kanssa. Olisiko siis tässäkin tapauksessa todettava, koska eivät edes Afgaanit itse halua puolustaa maataan ja heille rakennettua "länsimaista maailmaa" maassaan, tuettuna, maksettuna lahjoitettuna, koulutettuina ja aseistettuina - vaan luovuttavat maansa Talebanien haltuun taistelematta, myös ulkolaisten on viimeinkin todettava, ja paskat, olkaa kiihkoilijoiden alaisina. Ei voi olla ulkopuolisten asia, hoitaa maata ja sen hyvinvointia, maan asukaiden istuessaan perseellään ja taivastellessa.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi, neljänkymmenen vuoden jälkeenkään, homma ei toimi, ei avustusten, lahjoitusten ei minkään kanssa. Olisiko siis tässäkin tapauksessa todettava, koska eivät edes Afgaanit itse halua puolustaa maataan ja heille rakennettua "länsimaista maailmaa" maassaan, tuettuna, maksettuna lahjoitettuna, koulutettuina ja aseistettuina - vaan luovuttavat maansa Talebanien haltuun taistelematta, myös ulkolaisten on viimeinkin todettava, ja paskat, olkaa kiihkoilijoiden alaisina. Ei voi olla ulkopuolisten asia, hoitaa maata ja sen hyvinvointia, maan asukaiden istuessaan perseellään ja taivastellessa.

    Alun alkaenkaan tuonne, kuin ei yleensä muihinkaan maihin ole ulkopuolisten mitään syytä lähteä myymään asein aatettaan. Kansalaisten maassa, on itse tehtävä ja rakennettava haluamansa maa, ei USA;n ja länsimäiden näkemysten mukaista unelmaa, sama koskee Venäläisiä.

    3Äänestä

  • Silakkaliikkeen jakamia valheita trollille palstalla käytettäviksi. Tuollaisia näkyy parveilukutsun saaneiden silakkatrollien jutuissa.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silakkaliikkeen jakamia valheita trollille palstalla käytettäviksi. Tuollaisia näkyy parveilukutsun saaneiden silakkatrollien jutuissa.

    Siis mitä?

    1Äänestä

  • Riikka puhuu nyt vähän mitä sattuu. Sanomalehti Karjalaisessa hän puhui hiukan toisin ja toi esiin pehmeämpiä kantoja. Mikä lienee sitten se hänen kantansa, tienneekö itsekään.
    Vai oliko niin, että toisessa puhuu kansalainen nimeltä Riikka Purra ja toisessa persujen pj. Purra? Eipä vakuuta, ei.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Miksi, neljänkymmenen vuoden jälkeenkään, homma ei toimi, ei avustusten, lahjoitusten ei minkään kanssa. Olisiko siis tässäkin tapauksessa todettava, koska eivät edes Afgaanit itse halua puolustaa maataan ja heille rakennettua "länsimaista maailmaa" maassaan, tuettuna, maksettuna lahjoitettuna, koulutettuina ja aseistettuina - vaan luovuttavat maansa Talebanien haltuun taistelematta, myös ulkolaisten on viimeinkin todettava, ja paskat, olkaa kiihkoilijoiden alaisina. Ei voi olla ulkopuolisten asia, hoitaa maata ja sen hyvinvointia, maan asukaiden istuessaan perseellään ja taivastellessa.

    Tuo kuulostaa ihan järkevältä, jos unohdamme että tässäkään asiat eivät ole yksinkertaisia vaan monimutkaisia ja -ulotteisia. Mielelläni ajattelisin kuten sinä, mutta kun se mustavalkoinen ajattelu ei tässäkään pelitä.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Riikka puhuu nyt vähän mitä sattuu. Sanomalehti Karjalaisessa hän puhui hiukan toisin ja toi esiin pehmeämpiä kantoja. Mikä lienee sitten se hänen kantansa, tienneekö itsekään.
    Vai oliko niin, että toisessa puhuu kansalainen nimeltä Riikka Purra ja toisessa persujen pj. Purra? Eipä vakuuta, ei.

    Riikka on ollut melkoisessa myllytyksessä nyt viikon ja se ottaa koville. On vaikeaa pysyä johdonmukaisena, kun koko ajan kysellään joka suunnalta. Lienee väsynyt, mikä näkyi kyllä Ysköshaamussakin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silakkaliikkeen jakamia valheita trollille palstalla käytettäviksi. Tuollaisia näkyy parveilukutsun saaneiden silakkatrollien jutuissa.

    Pölhöpopulistilla taitaa eväät olla pitkälti syöty? Aina kuitenkin on paskaa jauhettavaksi asti.....

    1Äänestä

Riikka puolustaa Suomea turvapaikkaturistien hyölyaaltoa vastaan.

Afganistan on täysin turvallinen maa. Siellä on suorastaan mukavaa. Kaikenlaiset afgaanituristit on torjuttava päättäväisesti!

1Äänestä
  • "Afganistan on täysin turvallinen maa. Siellä on suorastaan mukavaa."

    No miksipä persu ei sitten pakkaa kimpsujaan sekä kampsujaan ja hyppää heti ekalla lennolla sinne?

    1Äänestä

  • Riikka "puolustaa", mihin unohti ihmisoikeudet?

    1Äänestä

Riikka oli hyvä ja asiatietoinen haastateltava,vaikka haastaja yritti sekoittaa
parhaansa mukaan haastateltavan,keskeyttäen Riikan sanomiset ja yrittäen
sekoittaa toisen ajatukkset.Jos haastateltavana olisi ollut joku vihreä,niin
pehmoilua olisi riittänyt.
Ainoa älypuolue ,joka puhuu tosiasioista,on perussuomalaiset,jota kannatan
ja Purra on hyvä puoluejohtaja perussuomalaisille.

2Äänestä
  • Riikka perusteli hyvin myös perussuomalaisten talouspoliittisia linjauksia.
    Veron alennukset lisäävät ostovoimaa ja niiden kautta lisääntyneen kulutuksen ja investointien kautta työllisyyttä.
    Verotuloja tulee merkittävästi lisääntyneen kulutuksen arvonlisäveroista ja muista välillisistä veroista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Riikka perusteli hyvin myös perussuomalaisten talouspoliittisia linjauksia.

    Aika häikäilemättömästi haastattelija keskeytteli ja yritti sekoittaa Purran ajatuksia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Aika häikäilemättömästi haastattelija keskeytteli ja yritti sekoittaa Purran ajatuksia.

    Mitä olen näitä katsellut, hän on varsin samanlainen kaikille. Tietysti suhteessa haastateltavan ennestään tunnettuun jyrkkyyteen tai sen puutteeseen. Riikka edustaa keskimääräistä jyrkempiä mielipiteitä.

    AlfaTV:ssä Riikka saa varmaan puhua propagandaa haastattelijan kertakaan keskeyttämättä ja sekoittamatta ajatuksia, joten sitä odotellessa nyt sitten.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Riikka perusteli hyvin myös perussuomalaisten talouspoliittisia linjauksia.
    Veron alennukset lisäävät ostovoimaa ja niiden kautta lisääntyneen kulutuksen ja investointien kautta työllisyyttä.
    Verotuloja tulee merkittävästi lisääntyneen kulutuksen arvonlisäveroista ja muista välillisistä veroista.

    Purran talouspolitiikan linja on olla täysin epäjohdonmukainen.

    https://areena.yle.fi/audio/1-50886966

    Kokoomuslaista talouspolitiikkaa, vasemmistolaisin ehdoin (verot alas, hoitajien liksat ylös). Yhtälö, joka ei toimi.

    1Äänestä

Hyvä Riikka!

1Äänestä

Minkähänlaista ärripurraa tulee jos persut pääsee ja uskaltaa hallitustaipaleelle? Vai vetoavatkohan johonkin maahantulodiibadaabaan jotta pääsevät esittämään jänisken loikkaa etteime aleta kokomustan kanssa kun ne ei maahantulo ja sillee.

2Äänestä
  • Se on kopioantipersun älylaulua, se ennakoi taas paskatulvaa kopioantipersun vanhojen tarinoiden nostolle, sen jäleen tulevat nerokkaat kopioantipersun laatimat "iskut", tyylissä "persut on paska puolue ja persut ovat tyhmiä"

    Sellaista perua kopioantipersun puuhaa, huutoa, oodia kopioantipersun tyhmyydelle.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on kopioantipersun älylaulua, se ennakoi taas paskatulvaa kopioantipersun vanhojen tarinoiden nostolle, sen jäleen tulevat nerokkaat kopioantipersun laatimat "iskut", tyylissä "persut on paska puolue ja persut ovat tyhmiä"

    Sellaista perua kopioantipersun puuhaa, huutoa, oodia kopioantipersun tyhmyydelle.

    Kuulehan. Epäile minuakin nyt tuoksi antipersuksi, niin osoitat vaan olevasi täysin järjiltäsi.

    Minusta näyttää näin sivusta seuranneena, että sinä itse kompuroit tuon antipersun vedätyksiin. Huomaa vaan, kuka "liidaa" ja kuka ei. Antipersusi huumorinnälkä tulee takuulla tyydytetyksi, kun sinä tartut jokaikiseen täkyyn, mitä tänne/sinulle heitetään. Ja oma reaktiosi on lähempänä noita kuvailujasi antipersusta.

    Ja suko pois, mitä täällä on jo usemapaan kertaan yritetty saada visaiseen kalloosi mahtumaan. Ei täällä ole pelkkää yhtä antipersua/persukriittistä. Muut kyllä huomaavat sen, mutta jostain kumman syystä sinä itse et.

    Siis "ja usko pois".

    Äänestä

Ei Purra pystynyt esittään että miten peräkamarin pojat ja tytöt saadaan syrjäseudulta lähteen hakamaan työtä siellä missä sitä työtä on tarjolla.
Ei ne lähde veronalennuksilla mihinkään työtä hakemaan.
Yksinäisillä työttömillä ei ole mitään pätevää syytä millä vastustaa paikkakunnan vaihtoa.
Itse olen sen kokenut 60 luvulla ei kun etelään töihin lapista.
Sama käytäntö pitää ottaa nyt käyttöön. Jos et lähde niin avustukset pois.

Äänestä
  • Suurimmat avustukset ja asumistuet maksetaan pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurimmat avustukset ja asumistuet maksetaan pääkaupunkiseudulla.

    Asumistuet kun lakkautetaan niin haittapersut joutuvat palaamaan sinne mistä pääkaupunkiseudulle tulivat. Loppuu asumistukien maksu kun persut palaavat maakuntiin. Miksi te persut tänne pääkaupunkiseudulle pakkaanutte ? Pysykää kotikonnuillanne älkääkö tulko tänne asumistukia mouruamaan.

    1Äänestä

Hyvin kävi selville, että persujen linjaukset on yhtä tyhjän kanssa, julistukset nollalinjasta humanitaarisessa maahanmuutossa ei ollut muuta, kuin äänestäjien harhauttamista. Kun Vaaherkumpu kysyi, onko tarkoitus irtautua kansanvälisistä sopimuksista, niin Purra kielsi asian, eli mitään konkretiaa ei persuilla ole sen toiveensa takana. Ihan tyhjää höpötystä ja Purra joutui pakittamaan joka asiassa, ja selittelemään, kuinka ei ole tarkoitettu sitä taikka tätä.
Vaaherkumpu kysyi Purran suohon, niin sanotusti. Näytti kuinka persujen linjaukset ei kestä lähempää tarkastelua juuri missään kysymyksessä.

2Äänestä
  • Lisää kopioantipersun hömöjä avautumisia, sekavia sellaisia. Eihän tuosta kopioantipersun mielen sekamelskasta ota muuta selvää, kuin että persuviha on sumentanut järjen.

    2Äänestä

  • Kovin on vihervassarikomukan väriset lasit päässäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisää kopioantipersun hömöjä avautumisia, sekavia sellaisia. Eihän tuosta kopioantipersun mielen sekamelskasta ota muuta selvää, kuin että persuviha on sumentanut järjen.

    Haastattelija ei muistanut, että Dublinin sopimuksen mukaan pakolaisten asiat käsitellään siinä maassa, johon he ovat tulleet ensin.
    On päivän selvää, että pakolaisten on helpointa asettua lähialueille, joissa kulttuuriset ja ehkä kielellisetkin olot ovat tutummat. Sinne tukea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisää kopioantipersun hömöjä avautumisia, sekavia sellaisia. Eihän tuosta kopioantipersun mielen sekamelskasta ota muuta selvää, kuin että persuviha on sumentanut järjen.

    Jos sinä et tuota tajunnut, niin et sinä sitten tajua muutakaan. Nielet vain persupropagandan kuin keskikaljan.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Haastattelija ei muistanut, että Dublinin sopimuksen mukaan pakolaisten asiat käsitellään siinä maassa, johon he ovat tulleet ensin.
    On päivän selvää, että pakolaisten on helpointa asettua lähialueille, joissa kulttuuriset ja ehkä kielellisetkin olot ovat tutummat. Sinne tukea.

    >On päivän selvää, että pakolaisten on helpointa asettua lähialueille, joissa kulttuuriset ja ehkä kielellisetkin olot ovat tutummat. Sinne tukea.

    Miljoonat afgaanit eivät tietenkään "asetu" johonkin rutiköyhään Pakistaniin asukkaiksi millään rahalla. Purra ehdottaa käytännössä minimihengissäpitoa leireillä ja sitten palaamista, jos se joskus elinaikana onnistuu. Jos ei, sitten kuolevat leireillä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisää kopioantipersun hömöjä avautumisia, sekavia sellaisia. Eihän tuosta kopioantipersun mielen sekamelskasta ota muuta selvää, kuin että persuviha on sumentanut järjen.

    Touche! Näyttää pikemminkin siltä, että oma järkesi on sumentunut.

    1Äänestä

Hyvin meni, vai väitääkö joku, etteivät suomalaiset halua rauhaa ja hyvinvointia prussuomalaisten edustettavan.
Onkos vasemmistolaisilla vielä jakaa rahaa pakolaisille, kun vappusatasetkin on inflaalioon haihtunut, kuin Neuvostoliiton aikainen kommunistien rupla, pieneksi meni, ettei mikroskoopillakaan nähnyt, sen paremmin, kuin Saharassa hahtunutta pierua

Äänestä

Ei siinä mitään ihmeellistä ollut , mutta kun ne pienet rotan poikaset on niin suloisia 🤣

Äänestä

"Jauhottaako Riikka Seijan?"

Jauhottamatta jäi.

1Äänestä
  • Lapsellisia on nämä "jauhottajat"

    1Äänestä

Riikka Purra on selvästikin väärässä puolueessa ja nyt tuli julki miksi hän oli niin vaivautuneen näköinen sekä jähmettyi paikoillensa kun tuli valituksi persujen puheenjohtajaksi.

Purran oikea poliittinen koti on persukokkoomus. Purran sanankäyttö meni persuiluksi heti välittömästi kun tultiin asioihin joita Suomen Sisun kantapersut pitävät poliittisen olemassa olonsa perustuksena. Läskiksihän tuo meni siinä vaiheessa kun pitäisi tehdä pesäero Suomen Sisuun. Halla-aho ei onnistunut siinä ja saas nähdä onnistuuko Purra.

Hyvä persut ja Suomi takaisin !

1Äänestä

Ympäripyöreitä vastauksia. Ei kasvannut minun luottamus persuihin.

1Äänestä
  • Ongelma on sama, minkään puolueen politikot eivät anna kuin ympäripyöreitä vastauksia.

    1Äänestä

hihihiii äijäpuolue, oikeistolainen??? valitsi puheenjohtajakseen vihervasemmistolaisen, kirkosta eronneen, puuta-heinää höpöttävän eukon. klap klap klap ihihihihihi ihihihihiiii

Äänestä
  • Nyt luistaa taas hinha antipersulla . . . .

    Äänestä

Riikka räkii vieläkin Seijan jauhoja suustaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

Muistakaapa katsoa!

Jauhottaako Riikka Seijan? Tämähän nähdään! 😀

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu